IKEAN IHANUUDET MAKKARIIN

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun lähdemme äitini kanssa Ikeaan, voi käydä hassusti. Joskus mukaan tarttuu
kaikenlaista, mitä ei pitänyt – tiedätte varmaan tunteen. Aiemmin syksyllä teimme
kuitenkin täsmäiskun kyseisen ruotsalaisen kalustejätin myymälään. Molemmilla oli listat,
mitä on tultu hakemaan, ja listasta ei poiketa. Paitsi ehkä muutamien lahjapapereiden ja
tiskiharjan verran (liha on heikko). Yllättävän hyvin tällä kertaa pysyimme ruodussa.

 

Minä olin suunnitellut ostavani makuuhuoneeseen uuden valaisimen edellisen, jo
takuulla 15 vuotta vanhan kattovalaisimen tilalle. Sekin toki vielä palvelee,
mutta sille etsitään jatkossa jokin muu paikka. Olin jo kauan ihaillut nerokasta
paperivalaisinta, josta käyttäjä saa itse taitella ja rypistellä juuri sen muotoisen kuin
haluaa. Tämä Krusning-niminen varjostin (klik!) lähtikin siis mukaan, ja on nyt
vihdoin päässyt myös kattoon. Vielä arvomme, onko se hyvä rypisteltynä juuri noin,
pilven malliseksi  hattaraksi, vai haluaisimmeko siihen lisää teräviä kulmia. Mutta
tämä valaisin  onneksi antaa mahdollisuuden muotoilla se uudelleen loputtomia kertoja.

 

Toinen täsmäiskun kohde oli niin paljon puhuttu, himoittu ja odotettu Sinnerlig-mallisto.
Olin katsellut sarjasta sillä silmällä useampaakin esinettä, mutta koska Ikeassakin välillä
kuulee järjen äänen, totesin paikan päällä, etten osta sarjasta mitään. Joskus näinkin.
Sen sijaan mukaan tarttuivat Ikea 365+-sarjan kaadin ja lasi korkkiyksityiskohdin.
Lasi itse asiasa ei ole juomalasi, vaan pieni jälkiruokakulho, mutta istuu mukinaluseen
täydellisesti ja sen koko riittää tyydyttämään yöjanon.

 

Olen kirjoittanut blogissa Ikean tuotteista ennenkin, ja olen edelleen niiden suhteen
samoilla linjoilla. Ikeassakin voi tehdä ekologisia valintoja, kuten nämä
luonnonmateriaaleista valmistetut tuotteet. Kaikkein merkittävintä Ikean ja ekologisuuden
pohtimisessa on kuitenkin se, että Ikean tuotteitakin voi ja kannattaa käyttää pitkään.
Esine on juuri niin ekologinen kuin sen ekologinen selkäreppu on, ja se pienenee
käytössä vuosi vuodelta. Enpä siis pane pahakseni, että edellinen Ikean kattovalaisin
oli katossamme 15 vuotta ja jatkaa elämäänsä vielä jossain muussa huoneessa.
Se, jos jokin on ekologista.

 

Vai mitä mieltä itse olet Ikean tuotteista?

 

 


 

Ikea is a tricky place to try to be moderate.
This time I really succeeded. I only bought tho things I had been considering
for a long time. Krusning lamp shade and Ikea 365+ glasses and ewer with some
cork details. They all fit in our bedroom perfectly.
The lamp shade is brilliant because you can shape it into whatever you want.
So it keeps on changing if you get tired with the first look.
 

 

I think Ikea products are getting better and better over the years.
Do you agree?

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Täsmälleen samoilla linjoilla kanssasi Ikean tuotteista. Äidin kanssa voi käydä myös niin hassusti että ajautuu usein kauppoihin joissa ei yleensä ikinä käy. Kuten minä ajauduin jokin aika sitten Jysk-myymälään ja kotiuduin uuden työpöydän kanssa.

    • 1.1

      sanoo

      Äidin kanssa muutenkin on aina hauskimmat reissut. Maha kipeänä nauramisesta saa palata kotiin 🙂 Ainakin silloin, kun ei tarvitse kantaa äidin ostoksia.

  2. 2

    sanoo

    Musta on tosi hienoa, että Ikea kallistuu enemmän ja enemmän ekologiseen suuntaan. Paljon hyväähän, ja ekologista siellä on aina ollut, kuten litteät paketit, jotka säästävät huikean paljon tavaroita rahdatessa. Nyt materiaalipuollellakin on siirrytty kestävämpiin ja pitkäikäisempiin vaihtoehtoihin, mikä on tosi jees niin silmälle kuin tuotteiden käyttöiän ja muokattavuutensa puolesta.

    • 2.1

      sanoo

      Kyllä Ikeassa on selvästi herätty asiakkaiden tarpeeseen saada ekologisempia tuotteita – etenkin länsinaapurissa ollaan tässä hyvin valveutuneita. Myös tosiaan nuo toimintatavat kuljetuksessa säästävät luontoa. Mutta toden totta suurin ekologinen päättäjä on kuluttaja, joka vaikuttaa siihen, miten pian tuote lentää roskiin ja korvataan uudella.

  3. 3

    sanoo

    En ole koskaan ollut Ikea-vastainen, mutta siellä pitää osata tehdä niitä järki-ostoksia. Esimerkkinä Ikean kestävyydestä on lapsuudenkodissani oleva tammiviiluinen Billy-kirjahylly, joka aikoinaan ostettiin Tukholman Ikeasta, ja siitä on aikaa 30 vuotta…eli kyllä niillä on tuotteita jotka kestää :). Myös yksi nojatuoli on roikkunut mukana 14 vuotta…

    • 3.1

      sanoo

      Meilläkin nuo makkarin säilytyskuutiot ovat jo 15 vuotta vanhat. Ja edelleen ihan huippuhyvät, joskin pintoja voisi vähän uudistaa. Ja toisaalta nykyään Ikeaa laadukkaampia huonekaluja saa etsiä, vaikka hintaa olisikin enemmän. Joka ketjulla alkaa olla sama laatu hinnasta riippumatta.

  4. 4

    sanoo

    Ikeastakin saa tosiaan ihan laadukasta ja kestävää tavaraa, ja pakkaustapa on tosiaan kätevä! Minun huonot kokemukseni ikeasta pohjautuvat niihin tosi yleisiin hyllyihin (en nyt yhtäkkiä muista minkä nimisiä ne ovat…) jotka ovat sisältä ihan höttöä ja pintakin pilalla alta aikayksikön. En kyllä tiedä vaikka niidenkin laatu olisi parantunut. Moni varmaan vastustaa myös ajatusta ikean huonekaluista tai koriste-esineistä siksi että niitä on niin monilla ja ne ovat helposti saatavilla, eivätkä ne välttämättä siksi ole niin omaperäisiä. 🙂

  5. 5

    sanoo

    Samoilla linjoilla Ikean kanssa. Monta hyvää ratkaisua on löytynyt Ikeasta ja moni tuote on kulkenut muakna jo vuosia. Hyviä kuvakulmia sinulla myös "peukku" 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *