Chilipuu

Meidän chilipuu on saanut jonkun omituisen puhdin ja kasvanut viime aikoina hirmuisesti. Se on lähtöisin pikkuruisesta oksasta, joka oli kuukausitolkulla lasipurkissa juurtumassa. Vihdoin kun juuria alkoi ilmestyä, se istutettiin ja samantien alkoi tuo järjetön kasvu. Tuo kasvu on vähän huolestuttavaa, kohta puu ei mahdu enää minnekään. Enkä itse asiassa oikein piittaa isoista huonekasveista. Viisaammat neuvokaa voiko kasvua mitenkään hillitä? Tappaminen ei taida tulla kysymykseen, kasvi on nimittäin mieheni silmäterä. Yleensä hän ei juurikaan kasveista välitä, mutta chilipuu on jostain syystä eri juttu. Merkillistä.

Huhhuh, olen koko iltapäivän lajitellut ja hinnoitellut tavaraa kirppikselle. Jännä miten vuodessakin kertyy kaikkea ylimääräistä rompetta, taas on säkit pullollaan vaatetta ja muutakin tavaraa. On jotenkin ihana tunne päästä kaikesta ylimääräisestä pois. Miten paljon vähemmällä sitä voisi elää!

Nyt on hinnoittelut päätöksessä ja taidankin ottaa ehtooksi. Viettäkäähän tekin rentouttava viikonloppu!

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Eiköhän tuota chiliäkin voi latvoa, juurakon kokoon se ei tietenkään vaikuta mutta pysyisi pienempänä ja runko varmasti vahvistuisi.
    En ole mikään hortonomi, joten voi olla että puhun läpiä päähäni.

    Pidän hirmuisesti tuosta verhokankaasta, enkä millään saa sen nimeä mieleeni. Autatko naista mäessä? Ärsyttää tällainen nuoruusiän dementia. Marimekkoa se kuitenkin on, eikö?

  2. 2

    sanoo

    Anonyymi:
    Niin tosiaan, miksei voisi. Täytyypi kokeilla! Ja aivan oikeilla jäljillä olet, Marimekkoa on kangas ja Ruutukaava nimeltään 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *