KAKSI PIENTÄ MALJAKKOA

 


021617IMG_9553

 

021617IMG_9560

 

021617IMG_9573

 

021617IMG_9576

 

021617IMG_9533

 

Nämä eukalyptuksen oksat olkoon
kiitoskukat kaikille teille lukijoille, jotka
olette jättäneet joko blogiin tai Facebookiin
kannustavia ja upeita sanoja tällä viikolla.
Viime postauksessa kertomani välikohtaus
kommenttiosion puolella ei ollut tällä kertaa
ihan helppo ohittaa.  Mutta olen hengitellyt
sanojanne sisään ja saanut niistä paljon
puhtia. Sellaista ei voi koskaan ottaa
itsestäänselvyytenä.
Siis kiitos.

Kevätpäivissä valon määrän vaihtelu on
huimaa. Toisina päivinä valo tulvii sisään
terävänä ja armottomana, kuumentaa
ruokailutilan ja tuo poskille punan. Valokeilassa
on ihana kylpeä, jos ei huomioi kaikkialla
yhtäkkiä näkyvää pölyä ja likaisia ikkunoita.
Sitten on toisaalta näitä hieman hämyisiä,
sumuisia päiviä, jolloin sisälle siivilöityvä
valo on pehmeää ja raukeaa.
Hämyisät tummat sävyt ovat jo pitkään
miellyttäneet silmääni, ja tähän tunnelmaan
sopivat nämä H&M Homen pienet
maljakot. Niihin voi asettaa yksinkertaisen
oksan, jolloin pienestä ja koruttomastakin
tulee astetta juhlavampi.

Nämä maljakot edustavat täydellisesti sitä,
mistä sisustamisharrastuksessa on kyse.
Pienet, täysin merkityksettömältä näyttävät
asiat tuottavat suurta iloa arjessa.
Maljakoiden kuvaaminen ei ole elämäni
tarkoitus, mutta usein tuntuu, että se on
arkeni keskeisin ilo. Sen ilon jakaminen
täällä on etuoikeus.

Pieniä ilon aiheita viikonloppuunne.

 


 

Small moody grey and beige flower pots
are my absolute favorite at the moments.
Pots are from H&M Home.


 

 

seuraa – follow
FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA

 

TERASSILLA, SATOI TAI PAISTOI

 

terassin sisustus

 

terassin sisustus

 

terassin sisustus

 

terassin sisustus

 

terassin sisustus

 

070616IMG_3126

 

terassin sisustus

 

terassin sisustus

 

terassin sisustus

 

terassin sisustus

 

terassin sisustus

 

terassin sisustus

 

terassin sisustus

 

Suuri ja aurinkoinen terassi. Se oli yksi niistä seikoista,
johon uudessa kodissamme ihastuimme.
Halusimme terassille useita toimintoja, kuten ruokailutilaa,
istuskelutilaa sekä istutuspöydän. Etenkin miehelle oli tärkeää,
että istumapaikkoja voi siirrellä auringon mukaan.
Tässä terassissa toiveemme toteutuivat.

Kuten aiemmin pihasuunnitelmien yhteydessä mainitsin,
terassimme sijaitsee keskimmäisen kerroksen korkeudella, eli
pari metriä maan tason yläpuolella. Sinne johtavat pihasta pienet
portaat. Tämä pihan ja korkeammalle sijoitetun terassin yhdistelmä
on monikäyttöinen. Päivällä paistaa terassille ja piha on varjoisa,
illalla valo vaihtaa paikkaa ja paistelee pihalle.

Istuskelemme terassilla paljon. Minä ja Nappula viihdymme varjon
alla ja mies auringossa. Terassille syödään usein kesäaterioita
ja juodaan aamukahvit jokaisena aurinkoisena aamuna.

Rakastan ruukkuistutuksia, ja niille on tässä paljon tilaa.
Köynnösritilään laitoin tuoksuköynnöskuusaman.
Koetan tehdä parhaani, että se talvehtisi ruukussa, mutta saapa
nähdä. Jos tämä kokeilu ei onnistu, istutan ruukkuun ehkä
ensi kesänä jonkin kärhön.

Muutoin ruukuissa on murattia, bataattia, laventelia ja nyt uutena
pensaseukalyptus. Eukalyptuksen oksia on monella maljakossa
sisällä, mutta nyt löysin Puutarhanikkareiden laajasta valikoimasta
kasvia myös ulos. Se on aivan ruokailutilan ikkunamme alla ja
näkyy kauniisti myös sisälle.

Mitä elementtejä sinä toivot terassillesi tai parvekkeellesi?
Entä miltä tämä meidän kesäkeitaamme näyttää?

 


 

Our new home’s terrace is just what we need.
It’s suitable for both dining and chilling.
This is quite much what we need for a patio.

 


 

seuraa – follow
FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA

 

JOULUKORISTEET METALLISTA

 

Ihastelin Sokoksella (klik!) joulukoristevalikoimaa ja silmäni kiinnittyi näihin
upeisiin metallisiin kuusenkoristeisiin. Valkoiset on päällystetty glitterhileellä,
mutta harmaat ovat ihan arkista pläkkipeltiä. Miten kauniita koristeita
yksinkertaisesta materiaalista saa aikaan keskeliäällä leikkauksella.

Kun joulukuu lähestyy, uskalsin jo hieman harjoitella jouluisten koristeiden
asettelua. Meille ei joulukuusta tule, vaan sen sijaan pidän koristeiden
ripustamisesta kauniisiin ja koruttomiin oksiin. Perinteisin joulun koristaja onkin  meillä
”joulurisu”. Katsotaan, päätyvätkö nämä House Doctorin koristeet lopulta joulurisuun.

Tänään on luvattu lunta eri puolille Suomea. Etelässä sitä sen sijaan saataneen odottaa
vielä ensi vuoden puolelle. Pihassa nurmikkokin vielä vihertää.

Mitkä ovat sinun suosikkijoulukoristeesi, ja muuttuuko koristelu vuosittain
vai pidätkö kiinni perinteistä?


 

Metallic ornaments by House Doctor make a beautiful combination
with a simple branch. How do you like these novelties?