AAMUN RAUHAA

 

 

 

 

 

 

Minä olen töissä ihan koska sattuu: aikaisin aamulla, ihmisten aikaan päivällä,
myöhään illalla, viikonloppuisin, juhlapyhinä ja vuosien ajan olin siellä usein myös öisin.
Vuorotyön on todettu aiheuttavan  monenlaisia terveyshaittoja ja joskus tuntuu siltä,
että tasainen unirytmi olisi kaiken  kannalta parempi.
Minulla on paljon juuri vuorotyöläisille tyypillisiä terveysongelmia,  kuten migreeniä,
uniongelmia, tietenkin tuo stressivatsa ja sen kaveriksi refluksiongelmat.
Silti – siitäkin huolimatta vuorotyö sopii minulle. Suurin syy siihen on se, että en lakkaa
ihastumasta aina uudelleen iltavuoroja edeltäviin kiireettömiin aamuihin
ja arkivapaisiin. Vuorotyön paras puoli on se, että on aikaa silloin, kun
muu maailma on kiireinen. Kuten tänään.

 

Laitan kellon herättämään melko aikaisin, jotta on aikaa vain olla. Kiireettömyyteen
kuuluu monta kuppia kahvia ja päätön haahuilu kauniiden kuvien ja
kiinnostavien artikkeleiden maailmassa.
Koirien kanssa teen tavallista pidemmän lenkin ja usein istahdan merenrantaan vain
katselemaan ja oleilemaan. Hengittämään. Nämä kuvat on otettu alkusyksystä juuri
sellaisena aamuna. Ajattelin jakaa ne myös täällä.

 

Eläköön joutilaisuus.

 


 

I love my long mornings before evening shifts.
 

 

Just drinking coffee and looking and beautiful pictures
or reading interesting articles.
 

 

I take a long walk with the dogs and just stand by the sea.
 

 

Long live inactivity!
 
 

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Vuorotyö on todellakin päivästä toiseen taiteilua. Minäkin refluksityttö, joka ei tunnu nyt millään talttuvan, sopivaa ruokavaliota ja vaihtoehtohoitoja etsien..

    • 1.1

      sanoo

      Ruokavalioni on ollut jo ennestään kapea IBS:n takia, ja tämän refluksi myötä siitä tulee lähinnä naurettava. Melkoista taiteilua tosiaan on elo tällä hetkellä. Stressiä pitäisi välttää, mutta syksy tuntuu kasaavan sitä aina vaan enemmän. On hassu dilemma, että rakastaa sitä työtä, joka on iso syy isoihin ongelmiin.
      Jaksamista sinullekin! Oikea ruokavalio varmasti hahmottuu.

    • 3.1

      sanoo

      Ne ovat aivan mahtavaa "omaa aikaa". Niitä tarvitaankin tasapainottamaan vuorotyön haasteita. Toistaiseksi tuntuu siltä, että vaakakupit ovat aika hyvin tasapainossa.

  2. 4

    sanoo

    Moi uudelleen, mihinhän kommenttini katosi ?! K
    Ihastelin vain päiväpeittoa kuvissa ja olisin halunnut tietää mistä olet sen hankkinut? Onko se minkä kokoinen ja onko sinulla blogissasi siitä koko kuvaa?

    • 4.1

      sanoo

      Moikka Asta! Joskus kommentit vaan häviävät, itselleni on käynyt samoin :/
      Päiväpeitosta on parempi kuva täällä:
      http://muotoseikka.blogspot.fi/2014/06/diy-jalokivia-yopoydallani-diy-still.html

      Se on ostettu Kodin1:stä ja sen nimi on Country. Peitto on toiselta puolelta raidallinen. Peitto tosin oli ostaessani kesällä viimeinen kappale ja se oli huimassa alennuksessa. Eli voi olla, ettei niitä enää ole kaupan. Mutta kokeile toki vaikka soittamalla liikkeitä läpi! Omani ostin Lanternasta Helsingistä.
      Onnea metsästykseen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *