FAVOURITES OF THE MONTH

Jouluostoksilla maltoin mieleni, mutta välittömästi joulun jälkeen minuun iski jokin selittämätön shoppailuhimo. Tarpeita ja mielitekoja olisi kaikenlaisia, osa niistä suuntautuu kotiin ja osa muodin puolelle. Onneksi kuitenkin kaikki ovat kuitenkin kutakuinkin järkeviä ja tarpeellisiakin hankintoja, mutta toki silti listalta täytyy tehdä vähän karsintaa. Mutta haaveiluhan on aina sallittua! Näin uuden vuoden kynnyksellä houkuttaa etenkin:
  • Totêmen farkut ja ylisuuri kauluspaita. Ihanan raikasta ja simppeliä uuteen vuoteen.
  • Gubin TS Table, ja nimenomaisesti tuo kokomusta versio. Olisi aika ihana sohvan vierelle olkkariin. Harmi vain, että koot eivät tässä mene ihan yksiin toiveideni kanssa; sivupöytäversio kun on halkaisijaltaan harmittavan pieni 40 cm. Mutta kyllä vähän pienemmänkin pöydän kanssa voisi elää… 😉
  • Uusi torkkuhuopa. Meidän nykyinen nukkaa vähän turhan paljon, ja toiveissa on  hankkia uusi tämän tilalle. Linumilta löytyisi useampikin ihana malli, kuten tuo kuvan Empire-huopa.
  • Flosin Snoopy-valaisin on alkanut houkuttaa yhä enemmän. Tältä merkiltä löytyy kyllä niin ihania valaisimia, että vaikea olisi valita vain yhtä. Tämä malli kiipeää kuitenkin koko ajan korkeammalle suosikkilistassa.
  • Samettinen rahi olkkariin. Se toimisi kivasti sohvalla löhöilyn apuna ja tarjoaisi pienen istumapaikankin takan ääressä. Kuvan versiokin on ihana, mutta ehkä kaikkein mieluiten ottaisin ihan vain sametilla verhoillun yksinkertaisen pyöreän rahin.
  
Saas nähdä, millaisia hankintoja tulee tehtyä alkavana vuotena. Koti kaipaa vielä muutamaa suurempaa elementtiä, joita hankitaan pikkuhiljaa. Tällaisilla pienemmillä täydentävillä asioilla ei onneksi ole mikään hoppu, katsotaan päälinjat ensin kuntoon. 
Millaisia asioita teillä on ensi vuoden haavelistalla?
A collection of things I´d like to have right now: e.g. some classics like TS Table from Gubi or Snoopy from Flos, fresh and simple clothes from Totême and last but not least a soft and comfy throw.
Kommentit (2)
  1. Kiitos taas inspiroivista tarinoista ja kauniista kuvista, joilla olet viime päiviä piristänyt! Joulu kun ei mennyt oikein toiveiden mukaisesti: Olimme kovan flunssan kourissa sängyn pohjalla koko sakki. Nyt alkaa elämä voittaa ja olisi juurikin torkkuhuopa hakusessa. Linum on nimenä tuttu, mutta en ole huomannutkaan, miten nättejä huopia heillä on! Osaatko sanoa, mistä niitä pääkaupunkiseudulla kannattaisi lähteä etsimään?

    1. Äh, flunssa on aina tylsä juttu, mutta erityisesti joulunaikaan. Mukava kuulla, jos olet saanut näistä piristystä, toivottavasti siellä on nyt jo suunta kohti parempaan!

      Linumilla on kyllä ihania torkkuhuopia, meilläkin on Koodissa niistä muutamia. Mutta nyt jäin miettimään kukakohan niitä pk-seudulla myisi, Stockmann nyt ainakin… Maahantuojan Textilkompanin sivuilta löytyy varmasti lista muistakin jälleenmyyjistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *