UUSI VUOSI – KAIKKI UUSIKSI

 

121416img_7211

 

121416img_7217

 

121416img_7220

 

121416img_7232

 

Uusi vuosi on polkaistu käyntiin ja sen
myötä mielessä on tietysti muutos. Aionkin ensi
töikseni tarttua maalitelaan ja maalata suunnitteilla
olleet tehosteseinät oleskelutiloihin.

Värisävyjen hallitseminen on taitolaji.
Minulla on vahva käsitys siitä, millaisia sävyjä
haluaisin kotiimme tuoda, mutta kun toteutuksessa
ei halua mennä harhaan, on sävyjen valinta aikaavievää
puuhaa. Olen yrittänyt löytää oikeaa sävyä sekä
ruokailutilan että olohuoneen tehosteseinille
että pojan huoneen seinille. Prosessi on ollut käynnissä
pari kuukautta, ja alan jo hieman päästä jyvälle siitä,
millaisia sävyjä aion valita. Enää ei puutu kuin
maalien ostaminen ja se kuuluisa ryhtyminen.
Tällä vauhdilla kestää siis toinenkin kolme kuukautta
ennen kuin meillä on harmaa seinä.

Harmaan valinta todella teettää harmaita hiuksia.
Harmaa seinä kun voi taittaa keltaiseen, vihreään,
siniseen tai ruskeaan, ja todella harva harmaan sävy
on puhtaasti harmaa. Keskikerroksen pikkuseinällä
onkin ollut testissä varsinainen liuta sävylastuja.
Jokaisessa on kuitenkin ollut jokin vika. Yleensä
ne ovat taittaneet liikaa joko siniseen tai
keltaiseen. Yksi määrittävä tekijä on myös
vaaleanharmaa lattiamme, johon seinän värin
tulee myös sopia. Myös sisäoviemme harmaa
sekä parin muun tehosteseinän harmaa
määrittävät jonkin verran tätä värivalintaa.

Nyt kisassa finaalikierrokselle ovat kuitenkin
päässeet Tikkurilan sävyt 1944 sekä 1943.
Noista vaaleampi, 1943, tuntuu kuitenkin
jopa hieman liian vaalealta tehostesävyksi,
ja tummempi, 1944, tuntuu melkoisen tummalta.
Joten tässä sitä sitten ollaan, kahden vaiheilla.

Seinälle olen suunnitellut myös useita tauluja,
joilla harmaaseen pintaan saa lisättyä
kiinnostavuutta. Tummaa seinää vasten
taulut erottuisivat paremmin, mutta seinusta
on käytännössä aina varjossa, joten mitä
jo siitä tulee pimeä nurkka? Hmm.
Taannoin sain tähän ongelmaan hyviä neuvoja
Tikkurilan asiantuntijoilta, joten ehkä teen
päätökseni perustuen niihin.

Millaisia uudistuksia sinä suunniteelet
kotiisi tänä vuonna? Vai onko sisustus hyvä
sellaisenaan?

 


 

Choosing the right grey tone for our little
wall has proven to be a difficult job to do.
No we have two finalists. How do you like them?

 


 

seuraa – follow
FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA

 

VINYYLITAPETIN POISTAMINEN

 

vinyylitapetin poistaminen

 

vinyylitapetin poistaminen

 

vinyylitapetin poistaminen

 

Valkoiset maalatut seinät.
Niin tylsät, mutta samalla huomaan haluavani sellaiset jokaiseen kotiini.
Valkoinen on tunnetusti hyvä pohja, jota vasten rakentaa kodin sisustus.
Niinpä halusin lähtökohtaisesti valkoiset seinät myös tähän kotiin
lukuun ottamatta muutamia tehosteseiniä, jotka maalasimme kauniin
harmaiksi. Tasaiset valkoiset seinät vaativat tässä tapauksessa
kuitenkin aika paljon työtä. Talon keskikerroksessa oli nimittäin seinillä
pintaremontoijan painajainen: liimalla kiinnitetty, yli maalattu
vinyylitapetti. Sehän ei tunnetusti irtoa kirveelläkään eikä seinästä
ole todellakaan helppoa saada maalattavaa pintaa liimatun vinyylitapetin
jäljiltä. Ush. Onnistuimme kuitenkin tuon paholaismaisen vinyylitapetin
poistossa ja seinien tasoittamisessa mielestäni erittäin hyvin.

 

vinyylitapetin poistaminen

 

vinyylitapetin poistaminen

 

vinyylitapetin poistaminen

Näin vinyylitapetin poisto onnistui:

1.Revimme vinyylitapetista irti päällimmäisen kerroksen, eli vinyylikerroksen.
Se lähti yllättävän helposti, kun alle ujutti pakkelointilastaa.
Ainoa todella kinkkinen tehtävä tässä vaiheessa oli irrottaa tapetti
portaikon takaa, kun portaikon ja seinän väliin jää sentin
rako, josta tapetti oli myös irrotettava.

2.Jäljelle jäi tapetin alin paperikerros, jonka hioimme hiomapaperilla
siistiksi ja harjasimme paperipölyn pois.

3.Tapetin alimmassa kerroksessa oli näkyvillä selvät saumat, jotka
tasoitimme pakkelilla. Tasoitteen kuivuttua
hiomme saumat tasaisiksi. Tätä hommaa saikin tehdä 2-3 kertaa,
sillä paikoin tapetin paperikerros vettyi tasoitteesta ja lähti kupruilemaan
ja repeämään, ja taas oli odotettava kyseisten kohtien kuivumista
ja tasoitettava uudelleen, ja sen jälkeen odotettava kuivumista
ennen kuin pääsi taas hiomaan.

4.Tämän jälkeen maalasimme seinän pohjamaalilla. Se on varsinaista
maalia paljon halvempaa, ja kun alimman maalikerroksen tehtävä oli
pääasiassa tehdä seinään tasainen pinta, pohjamaali on järkevämpi
valinta. Tapetin pohjapaperi hieman kupruili kostuessaan maalista, mutta
kuivuessaan suoristui jälleen täysin.

5.Pohjamaalin jälkeen tasoitimme vielä joitain kohtia pakkelilla
ja hioimme seinät vielä kerran tasaisiksi. Sitten pääsimme maalaamaan
lopullisella pintamaalilla, joksi valikoitui Remontti-Ässä.
Olisin mieluusti ottanut jonkin himmeämmän maalin, mutta
koira- ja lapsiperheessä seinämaalin on oltava pesun ja
kulutuksen kestävä. Remontti-Ässä onkin siihen tarkoitukseen
oikea luottovalinta. Seinät maalattiin kahteen kertaan kunnes
pinta oli kaunis ja tasainen.

Kaikkeen tähän meni melkein viikko (toki teimme muita töitä samalla),
mutta olen tyytyväinen, että vinyylitapetin poisto onnistui ja että lopputuloksesta
tuli kaunis. Tämä työ oli nimittäin jo etukäteen niitä hommia, joita
remontissa jännitin. Enpä ole vielä viitsinyt seinille edes tauluja
kiinnittää, kun vielä on kuhertelukuukausi seinieni kanssa kesken.
Kun ne on itse tehnyt, niitä osaa ihan eri tavalla arvostaa.

Pieni rohkaisun sananen siis vinyylitapetin poiston kanssa tuskaileville.
Hyvä siitä tulee!

 


 

A word about getting rid of plastic wallpapers that are
painted over. Not a nice job but we did it!

 


 

seuraa – follow
FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA

 


OLOHUONEEN SUUNNITELMA JA LÄHTÖTILANNE

 

olohuone

pohjaOLOHUONE

 

Meidän olohuoneemme on yhdistelmä takkahuoneesta ja
rennosta oleskelutilasta. Se sijaitsee talon alimmassa kerroksessa
kodinhoitohuoneen ja saunaosaston vieressä.
Edellisellä asukkaalla oli tilassa hieman yllättävästi makuuhuone,
joten tila muuntuu moneksi. Meille kuitenkin oli aika pian selvää,
että juuri tästä tilasta tulee oleskelutilamme, eli olohuoneemme.

Tilan remontti on jo valmis, mutta kurkataan ennen ensi kuvia silti
vielä hieman taaksepäin suunnitelmiin ja ennen-kuviin.
Tilassa oli hieman kulahtanut takka, joka kaipasi freeshausta.
Myös seinät olivat tuhruiset, joten ne maalattiin uudelleen valkoisiksi.
Lattia koki muodonmuutoksen ja se maalattiin vaaleanharmaaksi
muiden kerrosten tapaan.

Tässä vielä ennen-kuvia tilasta:

 

0608img_1625

 

0608img_1627

 

0608img_1629

 

Tilan haaste ovat pienet ikkunat, joten tilaan tulee paljon vähemmän valoa
kuin muihin kerroksiin. Valaistuksen suhteen suunnitelmat ovat siis
vielä kesken, ja niihin palataan, kunnes remontti on täysin valmis.

Sisustuksen suhteen tilaan haetaan vaaleutta. Sisustus noudattelee
hyvin pitkälle edellistä olohuonettamme, joten valtavan suuria
muutoksia ei ole luvassa. Mutta tilasta on tulossa mielestäni
todella viihtyisä ja odotan jo takkatulen loimua.

Ihan pian olohuoneestakin on luvassa ensimmäisiä
sisustuskuvia, joten pysypä langoilla!

 


 

This is the before-situation of our living room.
In the inspiration photos you can see what we are looking
for in the space. Light surfaces, wall art and a cosy but
modern fire place. Hope we have achieved that because the reno
is just ready. So there will be some after-photos soon! Stay tuned.

 


seuraa – follow
FACEBOOKISSABLOGLOVINISSAINSTAGRAMISSA