VUOSI KÄYNTIIN ARVONNALLA

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuosi alkoi mutta seinäkalenteri puuttuu?
Nyt sinulla on tilaisuus voittaa uniikki ja upean
graafinen seinäkalenteri, kun muotoseikka polkaisee
vuoden 2015 käyntiin arvonnalla.

 

Minusta on arvokasta tukea nuorten suunnittelijoiden
työtä, ja kun pitää silmänsä auki kaupungilla, taitaviin
tekijöihin törmää tämän tästä. Näin kävi ennen joulua
Tokyon, eli Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun
ylioppilaiden joulumyyjäisissä, kun iskin silmäni
Mya Rydmanin tekemiin graafisiin painotuotteisiin.

 

Mya on  kolmannen vuoden graafisen suunnittelun opiskelija.
Mya on keskittynyt painotuotteissaan kalentereihin,
kangaskasseihin ja kortteihin ja hän tekee tuotteet
opintojensa ohella, sillä haluaa luoda sellaisia tuotteita,
joita itsekin haluaisi käyttää tai ripustaa seinälle.
Mya on kanssani samoilla linjoilla siitä, että suurin
osa kaupassa myytävistä kalentereista on aivan liian
täynnä ”tavaraa”, eli minimalistisia kalentereita
on vaikea löytää. Siksi Myaan törmääminen oli minulle
erityisen mieluisaa.

 

Myan nettikauppaan pääset tästä (klik!).

 

Jos katsot tarkasti, huomaat, että kalentereiden tekstit
on koostettu valokuvista. Kuvat Mya on pääasiassa ottanut itse.
Tuotteet pyritään painamaan kierrätetylle paperille silloin, kun
sitä on saatavilla. Kangaskassit on painettu puuvillakankaalle
 silkkipainossa ja kortit ovat voimapaperia. Tuskin maltan
odottaa, että pääsen kevään ensimmäisille pyöräretkille
tuon hauskan kassin kanssa.

 

Arvon uuden vuoden kunniaksi lukijoiden kesken toisen kalentereista.
Arvontaan lähtee kalenteri, jossa on mietelauseita ja huomioita elämästä ja arjesta.

 

Arvontaan osallistuminen on helppoa:
1. Käy Myan nettikaupassa (klik!) ja valitse tuote, joka sinua miellyttää eniten.
2. Kirjoita tuotteen nimi tämän postauksen kommentikenttään ja jätä mukaan
myös sähköpostiosoitteesi voittajan tavoittamista varten.
3. Käy tykkäämässä muotoseikasta Facebookissa (klik!).

 

Arvonta on voimassa torstaihin 8.1. klo 17 asti.
Ja jos voitto ei osu kohdallesi, Myan kalentereita saa
edulliseen hintaan myös verkkokaupasta.

 

Onnea arvontaan!

 


 

For the beginning of a new year muotoseikka
arranges a give away. The winner gets another of
these beautiful minimalistic calendars of Mya Rydman (click!).
 

 

I just love the simple and graphic look of her products.
This is really something I have been looking for.
Mya’s products are also eco friendly as she tries
to use recycled paper whenever it’s possible.
Also the canvas bags are amazing. I just can’t wait
for spring and cycling tours around the city with that bag!
 

 

If you want to win Mya’s calendar with clever thoughts
and phrases, take part in the give away:
2. Choose your favourite product and write the name of it in the comment field 
of this post. Don’t forget to leave your email address so I can reach you if you win.
4. Like muotoseikka on Facebook (click!).
 

 

The give away is open until January 8th 5 PM.
Good luck!

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    THE QUOTES-kalenteri tälle vuodelle on mun suosikki 🙂 Uusi vuosi tuo tullessaan paljon uutta, joten tosta kalenterista löytyis varmasti paljon tsemppiviestejä matkan varrelle.
    Tykätty fb:ssä, mukavaa uutta vuotta!
    laura.charlottta (at) gmail.com

  2. 9

    Anonyymi sanoo

    Tykkään The Tree-julisteesta.

    Hyvää Uutta Vuotta, Vilja!

    -Kaisa (khsilj@gmail.com)

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *