Työpiste olohuoneessa

Kotiuduin hiljattain PING Helsinki festareilta ja Vapun vietosta, joka meni leppoisasti vanhempien luona äidin leipomien munkkien äärellä. Huh, tein taatusti tänä vuonna oman ennätyksen munkinsyönnissä! En kuitenkaan tullut postaamaan teille maailman parhaimmista munkeista, vaan olohuoneen työpisteestä. Vaikkakin myös niistä munkeistä, PINGistä puhumattakaan, olisi taatusti riittänyt kerrottavaa yhden postauksen verran.
Moni meistä toivoo kotiinsa pientä työpistettä, vaikka varsinaiseen työhuoneeseen ei olisikaan mahdollisuutta. Makuuhuoneeseen ei mieluusti suositella työpöydän sijoittamista, sillä tila kannattaa unitutkijoiden mukaan jättää vaille virikkeitä. Meidän kodista löytyy pieni vieras-/työhuone, mutta tämän lisäksi halusin myös olohuoneen puolelle pienen työskentelypisteen, johon pystyy helposti laskemaan ja tarvittaessa piilottamaan läppärin ja kameran. 
Siron ja käytännöllisen työpisteen etsintä oli hieman haasteellista, mutta lopulta ratkaisu löytyi yllättävänkin läheltä. Ikean PS -malliston kirjoituslipasto sopi olohuoneeseen täydellisesti. Työskentelyn päätteeksi avattavan kannen voi sulkea ja laitteet sekä paperit jäävät kivasti piiloon kannen taakse. Näppärää! 
Mitä kannattaa ottaa huomioon kotitoimistoa tai työpistettä suunnitellessa? Tässä minun pienet vinkit ja lisää voit käydä lukemassa eilen ilmestyneestä Helsingin Sanomista, jossa lisäkseni kaksi muuta sisustussuunnittelijaa antaa omat tärppinsä kotitoimiston suunnitteluun. 

Mihin työpistettä tarvitsee?
Työpisteet ja -huoneet ovat siitä erikoisia, että varsinaisia töitä emme oikeastaan näissä tiloissa tee. Loppujen lopuksi työskentely kotona tapahtuu sohvalla tai keittiönpöydän ääressä.  Kuulostaako tutulta? 
Työskentelytilaa tarvitsee kuitenkin erityisesti papereiden, vihkojen ja laitteiden säilytykseen, sillä en voi sietää ympäriinsä lojuvia yksittäisiä lippulappusia, johtoja ja muita härveleitä. Jokainen näistä muistuttaa tekemättömistä töistä ja koti on pyhitetty levolle ja yhdessä ololle. Siihen on ainakin hyvä pyrkiä, vaikka aina se ei toki toteudu. 

Riittävästi sälytystilaa

Työpistettä sisustellessa on hyvä pitää mielessä se, että tilaa on riittävästi papereille ja kaikille muille tärkeille lapuille. Monet meistä tekevät töitä ainoastaan tietokoneella, mutta siitä huolimatta monenlaista lappua kertyy kuin huomaamatta. Liukuovien tai käännettävän kannen taakse on helppo piilottaa laitteet ja paperit pois silmistä ja sen myötä myös mielestä. 
Panosta viihtyvyyteen

Työpiste on helppo sulauttaa sisustukseen viherkasveilla, sisustuslehtipinolla ja tauluilla. Älä kuitenkaan ylisisusta ja muista työpistettä suunnitellessa mennä aina työ edellä. Mieti ajatuksella mitä työtä teet ja kuinka paljon tilaa todellisuudessa tarvitset?

Muista ergonomia

Muistan lukeneeni erään fysioteraupeutin kommentin siitä, että heidän ammattikunnassaan liikkuu lausahdus ”seuraava asentosi on paras asentosi”. Parasta siis olisi, että työpäivän aikana asentoa tulisi muuttaa usein. Välillä seistä, istua, pötkötellä tai vaikka kävellä. Panosta silti hyvään tuoliin ja vaikkapa sähköpöytään, jossa asentoa voi muutella päivän mittaa. 
Oma työpisteeni tuskin on malliesimerkki ergonomiasta, mutta kuten aiemmin totesin, varsinaisia töitä emme tässä pisteessä todellisuudessa tee. Oma toimistoni sijaitsee keskustan tuntumassa ja siellä olen viihtyvyyden sijaan panostanut enemmän työskentelymukavuuteen. 

Helsingin Sanomien jutussa Maijan antama vinkki kotitoimiston suunnitteluun mielestäni kiteyttää tärkeimmän hyvin:

Lopuksi sulje ovi. 

Tärkeintä on myös kotona työskennellessä unohtaa työnteko ja keskittyä muihin, työtä tärkeämpiin asioihin. Kokonainen työhuone mahdollistaan oven sulkemisen, mutta tämä on mahdollista toteuttaa myös työpisteissä, jotka sijaitsevat koko perheen yhteisissä tiloissa. 
Millaisessa tilassa sinä kotona työskentelet ja mikä on kotona sijaitsevassa työpisteessä sinusta kaikkein tärkeintä?
Ihanaa Vappupäivän iltaa ja huippua toukokuun ensimmäistä! 
Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Siis ihana tuo pöytä, ja miten kätevä! Ehkä pakko nyt ostaa samanlainen ja keksiä sille joku kiva nurkkaus, eihän tuo edes vie paljoa tilaakaan 😊

    Anna

    • 1.1

      sanoo

      Siis tämä on tosi näppärä! Eikä todellakaan vie tilaa yhtään – varmasti löydät tälle sopivan sopin. 😉

  2. 2

    sanoo

    Ihana pöytä ja tuo työpiste mahtuu kyllä lähes joka kotiin, jos vaikka meidänkin makuhuoneeseen! 😉

  3. 3

    sanoo

    Kiva pöytä!
    Täällä ollut aihe ajankohtainen myös. Alkuvuodesta ratkaisin ongelman ja vaatehuoneeneemme muuttui "työhuoneeksi" 🙂

    • 3.1

      sanoo

      Vaatehuoneen muutos työhuoneeksi kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta – pitääpäs tulla kurkkaamaan! Meidän vaatehuoneesen ei matuisi miteenkään päin työpistettä. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *