UUDENKARHEASTA KODIKKAAKSI | FROM APARTMENT TO HOME

Tässä vaihteeksi muutama inspiraatiokuva näin keskiviikkoillan ratoksi. Kauniin stailauksen ohella kuvien mielenkiintoa lisää niiden toinen lähtökohta; nimittäin tunnelman ja elämänmakuisen fiiliksen tuominen uudenkarheaan kerrostaloasuntoon.
Kylmyys ja kolkkous saattavat toisinaan vaivata vastarakennettuja asuntoja, kliiniset pinnat hohtavat uutuuttaan ja vanhoille asunnoille ominainen eletyn elämän tunnelma puuttuu – vaikka tokihan tämä voi olla tapauksesta riippuen myös positiivinen asia. 😉 Tässä kohteeessa uusille asunnoille tyypillinen anonyymiys ja turvalliset massaratkaisut on häivytetty taitavan stailauksen myötä takavasemmalle, ja tyhjään asuntoon on puhallettu sen kaipaamaa eloa ja tunnelmaa. Pohjana oleva asunto on aika tyypillinen uudiskohde; nätti, mutta tyhjillään ehkä vähän persoonaton. Vaan eipä ole enää näiden kuvien jälkeen:
Olohuoneessa vallitsee rento tunnelma. Tyynyt on heitetty näennäisen huolettomasti sohvalle, torkkupeitto on valahtanut kauniisti ja pöydälle on asetettu avoin lehti, aivan kuin joku olisi juuri äsken viettänyt tuolla lokoista sunnuntaipäivää. Tila on otettu haltuun sijoittamalla sohvaryhmä reilusti tilan keskelle. Sijainti osittain ikkunan edessäkään ei haittaa, päinvastoin ikkunalaudalla olevat esineet nousevat kauniisti esiin sohvan takaa. Seinän vieressä olevalle pitkälle hyllystölle on sijoitettu esineitä kauniisiin sommitelmiin, tykkään itse tosi paljon tuollaisista pitkistä, matalahkoista hyllyratkaisuista. Kuvan hylly näyttää minusta hyvin pitkälti Ikean Vittsjöltä, eli tuollaisen ratkaisun saisi toteutettua vieläpä oikein edullisestikin.
Yksityiskohdat tuovat lisää tunnelmaa. Epäsymmetrisesti seinälle kiinnitetyt ja maassa majailevat taulut, kirjapinot, runsaat tekstiilit ja herkät kukkaset ovat tärkeässä osassa kotoisaa tunnelmaa. Huomatkaa myös Ilse Crawfordin Ikealle suunnittelema korkkipenkki, joka toimii tosi kivasti osana sohvaryhmää, niin penkkinä kuin laskutasonakin.
Sitten kurkataan keittiön puolelle. Valkoista modernia keittiötä pehmentää kaunis kattaus – kuvitelkaapa tämä kuva ilman tekstiilejä, jopa olisi tunnelma erilainen. Lämpimät, jopa hiukan rustiikkiseen taipuvat pienesineet tasapainottavat moderneja kaapistoja ja luovat kiinnostavan vastakohdan. Viherkasvit, nuo takuuvarmat jokapaikan raikastajat kohentavat ilmettä täälläkin.
Tyylipuhtaita asetelmia, joiden avulla huomio kääntyy pois rumista sähköpistokkeista ja koteloista. Hassua muuten, minulla on ollut tismalleen samanlainen musta pullo, jonka olen joskus raahannut kirppikseltä kotiin. En tosin muista heitinkö mokoman muutossa menemään, täytyykin mennä tästä inspiroituneena penkomaan vähän laatikoita.
Sama rento tunnelma jatkuu makkarissakin, joku on ”unohtanut” housutkin sängylle. Väriskaala on vain vielä vähän niukempi ja vaaleampi edellisiin tiloihin verrattuna. Eripariset sängynvierustat toimivat hyvin, kaksi tuollaista laatikostoa näyttäsikin ehkä jo vähän turhan raskaalta. Huomatkaa myös taulujen sijoittelu, ne toimivat epäsymmetrisesti yöpöydän päällä usein paljon paremmin kuin sängyn keskellä.
Ja sitten työhuone. Haaveilen, että minunkin työhuoneessani pöytä olisi sijoitettu keskelle huonetta, tässä ratkaisussa on mukavaa ilmavuutta ja office-henkeä.
Eteisestä on vain muutama kuva, tyylikkäät seinäkoukut ja ihana safarituoli. Entäpä jos kodin kauneimman tuolin säästäisikin eteiseen, siellä se olisi heti ensimmäisenä ilostuttamassa kotiintulijaa. Ei hullumpi ajatus minusta.
Kylpyhuoneosasto on hyvin simppeli, eloa on sinnekin puhallettu isolla oksalla ja pehmeillä pyyhkeillä. Nämä ovat pieniä, mutta tärkeitä yksityiskohtia, joiden avulla kuvaan tulee ihan uudenlaista tunnelmaa.
Ja lopuksi kurkistus parvekkeelle. Hulppea maisema ja upea tiiliseinä ovat melkoisia elementtejä jo itsessäänkin, ne eivät kaipaa seurakseen kuin muutaman yksinkertaisen, tarkkaan valitun kalusteen. Kyllä tuolla kahvittelisi.
On jännää seurata, kuinka sisustusmuoti muuttuu, ja stailaus- sekä valokuvaustyyli luonnollisesti sen mukana. Tämän asunnon kaltainen rento undone-fiilis tuntuu nyt olevan suosiossa, ja kuvissakin on nyt suosittua hämyinen tunnelma, varjoilla ja valoilla leikitellään yhä enemmän. Meillähän täällä Suomessa hämyinen fiilis tulee kuviin jo ihan itsestään pimeiden talvikuukausien aikana, joten sen eteen ei tarvitse juuri nähdä vaivaa. 😉 Kuvakulmista ja stailauksesta voi kuitenkin poimia vinkkejä ja inspiraatiota itsellekin, ja kiinnittää yksityiskohtiin huomiota taas uudella tavalla. Niillä tosiaan on väliä, pienillä jutuilla tunnelma muuttuu ihan erilaiseksi. 
Mitäs te pidätte tästä asunnosta ja rennosta stailaustyylistä yleensäkin?
This apartment is so inspiring! Styled by Team Sarah Widman, it´s full of interesting details and beautiful displays. Transformation from a new, anonymous apartment to cozy and lively home is amazing.

ASUNNOLLA TÄNÄÄN

Laitetaanpa viimeaikaisten remppakuvien vastineeksi taas muutama kuvanen täältä nykyisestä asumuksesta. Tänään paistoi aurinko, minulla oli vapaapäivä ja pitkästä aikaa mahdollisuus kahvitella rauhassa ja nappailla vähän kuvia. Tämä tilaisuus piti ehdottomasti käyttää hyväksi, nykyään kun joutilasta aikaa keskellä kirkasta päivää tuppaa harvemmin olemaan.
Tämän asunnon väripaletti on aika simppeli; täällä hallitsevat viherkasvien lisäksi lähinnä valkoiset ja pellavan sävyt, reipas kukallinen sohva poislukien tietysti. Kun pienessä tilassa on jo värikäs sohva ja lämmin kermainen tapetti, haluan pitää lopun paketin hyvin yksinkertaisena. Tekstiileiltä tai pienesineiltä en kaipaa nyt ollenkaan väriä, tai oikeastaan en kaipaa niitä juuri ollenkaan. Kun tilassa on jo näyttävä, karkkimainen sohva, tuntuvat runsaat tekstiilit ja yksityiskohdat helposti vähän turhankin raskailta.

Makuusopin puolella hempeä tapettiseinä talttuu minusta parhaiten grafiitinharmaalla ja tiukalla mustalla. Mieluiten petaankin sängylle valkoiset tai vaaleanharmaat lakanat ja heitän muutaman tumman tyynyn päälle, näin kokonaisuus on skarppi ja vähän simppelimpi. Tumma värit terästävät romanttista seinää juuri sopivasti ja valkoinen tuo vähän raikkautta. Kaikki pehmeän puuteriset tyynyt ovat hautautuneet jonnekin varaston uumeniin, ne näyttäisivät täällä vain väsähtäneen tunkkaisilta. Olkoot siis jemmassa aina muuttoon asti, siinä vaiheessa kaikki varastoidut sisustustavarat tuntuvat toivottavasti taas tuoreilta ja raikkailta.
Balmuirilta saatu suloisen pehmeä pellavakylpytakki toistaa samaa väriskaalaa ja sopii siis loistavasti sisustukseen, heh. Takki roikkuu usein hollilla heti sängyn vierellä, tuohon se on helppo laskea ja taas napata heti ensimmäiseksi aamulla herättyä. Aamut ovat jo melkoisen kirpsakoita, joten pieni lämmike on enemmän kuin paikallaan, ei ole enää kesä ei. Ylihuomenna kääntyy jo lokakuuksi, aikamoista.

Our apartment today.

REMONTTIKUULUMISET VKO 39

Nyt vuorossa ovat viime viikon remonttikuulumiset, jotka päivittyvät hieman aikataulustaan myöhässä vasta tänään. Remontti pistää välillä aikataulut uusiksi, joten ihan kellontarkasti näitä postauksia ei kannata odottaa. Yritän kuitenkin pitää perinteestä kiinni ja julkaista viikon remppailut summaavat postaukset edes jotakuinkin ajallaan, joskus ne saattavat lipsahtaa alkuviikonkin puolelle, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä.
Toissaviikko päättyi katon valmistumiseen ja pieneen piippuongelmaan, viime viikon ensimmäinen homma olikin muurata savupiippu kuntoon. Tätä varten katolle pykäistiin väliaikaiset telineet, ja homma oli valmis alkamaan.
Muurauksessa saatiin hyödynnettyä kellarista purettuja vanhoja tiiliä, joten uusitun kohdan voi erottaa oikeastaan vain märästä laastista. Saipahan osan vanhoista tiilistä hyötykäyttöön, vaikka ulkonäöllä ei niinkään olisi ollut väliä; pellin alle tuo tulee kuitenkin jäämään. 
Katolta on komeat maisemat, vehreä puutaloalue aukeaa joka suuntaan. Naapuritalotkin näyttävät uudesta vinkkelistä ihan erilaiselta. Tykkään tuosta alueesta kovin jo nyt, se tuntuu tosi kotoisalta vaikka siellä ei vielä asutakaan.

Hommia tehtiin vaihteeksi myös ensimmäisessä kerroksessa. Kellarin portaat sijaitsevat yläkerran portaiden alla, ja näin ollen ne vaativat kulkuaukon yläkerran portaiden vastakkaiselle puolelle, eli keittiöön. Uusi oviaukko aiheutti myös nykyisen keittiön ja eteisen välisen oven siirtymisen, ja summa summarum, tämä taas johti koko seinänpätkän purkamiseen. Kyseessä oli kantava seinä, joka tuki mm. yläkerran rappuset, niinpä ennen seinän kaatamista piti rakentaa uusi kantava seinä sen viereen…
…ja tämän jälkeen vanhan seinän sai moukaroida alas. Eilisillan vietin lapioimassa seinän sisällä olleita sahanpuruja ja tiilipölyä, onneksi tätä hommaa on enää vähenevissä määrin tiedossa. Pölyävä puru ei ole se mukavin seuralainen.
Viime viikolla tuli myös yksi odotettu paketti, meidän uudet suihkut nimittäin! Suihkujen näkyvät osat asennetaan tosin vasta kuukausien päästä, mutta olipas kiva päästä jo fiilistelemään ensimmäisiä näkyville jääviä elementtejä. Tästä se lähtee, uuden suunnittelu ja hiljalleen myös sisustusvalintojen konkretisoituminen.
Huomenna meillä alkaa rytistä, kun tien puoleista julkisivua aletaan vihdoin purkaa. Ihan mahtavaa, tätä olen jo odottanut! Raporttia tästä ja muistakin kuulumisista seuraa taas totutunlaisesti viikon lopussa, joten palaillaanpa taas silloin remonttiaiheisiin.
Renovation news from the last week. We received our new showers, that was definitely the best part of the week. These beauties from Tapwell will not be installed yet, but it was great to hold them in hands as they are the first visible thing in the house.