1.11.

Jaahas, se olisi sitten marraskuun ensimmäinen käsillä. Vastahan oli alkusyksy ja nyt lähennellään hiljalleen jo joulua. Hullua, sanon minä.
Meillä ei vietetty sen kummemmin halloweenejä tai muitakaan, tänään meinasin kuitenkin pyhäinpäivän kunniaksi laittaa astetta parempaa ruokaa ja poltella kynttilöitä, niitä on jo kasvavissa määrin kaivettu kaapeista esiin. J-sanaa aion karttaa vielä pitkään, mutta kynttilät saavat palaa senkin edestä näin pimeänä aikana, olkoot ne ensimmäinen merkki tulevasta juhlakaudesta.
Tämä päivä on kulunut lähinnä sohvalla loikoillessa ja keittokirjoja selaillessa, olen haeskellut vähän inspiraatiota illan ateriaan. Tykkään keittokirjoista, jotka tarjoavat paitsi hyviä ohjeita, myös silmänruokaa kauniiden kuvien ja taiton muodossa, sellaisia selailee mielellään jo ihan muutenkin vaan. Hetki sitten saamani Vapun reseptikirja* on juuri sellainen, kuvat ovat kauniita, taitto ihanan minimalistinen ja reseptit sopivan yksinkertaisia meikäläisen makuun. Uutuuskirjan resepteistä vastaa Vappu Pimiä, kauniista valokuvista Ulla-Maija Lähteenmäki ja taitosta lahjakas Hennamari Asunta. Loistotyötä koko poppoolta.
Valintani taitaa osua tänään kepeään kalaruokaan, tarvittavat ainekset kun pientä sovellusta lukuunottamatta sattuvat löytyvän jo kaapista. Ensin on kuitenkin suunnitelmissa lenkki kirpeässä syysilmassa, illalla puolestaan lämpiää sauna. Eli iltaa vietetään täällä päädyssä aikas perinteisen kaavan mukaan. Mitäs suunnitelmia siellä?
*tuote saatu blogin kautta
It´s first of November, how crazy is that. Tonight I´m going to make some good food, burn candles and just lay on the sofa enjoying the surrounding darkness.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tuo Vapun keittokirjan kansi – wow – tykkään kirjojen tekstiilipinnoista.
    Viimeisen kuvan metallit sointuvat ihanasti pellavaliinaan.
    Hyviä pyhiä.

    • 1.1

      sanoo

      Tuo pellavakansi on hieno, tekstiilikansista tulee kyllä heti se oma fiiliksensä kirjaan. Ja muutenkin taitto tuossa samaa linjaa, hillitty ja kaunis.

      Ja kiitos – mulla on joku hassu viehtymys tuollaiseen krumeluurimetalliin, koukeroiset kynttilänjalat ja hopeatarjottimet ihastuttavat kovasti.

  2. 2

    sanoo

    Nyt on todellakin niin ihania keittokirjoja, että niitä on tullut plärättyä harvasepäivä. Olethan jo tutustunut Satu Koiviston Gastronaattiin, aivan mahatava lukuelämys / joululahja myös.

    • 2.1

      sanoo

      No niinpä, iskee oikein valinnanvaikeus niitä selaillessa, ihan kaikkia kun ei millään raaskisi ostaa vaikka kuinka ihania olisivatkin. Tuota Gastronaattia olen kurkistellut mainoksissa ja netissä, mutta en ole vielä päässyt hipelöimään kirjaa. Se vaikuttaa kyllä oikein lupaavalta. Täytyykin poiketa kirjakauppaan ensi viikolla!

    • 3.1

      sanoo

      Suosittelen kyllä ehdottomasti, toivottavasti pukki pistää toiveen korvan taakse. 🙂 Mukavaa sunnuntaita myös sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *