FALL LIST

Kylläpä viikonloppu hujahti nopeaan, ei edes koneelle ennättänyt. Välillä hyvä näinkin, tekee aina kummasti terää olla hetken aikaa ihan tavoittamattomissa. Samoilla sienimetsässä, rapsutella koiria, juoda teetä ja sen sellaista.
Nyt maanantain kunniaksi mielihommaani, eli kollaasin väsäämistä. Tämänhetkinen suosikkiväripalettini näkyy tässä, kermaisen pehmeät ja syksyisen tummat sävyt houkuttelevat. Nyt kaivataan vähän pehmeyttä syyskauteen.
Suosikkini Artekin valaisimista on ehkä tämä A808, hiukan vähemmän nähty klassikkovalaisin. Tapiovaaran Lukki-tuolista tykkään myös kovin, tämä luunvalkoinen sävy olisi ihana vuosisadan puolivälin kodissa, tai miksei ihan uudessakin. Minna Parikan pupunkorvaiset loaferit olisivat juuri sopivan hassut piristämään perusasuja, ja H&M:n nyt niin ajankohtaisessa pooloneuleessa on kauniin ajaton leikkaus. Menun Fungi-hyllyt olisivat aika kiva säilytysratkaisu eteiseen, vaikka taitavatkin näyttää kauneimmalta ihan vain tyhjillään.
Ihania juttuja kaikki tyynni, mutta oikeastaan tällä hetkellä uuden ostamisen sijaan minulla on meneillään jokin karsimisvimma, haluan päästä kaikesta ylimääräisestä eroon. Siivosin kaappeja ja varasin kirppiksen, siellä tavara onkin liikkunut ihan kivasti. Vielä kuitenkin olisi myytävää jäljellä ja pohdinkin tässä juuri pienen blogikirppiksen järjestämistä vähän paremmille jutuille. Olisiko siellä kiinnostusta pieneen (vaatepainotteiseen) kirppistelyyn?
Soft cream and dark shades, perfect for this fall season.

SAME SAME BUT DIFFERENT

Jokainen sisustusbloggaaja varmasti tunnistaa tämän ongelman: kodissa ei tunnu tapahtuvan mitään ja samojen kulmien kuvaaminen tuntuu välillä vähän turhalta ja tylsältä. Minä ainakin painiskelen asian kanssa aina silloin tällöin, vaikka tarkemmin ajateltuna kyseessähän on pelkästään positiivinen juttu. Sisustuksen ei tarvitse eikä se edes voi muuttua joka hetki, ja itse asiassa siihen ei minusta pitäisi edes pyrkiäkään. Paljon parempi juttu on, että on löytänyt kauniita, kestäviä ja ajattomia kalusteita, joita ei tarvitse vaihtaa säännöllisin väliajoin kulloisenkin muodin mukaiseksi. Pienesineet ja tekstiilit ovat toki asia erikseen, näitä on kiva vaihdella ja piristää kotia erilaisilla pienillä jutuilla.
Etsin eilen erästä kuvaa blogistani ja selailin siinä samassa vanhoja postauksia. Kuvia katsellessa koin monia ahaa-elämyksiä: en muistanutkaan, että meillä näytti joskus tuolta. Radikaaleja muutoksia ei meille kotiin ole tullut ja suurin osa kalusteista on pysynyt ihan samoilla paikoillaan, mutta yleisilme on vaihdellut kuitenkin aika paljon aikojen saatossa. Kokosin muutamia vanhoja kuvia rinnakkain, näistä näkyy hauskasti, miten ne pienet nyanssit muuttavatkaan ilmettä.
olohuone / living room:

Olohuoneessa on vuosien varrella vaihtunut lähinnä sohvapöytä, matto ja sohvatekstiilit. Matto ja Swedesen sohvapöydän kansi vaihtuu aina fiiliksen mukaan, mutta tuo puinen pöytä on siirtynyt jo melkein lopullisesti yläkertaan. Adean Band oli ensimmäisiä hankintojamme tähän kotiin muutettaessa ja tuo messinkinen kirppislamppukin on törröttänyt samassa paikassa aina löytymisestään saakka. Verhoja ei meillä myöskään vaihdeta, nuo ohuet pellavalaskarit saavat olla paikassaan kesät talvet. Sen sijaan tykkään leikkiä tyynyillä ja vaihdella ilmettä niiden avulla reippaan energisestä pastelliseksi tai graafisen mustavalkoiseksi.

makuuhuone / bedroom:

Makkarissa vaihtuu lähinnä vuodetekstiilit, mutta ne tekevätkin yllättävän paljon huoneen ilmeeseen. Välillä käytän pellavaista päiväpeittoa ja välillä jätän näkyviin pelkät pussilakanat. Alkukesästä kannoimme sängyn sivulle vanhan senkin, sitä ennen paikassa oli lähinnä seinäkoukkuja ja sekalaista säilytystavaraa.
eteinen / hallway:

Eteisessä ei montaa irtonaista osaa olekaan. Välillä tilassa seilaa jakkara, nykyään peili on valloittanut paikan seinustalta. Matto on vaihdellut myös aina vähän vuodenaikojen mukaan, tällä hetkellä paikassa on äitini kutoma rento räsymatto.
ruokailutila / dining room:

Ruokailutilassa suurin muutos on tapahtunut taulujen myötä. Keräsin ensin isoa taulukollaasia ruokapöydän taakse, jossain välissä kuitenkin kyllästyin hallitseviin mustiin kehyksiin ja nyppäsin taulut pois. Tykkään tämänhetkisestä tyhjyydestä, mutta kieltämättä tila näyttää kaikessa valkoisuudessaan nyt hiukan valjulta. Haaveissa olisikin uusi kattovalaisin nykyisen tilalle, jokin näyttävä ja lämpimän sävyinen. Ehkäpä tämä, josta jo kerran kirjoittelinkin.
Mutta sellaista täällä. Kalusteet pysyvät pääosin samana, mutta pyörivät välillä rulettia sinne tänne. Oli hauska huomata, kuinka koti muuttuu hiljalleen vuosien varrella, vaikka selkeää muutosta ei olisikaan havaittavissa. Kait vähän sama juttu kuin ihmisissäkin…

Same places, different looks. Yesterday I browsed my old posts and spotted some old pictures of my home. It´s nice to see how the spaces change with small decorations and arrangements while main furnitures stay the same.

MYRSKYN JÄLKEEN

Saana ja Olli lanseerasi vastikään Habitaressa uuden mallistonsa. Uusi Myrskyn jälkeen -kuosi kolahtaa meikäläiseen ihan täysillä, kuosi on kauniin herkkä, mutta kuitenkin sopivan yksinkertainen. Ihan täydellistä pehmeää graafisuutta syysolkkariin. 
Oma suosikkini on näistä kuvista poiketen ehkä malliston hento vihertävä sävy, joka on hieno pari vaalealle puulle ja harmaan eri sävyille. Tykkään!
Finnish designer duo Saana ja Olli recently launched their new autumn collection Myrskyn jälkeen (= After the Storm), I really love this simple and delicate pattern. A cushion or two from this collection would look very nice in our living room.