Ne tavalliset päivät

Töihin. Kotiin. Koneellinen tummaa pyykkiä. Tehdäänkö jotain ruokaa vai oletko jo syönyt? Simpsoneiden jälkeen kävelylenkki. En jaksa tänäänkään lukea. Kukahan imuroisi. Sunnuntaina nukun sitten pitkään.
Arki. Joskus se tuntuu niin tympeältä, mutta vasta kun jokin sen peruspilareista on
uhattuna ymmärrän, miten arvokasta se on.
Olen kiitollinen kaikesta. Ennen kaikkea työstä. Aikaisista aamuvuoroista, myöhäisistä iltavuoroista,
hiljaisista viikonloppuvuoroista ja kiireisistä torstaivuoroista.
Mutta myös muusta. Siitä ettei telkkarista ikinä tule mitään, keittiön pöydälle jätetyistä lappusista, Alepan kassapojan hymystä, merenrannassa seisomisesta, pimennysverhoista, parittomista sukista ja lautasista, jotka eivät mahdu tiskikoneeseen.
Että kiitos. Ei muuta.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kriisin jälkeen osaa ja jaksaa olla kiitollinen. Keskellä sitä ei pysty vaikka kaikki hyvä on olemassa silloinkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *