TIIMALASI

 

 

 

 

 

 

 

Aikaa. Sitähän me kaikki olemme vailla.
 
Olen tykästynyt valtavasti suureen tiimalasiin, jonka
ostimme ystäviltä tuparilahjaksi saadulla lahjakortilla Granitista.
On rauhoittavaa katsella, kuinka musta hiekka valuu yläosasta alas
ohuena vanana. Kun keskittyy johonkin näin pieneen, tuntuu
siltä, että on aikaa.
 
Valkoisen Harmajan Suvi (klik!) kirjoitti taannoin siitä,
mikä virka on designesineillä, joilla ei ole varsinaista käyttöä.
Olen osin Suvin kanssa samoilla linjoilla siitä, että jokaisella
kotiin hankitulla koriste-esineelläkin olisi hyvä olla jokin
funktio, jolloin ei tule hamstrattua tavaraa vain hamstraamisen
ilosta. Tämän tiimalasin kohdalla mietinkin kaupassa melko
pitkään, voinko hankkia tällaisen esineen, joka on vain ja
ainoastaan kaunis, vailla sen suurempaa funktiota.
Lahjakortilla sen nyt kuitenkin raaskin hankkia, ja
jos sen tarkoitus on rauhoittaa mieltäni ja antaa vaikutelma
kiireettömyydestä ja ajan verkkaisesta kulusta, sen tehtävä
onkin oikeastaan hyvin tärkeä.
 
Onko sinulla kotonasi esineitä, joilla ei ole mitään
sen suurempaa funktiota, mutta joista pidät kovasti?

 


 
On our last visit to Granit I fell in love with this
hour glass. When I watch the sand slowly pour down
it feels like I have all the time in the world.
It feels very calming.

What do you think about these kinds of items

that have no important function but are just beautiful
to watch?

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Voi niin kaunis on tiimalasi. Meillä ei löydy varmaan yhtään esinettä, jolla ei olisi funktiota. En tietoisesti ole ollut niin tarkka asian kanssa, mutta yleisestikin pyrin olemaan ostamatta mitään turhaa… Joten ehkä siksi meillä ei olekaan 🙂

    • 1.1

      sanoo

      Se on kyllä hyvä suoritus, jos olette osanneet pidättäytyä näistä vain kauniista esineistä. Well done! Tämä on minusta hyvin tärkeä asia tiedostaa. Tämän "hairahduksen" jälkeen varmaan ajattelen asiaa vieläkin enemmän. Vaikka olenkin tähän hankintaan tyytyväinen 🙂

  2. 2

    sanoo

    Me oltiin Ruotsissa viikonloppuna ja moneen kertaan hypistelin Habitatissa tiimalasia!!! En kuitenkaan viitsinyt ostaa, koska mitä sillä olisi tehnyt!! Nyt kun katselen kuviasi niin onhan se kaunis <3

    • 2.1

      sanoo

      Tämäpä juuri oli minunkin ajatukseni. Lahjakortilla valinta oli helpompi, mutta en tiedä, olisinko maksanut omaa rahaa esineestä ilman käyttöä. Mutta kaunis se on 🙂 Onneksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *