KASTEHELMEÄ JA KATTAUSTA

Tänään on aikomuksissa juhlistaa loppiaista ja puoliskon synttäreitä kokkailemalla kotona jotakin hyvää. Fiilistelin kattauksen tunnelmaa ja kokosin kattaustarvikkeita jo valmiiksi pöydälle, tuollaiset rennot astiakasat ovat minusta ihanan kutsuvia. Tällä kertaa taidetaan mennä vähän tummemmissa tunnelmissa, tummanharmaat pellavaservetit, kynttilät ja hopeanhohtoiset eukalyptukset tuovat vähän potkua muuten valkoiseen kattaukseen.
Kattaukseen taitaa päätyä myös muutama Kastehelmi-tuikku, olen niistä tällä hetkellä aivan innoissani. Molemmat tuikuistani on lahjaksi saatuja, kirkas aikoinaan ystävältä ja savunsininen nyt jouluna äidiltä. Varsinkin tuo siniharmaa sävy on todella onnistunut ja tuntuu antavan kivan säväyksen asetelmaan kuin asetelmaan, melkein tekisi mieli hankkia muutama muukin astiaston osanen tuossa värissä.
Normaalioloissa tuikut majailevat meillä ikkunalaudalla, kylmiä ja grafiitinharmaita sävyjä löytyy nyt sieltäkin. Kunpa saisi vielä muun osan asunnosta yhtä raikkaaksi ja skarpiksi… Talvi on tullut, ja mieli halajaa nyt ennen kaikkea yksinkertaisuutta, selkeyttä ja siisteyttä.
Onkos siellä muista Kastehelmen ystäviä?
Tonight we are going to celebrate my boyfriend´s birthday, and I´ve already started the preparations for dinner. The tablesetting is going to be dark and simple, and my new Kastehelmi votives from Iittala are a perfect match to it. I´m so into the fine blueish color of them, maybe I should buy myself more glassware in that colour.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tykkään noista Kastehemistä, mutta kun, joskus on tullut ostettua niitä Kiviutuikkukippoja en ole alkant noita kastehelmiä keräileen…no onhan minulla muutama jälkiruokakulho ja muutama tarjoilukulho..:)

    • 1.1

      sanoo

      Kiviä löytyy myös täältä varaston uumenista, pitäisikin kaivaa ne pitkästä aikaa esille. Voisivat näyttää nekin taas aika kivoilta pienen tauon jälkeen. Jotenkin kyllä onnistun haalimaan vähän liiaksikin asti noita kynttiläkippoja, missä välissä niitä kaikkia muka ehtii polttaakaan.

      Iso Kastehelmi-tarjoilulautanen löytyy vielä näiden tuikkukupposten lisäksi minultakin, mutta en kyllä yhtään pistäisi pahakseni muutamaa jälkiruokakulhoakaan…

  2. 2

    sanoo

    Kyllä täältä löytyy Kastehelmen ystäviä. <3
    Niitä tuli hankittua ihan jonkun verran niiden kahden vuoden aikana kun olin töissä Iittalalla.
    Nyt keväällä on tulossa aivan ihania uutuuksia Kastehelmeen.
    Ja juuri tuosta Sade väristä. Ainakin oli juomalasit ja ne uudet säilytyspurkit.
    Oli siellä myös keltaista ja lohenpunaistakin Kastehelmeä.
    Ihania herkkuhetkiä ja hyvää loppiaista. =)

    • 2.1

      sanoo

      Ooh, täytyykin kurkata nuo uutuudet läpi asap, kiitoksia vinkistä! Ihanaa viikonloppua sinne, nyt on vihdoin joulunpyhät lusittu ja arki alkaa taas hiljalleen rullaamaan! 🙂

  3. 3

    sanoo

    Meillä on muutamia vanhoja Kastehelmi-astioita, mutta uusia ei ole tullut ostettua, vaikka juuri tuota samaa sinistä sävyä joulun alla pyörittelin käsissäni pitkään. Todella kaunis sävy.

    • 3.1

      sanoo

      Tuo siniharmaa on kyllä harvinaisen onnistunut sävy, ihanan raikas ja kuitenkin tuo vähän kontrastia.

  4. 4

    sanoo

    Yksi Kastehelmen ystävä ilmoittautuu! Minulla on kaksi kirkasta tuikkua ja kun näitä sinun kuvia katselen niin kyllä tuo sininenkin näyttää todella kivalta. Jos vaikka saisin sellaisen ensi viikolla synttärilahjaksi…
    Hyvää loppiaista!

    • 4.1

      sanoo

      Molemmat ovat kauniita kyllä, mutta kyllä tuossa sinisessä sävy on jotenkin erityisen ihana. Hauskaa, että vanha malli on tehnyt näin vahvan paluun.

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Täällä myös Kastehelmen ystävä. Kahtena viimevuotena olen kerännyt kaupankamppanjalla itselleni pitkän rivin ilmaisia Kastehelmi tuikkukippoja. Ensin sain kirkkaat, harmaat ja punaiset tuikkukipot ja viime sykynä keräsin lisää kirkkaita ja ihanan Sade-sinisen. Annoin niitä myös ystäville joululahjaksi. Keräily kamppanjat ovat mielestäni mukavia ja niissä tulee huomaamatta kerättyä merkkejä kun sitä kaupassa joutuu aika usein käymään.. Olen myös muitakin tuotteita samalla tavalla saanut hankittua itselleni:) Ihanaa loppiaista!

    • 5.1

      sanoo

      Sinulla on sitten jo komea kokoelma näitä! Kastehelmeä on tosiaan ollut aika mukavasti viime aikoina kauppojen keräilykamppiksissa. Tällaiset kamppikset ovat kyllä kätevä tapa kartuttaa kokoelmaa, se kasvaa kuin itsestään ruokaostosten lomassa. 🙂

  6. 6

    sanoo

    Kastehelmi-tuikuista lähtee todella kaunis valo, kun tuikku palaa sisällä. Tuikkupuolella olen suosinut yksinkertaisempaa Kiveä, mutta on noita Kastehelmiäkin kokoelmassani muutama. Ja Kastehelmi-lautasia minulta löytyy myös.

    • 6.1

      sanoo

      Totta muuten, juuri nytkin ihailen tuikuista lähtevää valoa. Kiveä löytyy minultakin jemmasta, pitäisi pitkästä aikaa kaivaa nekin esille. Voisivat tuntua aika freesille taas pienen tauon jälkeen.

  7. 7

    sanoo

    Kastehelmen ystävä löytyy myös täältä. Jälkiruokakipot,tarjoiluvati, lautaset ja kulho löytyy. Yhden ison tuikun olen saanut lahjaksi. Juomalasit aion vielä ostaa, koska harmikseen monta Ote sarjan lasia mennyt rikki :(. Kastehelmisarjalla saa sopivasti hienoisuuttaa kattaukseen. Ite tykkään kirkkaasta lasista eniten.

    • 7.1

      sanoo

      Minäkin tykkään juuri siitä pienestä säväyksestä, jonka Kastehelmi tuo yksinkertaisen kattauksen joukkoon. Vähän ekstraa kattaukseen, mutta kuitenkin tosi simppelissä muodossa. Iso tarjoiluvati löytyy myös täältä, se on peräisin aiemmalta "tuotantokaudelta" 90-luvulta. Nyt en huomannut sellaista olevan enää valikoimassa…

  8. 8

    Anonyymi sanoo

    Oi tykkään. Kastehelmen tuikkukipoista hohtaa niin kauniisti kynttilänvalo.

    • 8.1

      sanoo

      Niinpä, tuikut palavat nytkin tuossa pöydällä ja ihailen justiinsa niiden valoa. 🙂 Voiko kauniita kynttiläkippoja olla liikaa…

    • 9.1

      sanoo

      Kiitos, Vilja! Tuo siniharmaa on kyllä todella onnistunut väri, siihen tulee suoranaisesti pieni himo. Sarja on tehnyt kyllä hienon paluun takaisin tuotantoon ja suosioon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *