FODMAP-BLOGINI VATSAN VAPAAPÄIVÄ

 

 

 

 

 

Tänään olen puuhastellut vapaapäivän kunniaksi keittiössä.

 

Olen täällä blogin puolellakin maininnut muutamaan otteeseen, että minulla
on diagnosoitu kaksi vatsasairautta. Kärsin siis sekä IBS:stä (ärtyneen suolen
oireyhtymä) että refluksitaudista. Tietysti olisin mieluummin terve ja aina
hyvinvoiva, mutta olen oppinut pitkin hampain hyväksymään sen, että
tilanne on tämä, ja nämä sairaudet tulevat olemaan arjessani elämäni
loppuun asti, vaikka refluksin oireiden toivonkin joskus tästä vielä
hieman helpottavan. Molemmissa vaivoissa ruokavaliohoito on
vähintään yhtä tärkeää kuin lääkehoito. Lääkärin suosituksesta noudatan
IBS:n vuoksi ruokavaliota, jossa vältellään fermentoituvia, eli hitaasti
sulavia hiilihydraatteja. Refluksin eliminaatiodieetissä puolestaan
vältellään ruoka-aineita, joiden ph on alle 5, jotta ne eivät hapota
vatsaa lisää. Näiden kahden yhdistäminen ei ole simppeliä, jos
ei alkuun ollut pelkän fodmap-ruokavalionkaan noudattaminen.

 

Koska reseptejä näihin ruokavalioihin on äärimmäisen vähän suomeksi,
päätin aloittaa reseptiblogin. Blogin ohjeet sopivat kaikille, jotka
kärsivät epämääräisistä ylä- tai alavatsaoireista, sillä niissä
vältellään juuri niitä ruoka-aineita, joiden tiedetään aiheuttavan
eniten vatsaoireita. Toivon, että blogista on apua myös muille,
jotka kärsivät vatsan kenkkuilusta. Blogin tarkoitus ei ole
olla visuaalisesti upea, vaan ainoastaan käyttökelpoinen työkalu.

 

Reseptiblogin nimi on Vatsan vapaapäivä, ja löydät sen täältä (klik!).
Myös ohjeet näihin makoisiin banaani-kaura-piparkakkupalloihin
ja rusina-kaura-piparkakkupalloihin löydät blogista.

 

Käy kurkkaamassa!

 

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kuulostaapa hyvältä blogilta! Itsellä on tosi pahana ollut vatsa syksyn aikana (stressi, huonolaatuinen syöminen yms.) eikä ihan varma voi vieläkään olla syystä. Epäilen IBS:ää, joskin nyt ollaan jo paremmalla tolalla. Ajan myötä ehkä selviää sitten kokeilemalla eri juttuja että mikä on tilanteeni. 🙂

    • 1.1

      sanoo

      Kannattaa tosiaan supistaa ruokavaliota. Minulla fodmap-ruokavalio aurttoi todella pahoihin vatsaongelmiin jo parissa viikossa. Nyt, kun olen noudattanut sitä pari vuotta, ovat ibs:n oireet miltei poissa – paitsi tietysti jos lipsun pahasti ruokavaliosta. Toivottavasti löydät tuolta blogista jotain kokeiltavaa.

  2. 2

    sanoo

    Ihastelin sinun kauniita kuvia. Vatsasairaudet ei ole helppoja, onneksi olet löytänyt vatsalle hyviä ruokia ja vielä hienompaa, että jaat näitä muidenkin kanssa joilla on mahdollisesti samoja ongelmia.

    • 2.1

      sanoo

      Kiitos! Todella moni saa nykyään lääkäristä kehotuksen siirtyä tuohon ruokavalioon, ja ihmettelee sitten kotona, että mistäs niitä reseptejä kaivaisi. Toivotaan, että tuosta olisi jollekin apua 🙂

  3. 4

    sanoo

    Ihanat kuvat, kuten aina. Ja tärkeä, monia muitakin auttava aihe. Taidanpa napata sen porkkanalaatikon ohjeen heti käyttöön. Hienoa, Vilja!

  4. 5

    Anonyymi sanoo

    Hei. Vatsan vapaapäivä meneekin heti lukulistalle! Itse kärsin myös ns. ärtyneen suolen oireyhtymästä, johon olen löytänyt avun gluteenittomasta ruokavaliosta. Mikään muu vaivaan ei ole vuosien saatossa auttanut, vaikka lääkärit aikonaan olivatkin sitä mieltä, ettei gluteenittomasta ruokavaliosta ole hyötyä jos keliakiaa ei ole diagnosoitu. Minulla on myös todettu löysä mahanportti, eli närästys on tuttu vaiva. Nyt oireet ovat kuitenkin kovasti pahentuneet eikä edes kuukauden Nexium-kuuri vienyt vaivoja kokonaan pois. Olisinkin kiinnostunut siitä, millaisia oireita tuo refluksitauti sinulle aiheuttaa ja mitkä ruoka-aineet ovat ph-arvoltaan alle 5? Kiitos jo etukäteen!

    Terveisin lukijasi Anniina

    • 5.1

      sanoo

      Onpa kivaa, että löysit tänne. Toivottavasti tulevista ohjeista olisi sinulle jotain apua.
      Minulla fodmap-ruokavalio auttoi ibs:ään todella hyvin. Osa kielletyistä ruoka-aineista aiheuttaa enemmän oireita kuin toiset, jos sorrun niitä syömään. Mutta kokonaisuudessaan ruokavalio on käytännössä poistanut ibs-ongelman minulta.
      Refluksi on kinkkisempi pulma. Se todettiin minulla tänä syksynä, ja vaikka minullakin on takana yli kuukausi omepratsolilla, ei sanottavaa apua ole ollut. Pitää vielä jatkaa lääkekuuria ja toivoa parasta. Lisätutkimuksia myös tarvitaan.
      Minulle refluksi on aiheuttanut ruokatorventulehduksen ja pahan nielutulehduksen, mikä on puhetyössäni lähestulkoon halvaannuttava vaiva. Tuokatorventulehdus on hyvin kivulias. Oireina on lisäksi röyhtäilyä ja närästystä. Paino on laskenut ja voimat ovat poissa.
      Eliminaatiodieetissä syön vain ruoka-aineita, joiden ph on yli 5-6. Tämä ao. lista on oiva työkalu ruokien ph-arvon tarkastamiseen. Kurkkaa ihmeessä!
      http://www.foodscience.caes.uga.edu/extension/documents/fdaapproximatephoffoodslacf-phs.pdf

      Toivottavasti sinun tilanteesi paranee. Itselleni toivon refluksin suhteen myös samaa.

  5. 7

    sanoo

    Vatsan vapaapäivä meni heti omalle lukulistalle ja blogin linkin lähetin muutamalle IBS:n kanssa kamppailevalle ystävälle. Itselläni on CU sekä fibromyalgia ja näiden myötä olen joutunut perehtynyt erilaisiin ruokavalioihin, mutta toistaiseksi olen vielä pärjännyt laktoosittomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla. On kuitenkin mielestäni hyvä olla perillä eri vaihtoehdoista, koska tämän(kään) sairauden kanssa ei voi tietää milloin joku ruoka-aine ei enää sovikaan. Iso peukku täältä Vatsan vapaapäivälle 🙂

    • 7.1

      sanoo

      Tosi kiva kuulla, että saattaisit löytää tuolta itselle sopivia ohjeita! Ja kiva, jos laitoit kaverillekin 🙂
      Vaihtoehtoja ruokavalioiksi on nykyään aivan hirveän paljon. Fodmap-ruokavalio kuitenkin eroaa niistä siten, että siitä on tieteellistä tutkimusta ja kun IBS:ään ei ole lääkehoitoa, se onkin ainoa hoitosuositus. Mutta tuo on minusta niin hyvä ruokavalio, että se tekisi monelle muullekin hyvää.
      Toivottavasti keksin jatkossakin teille kivoja ohjeita 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *