Aamiaiskaappi käytössä – plussia, miinuksia ja muita huomioita

aamiaiskaappi1-800

Aamiaiskaappi on yksi tämän hetken kiistattomista keittiötrendeistä, joka näkyy vahvasti vaikkapa pian alkavilla asuntomessuillakin. Meidänkin keittiöstä löytyy tällainen, ja olemme nyt kerryttäneet käyttökokemuksia aamiaiskaapista aina viime syyskuun muutosta lähtien. Eilisen sadepäivän ratoksi järkkäilin kaappia vähän uuteen uskoon ja päätin samalla kirjoittaa muutaman sanasen siitä, kuinka aamiaiskaappi on meidän arjessa toiminut.

aamiaiskaappi2-800

Meille aamiaiskaappi valikoitui muutamien tärkein perustein: ennen kaikkea halusin kotiin selkeän keittiön, jossa toisella seinällä on matalaa kaappia ja toisella seinällä pelkkää korkeaa kaapistoa. Koska tasotilaa ei ole matalien kaappien puolella mitenkään älyttömän paljon, halusin keittiön pienkoneet muualle tasotilaa viemästä. Korkealla kaapistoseinällä taas puolestaan oli ylimääräistä tilaa, jota pystyi hyödyntämään myös tässä tarkoituksessa. Näinpä aamiaiskaappi rakentui loogisesti korkean kaapiston sisään ja toi näin pienen mutta tarpeelliseksi osoittautuneen työtasojatkeen keittiöön.

aamiaiskaappi3-800

Aamiaiskaapin ehdoton plussahan on se, että arkiset tavarat piiloutuvat kätevästi sen sisään ja ovet saa kiinni helposti. Näin keittiön yleisnäkymä pysyy siistinä ja kodinkonerumilukset ja muut sekalaiset tavarat piiloutuvat katseelta. Me olemme kuitenkin huomanneet, että arjessa aamiaiskaappi on käytännössä koko ajan ovet auki, näinpä ajatus aamiaiskaapin mahdollistamasta siististä näkymästä on vähän muuttunut… Tyypillisesti aamiaiskaappimme ei ole vimosen päälle stailattu, vaan arkihan tässä näkyy: kaapissa on leipäpussukoiden, leikkuulautojen, aamiaistarvikkeiden ja -astioiden iloisen sekalainen paikka. Nyt poistin hyllyiltä kaikki hiutaleet, murot ja sen sellaiset ja laitoin ne samaan kaappiin muiden kuiva-aineiden kanssa. Jäljelle jäivät vain oleellisimmat eli kahvi ja tee, muutoin tilalle laitoin pelkkiä valkoisia aamiaisastioita. Näkymä on näin paljon rauhallisempi, mutta saas nähdä milloin sekalaiset tavarat löytävät taas tiensä takaisin… No, käytännöllisyys ennen kaikkea.

aamiaiskaappi5-800 aamiaiskaappi6-800

Meidän kaappi on tällainen ns. puolikas versio, eli aamiaiskaapin alla on ihan tavallista kaappisäilytystilaa muille keittiöjutuille. Itse en kaipaa esimerkiksi kuiva-aineita sisältäviä laatikoita aamiaiskaapin tason alle, sillä näitä käytetään meillä lähinnä hellan ja pidemmän työtason ääressä, siispä ne ovat minusta loogisimmat tason alla olevissa laatikoissa. Myöskään hyllytilaa en kaipaa enempää, jo nyt avohyllyissä on ihan tarpeeksi järjesteltävää. Tasoa tietysti saisi olla enemmänkin, mutta minkäs teet vanhan talon rajoitetuissa mitoissa – näillä mennään.

aamiaiskaappi7-800

Meidän aamiaiskaapin ovet liukuvat kaapiston rungon sisään, ja sisälle työnnettyinä tulevat n. 10-15 cm kaapistosta ulos. Sisälle taittuvat ovet ovat minusta ehdoton edellytys aamiaiskaapille ja helpottavat sen käyttöä huomattavasti. Tässä kannattaa vain huomioida, että mekanismit vievät melko paljon tilaa; meillä onneksi kaappien mitoitus meni juuri nappiin tämän ylimääräisen tilavaatimuksen myötä, ja kaapistoseinä pystyttiin toteuttamaan kauttaaltaan symmetrisillä 60 cm leveillä kaapeilla. Vetimien asetteluun mekanismi asetti myös rajoitteita; näitä meidän lankamaisia vetimiä ei olisi voinut asentaa vaakaan, sillä muuten ovet eivät olisi mahtuneet taittua kokonaan kaapiston sisään. Tämä ei meidän tapauksessamme tosin haitannut mitään, vetimet toimivat vallan mainiosti näinkin päin.

aamiaiskaappi8-800 aamiaiskaappi10-800aamiaiskaappi9-800

Me halusimme kaappiin saman marmoritason mitä työtasonakin oli, sillä kaapin runkomateriaalina oleva mdf olisi ollut vähän turhan arka naarmuille ja kosteudelle. Nyt tuota kohtaa voi käyttää yhtä reilusti kuin muitakin (tai niin reilusti kuin marmoria nyt voi käyttää, heh). Kumitassuilla varustettu kahvinkeitin liukuu sujuvasti kiveä vasten, nykäisemme sen aina ulos hyllyn alta käyttövaiheessa, jotta höyry ei pilaa yllä olevaa hyllyä. Tämä ei ole tosiaankaan iso vaiva, ja verrattavissa tilanteeseen, jossa kahvinkeitin sijaitsee yläkaapin alla. Tällöinkin keitintä on tullut vedettyä käytön yhteydessä aina pikkuisen ulommas.

aamiaiskaappi11-800

Itse tykkään siitä, että keittiössä on rentoa tunnelmaa. Tasoilla saa olla tavaraa ja esillä olevat ruokatarvikkeet kielivät vain siitä, että keittiössä – ja kodissa – on elämää. En ole jaksanut nipottaa marmoritasostakaan, jäljet toki pyyhitään huolella, mutta kivitasoa on kuitenkin käytetty kaikin puolin ihan normaalilal tavalla. Eikä siinä muutaman pienen naarmun ja valoa vasten näkyvän läikän lisäksi mitään ole tullutkaan. Täytyy sanoa, että olen kyllä niin tyytyväinen tasovalintaan – jäljitelmä olisi ollut ihan eri asia.

aamiaiskaappi12-800

Myös aamiaiskaappi on osoittautunut oikein hyväksi ratkaisuksi meidän keittiössä. Tykkään siitä, että koneilla on oma paikkansa, ja näiden lisäksi kaapista ovat löytäneet oman paikkansa myös leivät, lämpimässä säilytettävät vihannekset ja hedelmät. Mikroa meillä ei ole ollenkaan – tällekin on varattu paikka aamiaiskaapin hyllyllä, mutta tähän mennessä emme ole moista tarvinneet. Hankitaan sitten, jos tilanne muuttuu, mutta eipä tuota ole juuri tullut kaipailtuakaan.

Täältä tulee siis peukku aamiaiskaapille, mutta tämän suhteen kannattaa kuitenkin aina miettiä omia tarpeita ja myöskin keittiön mitoitusta. Väen vängällä sitä ei kannata joka keittiöön tunkea. Meidän kaappi ja koko keittiö on turkulaisesta Unique Homesta, nykyään aamiaiskaappibuumin yleistyttyä markkinoilla alkaa kuitenkin olla mukavasti erilaisia vaihtoehtoja kaapin rakenteen ja mekanismien suhteen vähän joka puolellakin. Näitä olisi ollut hauska tutkailla alkavilla asuntomessuillakin. Alun perin olin menossa huomiseen pressipäivään, mutta sitten tulikin muuta tärkeämpää menoa. Saas nähdä, josko Mikkeliin ennättäisi omia aikoja vielä vähän myöhemmin lomalla…


Some pictures of our breakfast cabinet. It has been very useful solution as it provides more space and a place to put small kitchen appliances – and what´s best, you can hide them easily behind the doors.

Tallenna

Kommentit (6)
  1. KastehelmiB
    13.7.2017, 08:33

    Hyvä näkökulma aamiaiskaapista – kiitos. Moni ei varmasti tule ajatelleeksi tuota toista puolta kaapista. Noin varmasti monelle käytännössä käy.

    1. No näinhän se helposti käy, arki näkyy tietysti kaapissa eikä järjestys ole enää pidemmän päälle sisustuskuvien mukainen 🙂 Mutta ihan käytännöllinen tuo on kuitenkin ollut, kiva kun koneilla on oma paikkansa eivätkä vie tilaa varsinaiselta työtasolta. Ja kahvikupitkin saa tuohon kätevästi käden ulottuville. 🙂

  2. Aki Hirvikangas
    13.7.2017, 09:32

    Tämä on hienoimpia toteutuksia aamiaiskaapeista, mitä olen tähän mennessä nähnyt. Kalusteseinään integroituna vaikuttaa todella monikäyttöiseltä ja mukautuu hyvin erilaisiin tilanteisiin. Tason ansiosta siitä saa tarvittaessa myös lisää tilaa esim. leipomiseen tms.

    1. Paljon kiitoksia! Kyllähän tuo on ollut käytössä varsin näppärä, ja tuo pienikin lisätasotila on ollut kyllä kullan arvoinen. Saa juuri ne kriittiset jutut säilöön eivätkä kahvinkeittimet yms. seilaa pitkin varsinaisia työtasoja. Ja kivaa on myös se, että koko sotku piiloutuu tarvittaessa ovien taakse – pitäisi vain muistaa pitää niitä useammin kiinni. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *