Kaiteesta ja kolmiotyynyistä

Yläkerran ilme muuttui taas pikkuisen, kun vaihdoin Pythagoras-kankaasta ommellut tyynyt vanhojen tilalle. Meiltähän löytyy tuota kangasta entuudestaan jo silityslaudan päällisestä, en tiedä miksi tuo kangas tuntuu juuri tällä hetkellä niin koukuttavan freesiltä. Onhan se kuitenkin suunniteltu jo 50-luvulla, eikä se mikään uusi löytö itsellenikään ole. Jotkut kuviot ja värit vaan kolahtaa, ja minä kun jo luulin päässeeni yli kaikesta kolmiovillityksestä…

Alimmassa kuvassa vilahtaa myös uusi kaide, tykkään siitä kyllä ihan hirmuisen kovasti. Portaikko ja yläkerta on niin paljon avarampi ja valoisampi nyt, kun umpikaide ei blokkaa valoa ja puolta ikkunasta. En ole asiasta vielä sen kummemmin kirjoitellutkaan, sillä homma jämähti pikkuisen kesken. Sähkövedot tuottivat vähän ongelmia, sillä vanhan porrasvalaisimen sähköt oli vedetty lattiasta umpikaiteen sisältä ja nyt ne piti saada jollain järkevällä tavalla kattoon ilman hirmuisia pintavetovirityksiä ja muita hässäköitä. Seinän sisällä johtoa ei saanut pujotettua, sillä siellä kulkee vaakakoolaukset ja seinää ei viitsitty repiä kokonaan auki. Seinävalaisin on kokonaan poissuljettu ahtaan portaikon vuoksi, ja onpa siinäkin se sama sähköveto-ongelma.

Tänään kuitenkin keksittiin tuohon ongelmaan ratkaisu, jippii, joten parempia kuvia tullee kunhan saadaan valaisin hankittua ja asennettua. Sitä ennen on kyllä vielä tasoitepurkillakin pikkuisen käyttöä…

Kommentit
    • 2.1

      sanoo

      Kiitos! Huomaa kyllä, kuinka kirkkaat värit piristävät. Tykkään aika kovin meidän yläkerrasta, kun siellä on vähän enemmän väriä kuin muualla talossa, kuitenkaan siihen ei kyllästy kun muualla talossa on rauhallisempaa 🙂

  1. 3

    sanoo

    Onpa kyllä ihanan valoisa tuon kaiteen kanssa. Hassua miten pienikin muutos voi lisätä paljon avaruutta tilaan. Ja noi tyynyt – NAMS! 😛

  2. 4

    sanoo

    Blogisi on oikein inspiroiva! Kiitos myös Hey Look-blogin vinkkaamisesta, aivan mielettömiä juttuja, nyt sormet syyhyy että pääsisi askartelemaan 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Kiitos, kiva kuulla! Eikös olekin hienoja juttuja tuolla Hey Lookissa, pitäisi tosiaan laittaa muutama juttu itsekin testiin 🙂

  3. 5

    sanoo

    Superkiva kaide! Justiinsa tuollaista ajattelin meidän mäntypuisen tilalle rempassa. Onko se metallia? Ja jos on (tai vaikkei olisikaan tietysti), mistä olette hankkineet vai onko se itse tehty? Kivaa päivää, päiväni piriste 🙂

    • 5.1

      sanoo

      Voi kiitoksia! Tuo on juurikin metallia, yksi tuttu metalliseppä teki sen piirustusteni mukaan. Eli kyselyä vaan paikallisille tekijöille ja kivaa iltaa sinne Tsadin suunnalle! 🙂

  4. 6

    sanoo

    Aivan ihanat värit! Niin piristävää. Tuollainen kaide olisi minullekkin mieleen. Myös sohva näyttää ihanalta. Oletteko itse kasanneet sen lavojen päälle? Mistä istuin ja selkänoja osat koostuvat? Mietin telkkarihuoneeseen sohva vaihtoehtoja… Kiitos vastauksesta!

    • 6.1

      sanoo

      Kiitos 🙂 Olen joo itse kasannut tuon sohvan. Pohjana on maalattua kuormalavaa, istuinosa on oikeastaan runkopatja, jonka ympärille niittasin päälliskankaan. Selkänojaa tuossa ei ole ollenkaan vaan tyynyt toimittavat sen virkaa, siksi tykkään pitää tuossa reilusti tyynyjä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *