Talo valmistautuu talveen

Talon lasiveranta

Talon lasiveranta

Blogissa on hetken ollut hiljaista, sillä kävimme pienellä (hyvin ansaitulla) lomareissulla, ja muutenkin syysarjen tohina rakentamisen ohella tuntuu vievän kaiken ajan.

Raksalla kaikki on hyvin, ja olemme saavuttamassa eräänlaisen välietapin, sillä talo alkaa olla kaikin puolin tiivis: vesikatto on nyt paikoillaan, hirren ulkopinnat Virtasen homeenestolla ja yhdellä maalikerroksella suojattu, ja tällä viikolla oviaukkoon olisi tarkoitus asentaa niin sanottu raksaovi, jonka virkana on siis toimia rakentamisen loppuajan ulko-oven sijaisena. Varsinainen ulko-ovemmekin on jo tehtaalta saapunut, mutta sitä emme tietenkään vielä halua asentaa paikoilleen naarmuuntumaan.

Lähipäivinä on tarkoitus suorittaa myös maalämpöä varten tehtävä kaivuu, ja kun lämpöputket saadaan toimintaan, saamme talon pidettyä lämpimänä tulevat kylmät kuukaudet. Ajatella, meillä on kohta jo lämmin talo tontilla – kynttilävalaistuksessa siellä voisi ehkä jo kuvitella valmiin talon tunnelmaa :). Vaikka totuushan on päivän valjetessa se, että kaikki sisäpinnat ovat miltei vielä tekemättä. Apua…hommaa siis todellakin piisaa myös talvikaudeksi.

Jotain positiivista sentään: pihapiiri on tällä hetkellä yllättävän siistissä kunnossa. Kun vuokraamamme rakennustelineet on haettu pois, samoin meille niin tärkeäksi pömpeliksi muodostunut bajamaja, pääsee talo syksyisessä pihapiirissä oikeuksiinsa. Siisteydestä puheen ollen, mieheni on halunnut pitää myös raksan aina mahdollisimman roskattomana ja järjestelmällisenä – siistillä raksalla on kaikkien kiva paiskia hommia. Me olemme olleet onnekkaita myös Kontion työporukan suhteen: miehet siivoavat sotkunsa aina työpäivän päätteeksi. Ja ovat muutenkin erittäin mukavia ja joustavia kavereita. Parempaa tiimiä emme talomme rakentajiksi olisi voineet saada!

Talon vesiränni

Minulta kysytään usein, että milloin talo on muuttovalmis. Vastaukseni on aina yhtä epämääräinen: sitten joskus keväämmällä, kun olemme saaneet kaiken kutakuinkin valmiiksi. Mutta keväthän voi tarkoittaa niin maaliskuun alkua kuin toukokuun loppua..sillä emme tosiaan osaa arvioida, kuinka paljon aikaa kuluu siihen, että saamme sisäpinnat valmiiksi. Riippuu varmasti myös siitä, kuinka paljon teemme itse (ja aikaa tuhraantuu enemmän) versus mikäli palkkaamme ammattilaisen esimerkiksi seiniä tasoittamaan ja maalaamaan.

Voi kuinka jo haaveilen siitä, että pääsemme tällaisina koleina syysiltoina oman saunan lauteille lämmittelemään ja virittämään olohuoneen takkaan tulet. Tällä hetkellä sauna on meille harvinaista herkkua, sillä edes kaupunkikotimme taloyhtiöllä ei ole saunaa..hrrr..viimeinen kylmä ja saunaton talvi tiedossa siis!!

Seuraavassa postauksessa asiaa kodinhoitohuoneesta ja sen sisustamisesta.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *