Hortensia

Eilispäivän vaikein valinta taisi olla kauneimman kukan valitseminen Piia Jaalan hurmaavista ehdokkaista. Valkoiset amaryllikset oli loppu, niinpä päädyin hortensiaan, odottakoot joulukukat vielä hetkisen. Tämän pitäisi säilyä kauan ja kuivahtaa kauniiksi, ei siis pöllömpi vaihtoehto tällaiselle hajamieliselle kukkienhoitajalle.

Muistutus itselle puolen vuoden päähän; hortensioita pitäisi ehdottomasti istuttaa pihallekin. Olisi jotakin katseltavaa syyskesällä ja mikä parasta, runsaasti maljakkoon napsittavia kukkasia.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hortensia on kyllä yksi minun lemppareistani… ja todellakin säilyttää värinsä kuivatessaan.
    Kunhan vaan pölyt välillä puhaltelee pois niin pitkälle mennään.

    Itselläni on ollut myös pihalla noita, mutta eivät ole olleet niin hyvälaatuisia kuin kaupasta ostetut.

    • 1.1

      sanoo

      Sepä tuossa kivaa onkin, silmäniloa riittää pitkään!

      Niin, pihalla kasvavissa hortensioissa taitaa olla vähän epäsäännöllisempi muoto ja pienet terälehdet, taitavat ne roskatakin aika paljon enemmän…? Pitää tutustua tarkemmin eri lajikkeisiin, jospa niistä löytyisi sopiva 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *