BLOGIHITIN NOPEA KUOLEMA?

 

 

Sisustusblogeissa kiertää nyt aihe, josta olen halunnut kirjoittaa jo pidemmän aikaa.
Modernisti kodikkaan Kerttu (klik!) aloitti tällä viikolla haasteen, jossa nimetään
blogeissa pyörineitä hittituotteita ja -tyylejä ja arvaillaan, mitkä ovat seuraavat hitit.
Yksi ehdottomista lempiblogeistani Musta ovi (klik!) haastoi minutkin mukaan.

 

Sisustusblogien hittituotteet aiheuttavat minussa monenlaisia tuntemuksia.
Aluksi saatan olla todella innostunut jostain kauniista muotoilu- tai sisustustuotteesta,
joka putkahtaa esiin ensin muutamissa blogeissa tai Pinterestissä, ja sitten pikkuhiljaa
yhä useammassa paikassa ympäri nettiä. Koska olen blogimaailman ja Pinterestin
suurkuluttaja, minulle käy kuitenkin hyvin usein ennen pitkää niin, että hitti
kuihtuu hudiksi. Alan pian kyllästyä samaan tuotteeseen, kalusteeseen tai ideaan,
johon alun perin rakastuin valtavasti.Syy on tietysti se, että kun tuotteen näkyvyys ylittää tietyn rajan,
sen hohto helposti katoaa. Runsas bloginäkyvyys ikään kuin ”pilaa” tuotteen.
Monen sisustustuotteen kohdalla salaa jopa toivon, ettei siitä tule blogihittiä, ettei
siihen lopulta kyllästy.
Jotkin hitit kuitenkin kantavat pitkään. Niistä saattaa ajan myötä muodostua jopa
ikivihreitä klassikoita. Keräsin ylle kollaasin tuoreista ja vähän vanhemmista
sisustusblogihiteistä, joissa on kaikki klassikon ainekset.
Nästä hiteistä pidän kovasti itsekin ja sydämestäni toivon, etten niihin myöskään
pahasti kyllästy. Vielä on kuitenkin vaikea sanoa, miten näiden kanssa lopulta käy.

 

– String Pocket -hylly (kuva täältä)
– Beni Ourain -villamatot (kuva täältä)
– Le Sac en Papier -paperipussi (kuva täältä)
– pellavalakanat (kuva täältä)
– Hayn Tray-pöytä (kuva täältä)
– pyöreät peilit (kuva täältä)
– matalat kristallilasit (kuva täältä)

 

Bloggaaja voi kyllästyä blogihitteihin, mutta onneksi sisustusblogit kuitenkin palvelevat
pääasiassa sitä tavallista sisustajaa. Lukija voi toki olla kiinnostunut trendeistä,
mutta ei kuluta päivittäin tunteja sisustustrendien seassa
kahlaillen eikä näin ollen onneksi altistu yhtä lailla kyllästymisefektille.
Eikä sovi unohtaa, että blogimaailma on nykyään se paikka, jossa trendit luodaan ja
löydetään, joten jokaiselle hitille on bloggaamisessa lopulta kuitenkin paikkansa.
Joten mikä olisikaan kivempaa kuin listata myös tuotteita ja tyylejä, joista povaan
seuraavia sisustushittejä tai jotka ovat juuri nousemassa pintaan. Näiden tuotteiden ja
tyylien kohdalla minulla on menossa kuherruskuukausi, ja ottaisin mitä vain
näistä myös omaan kotiini.

 

 

– yksinkertaiset oksat tai lehdet läpinäkyvissä maljakoissa (kuva täältä)
– suurikuvioiset kukka- tai lehtikuosit (kuva täältä)
– Iittalan Aitio-hyllyt (kuva täältä)
– sametti ja tummat vihreän ja sinisen sävyt (kuva täältä)
– mustat ja messinkiset tai kupariset kylpyhuoneen hanat (kuva täältä ja täältä)
– rosoinen ja tummanpuhuva keramiikka (kuva täältä)

 

Käykö teille koskaan niin, että ensin rakastutte ja sitten kyllästytte?
Entä mitä tykkäätte hittiveikkauksistani?

 

Muotoseikassa on tällä viikolla menty kollaasikuvilla, mutta lupaan, että
viikonlopuksi tarjolla on taas ihan oikeita kuvia meiltä kotoa.

 


 

Do you know the kinds of objects and styles that become hits in
interior blogs? The kinds of objects that suddenly seem to be everywhere and you
pretty 
fast start to think if you really love them or more so start to get bored with them?
I’ve been wanting to write about this pretty long time and now I got the opportunity
because 
of this challenge I got from the amazing Musta ovi blog.
 
I had to list some of my favourite blog hits on the upper collage. These are the ever so 
beautiful objects I have had a deep relationship with. I have loved them with my whole
heart 
and hope not to get bored with them. Because too much publicity can kill
any relationship 
and it sure does that often with blog hits. 
Still, blogs are needed to discover and also make the hits. That indisputable.

So – I also made a list of some styles I think are becoming new hits in interior deco.

That’s the one below.

 
What do you think of my lists?

 

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Lokki-lamppu on kyllä sellainen tuote, että se oli yksinkertaisesti PAKKO saada omankin keittiön pöydän ylle. Mitä enemmän niitä näkyy, niin sitä enemmän alkaa tuntua siltä, että vaihtoon se menee vaikka hieno edelleen toki onkin!

    • 1.1

      sanoo

      No siinäpä hyvä esimerkki. Valtavan upea muotoilutuote. Toiminut suomalaiskodeissa vuosikausia. Ja sitten kun näkee paljon alkaa miettiä, olisiko jokin persoonallisempi parempi. Toisaalta, Lokki on ajaton klassikko. En usko, että sen aika on koskaan ohi. Pidä vaan Lokki katossa 🙂

    • 2.1

      sanoo

      Kyllä, henkimaailman juttuja. Ja onneksi jokaista tuotetta ei tarvitse saadakaan. Pyrin yleensö harkitsemaan tosi tarkkaan kaikki hankinnat, ettei tulisi niitä huteja omaan kotiin. Onneksi niin ei ole vielä käynytkään. 🙂

  2. 3

    sanoo

    Nämä on tosiaan henkimaailman juttuja – mikä menestyy, mikä ei, ja miksi. Itse huomaan olevani vastarannan kiiski. Kyllästyn todella nopeasti niihin juttuihin, joita näkee paljon ja monessa paikassa. Harvaan ihastun ollenkaan, ja jos ihastun, niin se menee äkkiä ohi ;). Näihin kuuluvat juuri String-hylly, Ben Ourain matot ja le Sac paperipussit. Ehkä kyseessä on kuitenkin enemmän tyylisuuntaus. Arvostan enemmän "roskalavalöytöjä" ym. Toisaalta pellavalakanat ovat suosikki, ja materiaalina rakastan pellavaa. Nykyajassa iskee helposti tavaraähky ja niiden omien helmien poimiminen tavarapaljouden seasta ei ole helppo tehtävä ollenkaan. Eli sikäli trendituotteet ovat helpompi valinta, koska esikarsinta on jo tehty. Minä en kuitenkaan halua päästä niin helpolla 🙂
    Hittiveikkauksistasi uskon tuohon rosoiseen ja tummanpuhuvaan, niin yksittäisinä esineinä kuin isoimpinakin pintoina. Luulen, että valkoisen ystävät haluavat vastapainoksi kokeilla myös vastasuuntaa…edes yhdessä huoneessa, ja tod. näk. makuuhuoneessa 🙂

    • 3.1

      sanoo

      Olen hyvin hyvin pitkälle kanssasi samaa mieltä! String Pocketin suhteen olen jopa vähän surullinen. Yritän loppuun asti pitää siitä, onhan se klassikko, mutta kun se alkaa olla niin kovin kulunut. Minä sytyn kun näen blogeissa omaperäisiä esineitä, mahdollisesti kierrätettyjä ja kunnostettuja. Ylipäätään etsin blogeista hyviä ideoita ja omalaatuisuutta eli persoonaa – onneksi sitäkin löytyy kaiken sen tuotehypetyksen seasta. Ja joka tuotteeseen haksahtaminen ei suinkaan ole kestävää tai ekologista. Sellainenkin haaste olisi hauska, jossa pitäisi kertoa kodin epämuodikkain sisustuselementti. Haha. 🙂

  3. 4

    sanoo

    Ah, niin asiaa kirjoitit, Vilja! Tuon paperipussin kanssa mulla kävi juuri niinkuin kirjoitit – mä sain aikoinaan hankittua sen erään IG-ystävän kautta joka oli sen Pariisista asti roudannut ja olin aivan innoissani. Siitä meni noin kaksi viikkoa kun pussit tulivat suomalaiselle jälleenmyyjälle ja loppu onkin blogihistoriaa. Ja minä en kestä koko paperikassia enää silmissäni….;)

    • 4.1

      sanoo

      Haha. Osuva stoori! Juuri näin käy helposti. Pusseista on irvailtu myös keskustelupalstoilla, eikä suotta. Kaunis ja hauska esine, mutta sen käytännöllisyys ei ole minulle ihan avautunut. Mutta onneksi vikatikit voi myydä sitten eteenpäin, jos sellaisia sattuu. Toisen huti on toisen hitti.

  4. 5

    sanoo

    Onneksi olen niin hidas liikkeissäni, että moneen hittiin olen ehtinyt kyllästymään jo ennen kuin olen kerennyt niitä hankkimaan. Toisaalta laitoin Cole&Son Woods tapetin, vaikka se on vilissyt sisustuskuvissa kyllästymisiin asti. Se nyt vain tekee pitkänmalliseen eteiseemme juuri sen oikeanlaisen lyhentävän trickin ja sopii täydellisesti pystysuuntaisen laudoituksen kaveriksi. Eikä tapetti ole kyllästyttänyt lainkaan!

    • 5.1

      sanoo

      Voi, Woods on ihana! Mutta sekin on kyllä varsin yleinen. Mutta jos se toimii ja sitä itse jaksaa katsella, se on hyvä valinta! Hitaus on usein hyvästä. Minullekin on käynyt niin, että kun en ole saanut heti hankittua jotain himoitsemaani, olen parin kuukauden päästä ollut vakuuttunut, etten moista massatuotetta enää haluakaan. Ja hyvä niin 🙂

  5. 6

    sanoo

    Paljolti samoja ajatuksia itsellä. Ihastun moneen tuotteeseen myös nopeasti, esim. HAY;n pöydät (kuva ylinnä) oli jo hankintalistalla. Mutta kun sitä näkee niin monessa blogissa, tuli tunne ettei tuota sittenkään. Sama juttu mustavalkoisen maton kanssa jota blogimatoksi myös kutsuttu. Pakon sanelemana se vaan vielä meiltä löytyy kuitenkin, mutta vaihtolistalla myös. Eli mielestäni ideaaleinta olisi löytää oma juttunsa, senkin uhalla ettei se valtaosaa miellytä. Mutta jos se itseä miellyttää niin se riittää 🙂 Ihana postaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *