Viherseinä eurolavasta

Vaikka ajatukset taitavat monella olla jo sisätilojen sisustamisessa, niin päätin siitä huolimatta jakaa teidän kanssa tämän viherseinäidean, joka on odottanut postausta jo jonkin aikaa. 
Viherseinän tilalla oli aiemmin kookas aitarakennelma, jonka purin pois. Tilantuntua tuli rutkasti lisää, muttta halusin jonkun pienen seinäkkeen rajaamaan nurmialuetta ruokailutilasta. Viherseinä idea oli jo pidempään muhinut mielessä, mutta pyörittelin mielessä jonkin aikaa mahdollisimman yksinkertaista toteutustapaa. Mikäpäs sen näppäränpi runko, kuin pihalla jo jonkin aikaa lojunut eurolava!
Ensin maalasin talomaalilla lavan mustaksi ja ruuvailin
sen parilla kulmaraudalla kiinteään terassirakenteeseen kiinni. Kodin Terrasta
sattui löytymään melko sopivan kokoisia mustia pieniä parvekelaatikoita, joihin
istutin kasvit. Pikkuisen minua itseäni häiritsee se, että laatikoista
pilkistää hieman muovia esiin, mutta mustan värin takia muoviruukku ei ole niin
silmiin pistävä, että lähtisin sille mitään tekemään.
Korkeimmalle tasolle istutin
muratteja ja keskiväliin meiramin ja samettikukan, joka estää tehokkaasti
tuholaisia syömästä yrttejä ja salaatteja. Samettikukkia olen istutellut myös
yrttitarhaan. Alin kerros on viherseinästä vielä täyttämättä, mutta ensi kesänä
sekin saa taatusti täytettä! Viherseinän toiselle puolelle voisi kiinnittää
vielä parvekelaatikoita koukkujen avulla kiinni eurolavaan, mutta jätin
toiselle puolelle reilusti tilaa murattien rönsyileville oksille.
Viherseinät ovat tosi käteviä
tilanjakajia ja niihin voi istuttaa kasveja oman maun mukaan. Etenkin muratit
ja muut köynnöskasvit toimivat viherseinissä loistavasti. Sekaan voi mitä
mainioimmin istuttaa niin kukat kuin yrtitkin. Kuinka kätevää ja kaunista!

Vieläkö sinun sormet sotkeutuvat puutarhahommissa, vai joko alat siirtyä ulkoa sisätiloihin?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Nätti tuli! 🙂 Meillä on myös ollut muutaman vuoden tällainen. Mies toi ison kasan lavoja, joista tehtiin mm. uusi komposti. Yksi jäi yli, niin kiinnitettiin se koristamaan rumaa autotallia ja istutettiin siihen kesäkukkia.

    • 1.1

      sanoo

      Kiitti! Joo, nämä kyllä tomii näppärästi tilan kuin tilan kaunistajana. Etenkin kun kasvit pääsee kunnolla kukoistamaan.

  2. 3

    sanoo

    Onpa hyvä idea! Pitääkin miettiä tuollaista ratkaisua mökin terassille..! Voi, vielä vietetään aikaa puutarhassa, meinasin vielä hankkia uusia kasvejakin:-D

    • 3.1

      sanoo

      Ehdottomasti kantsii! Rajaa tosi kivasti ihan mitä tahansa aluetta.. metsästä kompostiin. 🙂

  3. 7

    sanoo

    Samanlaista ideaa olen pyöritellyt kesän mielessäni, mutta vielä ei meidän pihasta löytynyt tälle paikkaa. 🙂 Ehkä ensi kesänä, jos vielä saisi kasvatettua tähän kesäkukat siemenistä asti itse. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *