FAVOURITES OF THE MONTH

Kuu kääntyi jo huhtikuulle, enkä voisi olla enemmän innoissani. Kevät on minusta vuoden parasta aikaa, ja lisääntynyt valo tekee ihmeitä sekä kodille että mielelle. Tämän kuun suosikkilistalla onkin kaikenlaista kepeää ja vaaleaa. Sisustuksen ohella pukeutumisintonikin alkaa selkeästi heräillä samaan tahtiin luonnon kanssa.

favourites1

 

Artilleriet / Marimekko / Totême / ATP Atelier / &Tradition / &Tradition

  • Olen kehitellyt pakkomielteen muutamaan pukeutumiseen liittyvään juttuun. Yksi niistä on ATP Atelier, jonka valikoimista voisin surutta hankkia useammatkin kenkäparit tai laukut. Heillä on myös ihania kampanjakuvia, joista poimin kollaasiin yllä olevan kuvan. Rennon boheemi tyylikkyys kiinnostaa.
  • Edellisen ohella Totêmen farkut kummittelevat jatkuvasti mielessäni. Täytyy varmaan antaa tälle periksi ja testata moisia, olen kuullut niistä pelkkää hyvää. Farkkujen tilaaminen netistä on tosin aina pientä arpapeliä, niinpä seurailen kiinnostuneena Instagram-uutisia rakenteilla olevasta Totême flagship storesta. Tulisikohan tästä syy piipahtaa alkukesästä Tukholmassa…?
  • Ja vielä pukeutumiseen: Marimekon uudet korut ovat aivan ihania! Hypistelin tuota sormusta viikonloppuna Helsingissä, mutta päädyin kuitenkin ostamaan tämän sijaan merkin korvakorut, ihanat nekin. On aina pirullista, kun pitää valita usean ihanan joukosta se kaikkein paras.
  • Sisustuspuolella kiinnostaa tyylikäs ajattomuus. Platnerin jakkara tai pikkupöytä olisi ihan huikea koru kokonaisuudessa. Tuollaiset pienet yksityiskohdat tekevät kokonaisuuteen tosi paljon ilmettä.
  • &Traditionilla on varsin kivoja tuotteita, niistä nostaisin esille kuvan lounge-tuolin ja maton. Molemmat iskevät just eikä melkein. Tuollaiset matalat viskoosityyppiset matot kiinnostavat nyt erityisesti, ja värikin on tuossa tosi kiva. Mattojuttuihin palataankin vielä tuonnempana tällä viikolla…

Here´s a collection of my favourite things in this month: fresh colors, sharp lines, everyday elegance and stylish casualness. I love everything from ATP Atelier, would defitinely like to restock my spring garderobe with their shoes and bags.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *