Habitaressa

Kävimme tänään ystäväni kanssa Habitaressa. Suomen suurimpien sisustus- ja muotoilualan messujen anti jäi taaskin vähän laihanlaiseksi, valitettavasti jo muutaman vuoden jatkunut suuntaus jylläsi edelleen. Messut ovat entistä enemmän kuluttajakeskeiset, eivätkä ne oikein minun näkökulmastani tarjonneet paljonkaan uutta. Huonekaluhallit ja käsityöläispajat olivat vahvasti edustettuina, ja innovatiivista designia ja korkealaatuista suomalaista muotoilua tarjoavat yritykset tuntuivat hukkuvan niiden sekaan.

Tässä kuitenkin omasta mielestäni muutamia parhaita paloja messuilta. Tänä vuonna ei mielestäni ollut kenelläkään ihan huikeita messuosastoja, mutta Iittalan ja Dekon osastot olivat ehkäpä parhainta antia:

Puusta valmistetussa Lapponia-talossa oli kaunis massiivipuinen keittiö corian-tasoineen sekä talon ulkopuolella hauskasti asetetut pihatyökalut:

Pysähdyimme tietysti ihastelemaan Jieldéjä kaikessa väriloistossaan:

Uudessa erikoisosastossa Trash Designissa käytettiin raaka-aineena mitä tahansa käytöstä poistettua. Osastolta löytyi muutamia hauskoja oivalluksia, pidin erityisesti tauluista:

Mielenkiintoisimmat tuotteet löytyivät kuitenkin Protoshop-osastolta, jossa esiteltiin lupaavien suunnittelijoiden prototuotteita. Suosikkini olivat Jacob Schenkin Tick-pöydänjalka, jonka voi kiinnittää mihin tahansa pöytälevyyn:

Ja toinen suosikeista Kasper Nymanin Cord-valaisin, jossa yhdistyvät rennolla otteella lasi ja hienot puiset yksityiskohdat:

Oman opinahjoni osasto oli rakennettu hauskasti puulaatikoista:

Lapin yliopiston opiskelija Annika Heikkisen Renews-valaisimen sisäpuolelta löytyi paikallislehden aukeama:

Pukkijalkatrendi näyttää jatkuvan, näistä siroista pukkijaloista tuli kyllä vähän mieleen Muuton Adaptable-pöytä:

Sellainen oli messujen anti minun vinkkelistäni. Eniten tosiaan kiinnostivat nuorten suunnittelijoiden kokeelliset tuotteet, myös tuotteiden esillepanoa ja messuosastojen rakenteita on aina kiva tutkailla.

Mitäs mieltä muut messukävijät ovat Habitaresta? Olisi kiva kuulla teidän lukijoiden mielipiteitä ja tietysti omia suosikkituotteita messuilta.

Kommentit
  1. 2

    Anessa sanoo

    Hieno bloggaus. Tänä vuonna jää itseltä messut väliin, ihana nähdä edes pieniä pilkahduksia messuilta. Kiitti!

  2. 3

    sanoo

    J:
    Kiitoksia! Ja juu, kaikki ovat itse otettuja kuvia.

    Anessa:
    Kiitosta vaan. Mukavahan siellä on kuvia räpsiä samalla kun kulkee, jää itsellekin jutut paremmin mieleen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *