UNIOLOTILA – UUSI MAKUUHUONE

 

 

Uusi makuuhuone alkaa muotoutua paikaksi, jossa on
ihmisen hyvä horrostaa. Olemme molemmat huonoja
nukkumaan, joten makuuhuoneeseen on hyvä hakea
rauhaa, joka tyhjentää mielen täysin. Tuntuu siltä, että
se tunnelma alkaa olla nyt saavutettu.
Muutamia elementtejä huoneesta vielä puuttuu, mutta
ne tulevat, kun aika on kypsä.

 

Kyselin eilen Muotoseikan Facebook-sivulla (klik!) mielipiteitä
verhojen väristä. Vaihtoehtoina olivat iänikuiset, aikojen alusta mukana
kulkeneet beiget paneeliverhot sekä nämä valkoiset uudet
paneelit. Moni oli valkoisten kannalla, kuten itsekin lopulta.
Makuuhuone tuli niillä raikkaammaksi ja avarammaksi.

 

 

 

 

 

Työtila on mielestäni edelleen aivan huikealla paikalla
ison ikkunan edessä. Siinä on hyvä istuanekottaa ja
katsella venesatamaa.

 

Sängyn päälle on ilmestynyt uudet liukuvärjätyt tyynynpäälliset.
Olen jo nyt aivan rakastunut niihin. Antavat kauniin, seesteisen
tunnelman. Siirsin kylppäristä vanhan Graniitin pahvisen
pyykkitynnyrin työpöydän alle julisteita ja muita rullia
varten. Se on jo elämää ja kosteutta nähnyt, mutta
pidän sen vinksahtaneesta ulkonäöstä.

 

Aallon K65-tuolit ovat edelleen maalaamatta.
Kerään rohkeutta niiden kunnostamiseen.

 

 

 

 

 

 


 

Our new bedroom is beginning to form to this
station of tranquility that I wanted it to be.
We’re both bad sleepers so it’s that much more important
to have a bedroom which is as peaceful as it can be.
 
Some elements are still missing but they’ll come
when the time is right.
 

 

Sweet dreams.

 

 

 

Kommentit
  1. 2

    Anonyymi sanoo

    Raikas ja rauhallinen huone.
    Istuanekottaa – varmaan ensimmäisen kerran näen tutun puhekielen sanan kirjoitetussa muodossa 🙂 Heti tuli ihania asioita mieleen: mökin terassi, Pablo vahtimassa pihaa, kummitytön 1-v. synttärikuva…

    -Kaisa

    • 2.1

      sanoo

      Mahtavia assosiaatioita nekottamisesta! Setterit kyllä nekottavat ihan aina. Myös pärstäkuvissa usein nekotetaan. Hahhah. Kiitos piristyksestä!

    • 4.1

      sanoo

      Kiva kuulla! Juliste on Kööpenhaminan Designmuseosta. Sen saaminen ryttääntymättä Suomeen oli kovan työn takana. Siksikin se on minulle erityisen tärkeä.

    • 5.1

      sanoo

      Moikka Pinja! Olen tehnyt ne itse mustista pilleistä himmelin ohjeella. Pillit olisivat saaneet olla ohuempia, jos timantit olisi laittanut roikkumaan, mutta pöydällä seisoviksi nuo paksut olivat oikein sopivia.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *