Terassin syksyinen sisustus

Poikien kanssa tehtiin eilen vähän pihahommia ja järjesteltiin terassi uuteen ulkoasuun syksyä varten. Tein vanhasta navetan ovesta (joka on tähän asti toiminut terassin pöytänä) matalan sohvan, jonka päälle asettelin Ikean terassikäyttöön tarkoitetut patjat. Sohvan jalkoina toimii päällekkäin ladotut tiilet. Matala sohva on rivitalokotiin oiva valinta, sillä pysyy hieman naapureiden katseelta piilossa, kun pää on kaidetta alempana (mutta itsellä on oikein oivat kyttäysmahdollisuudet).
Tuo musta säilytyslaatikko oli ennen ruskea ja aiemmin kesällä maalasin sen mustaksi. Hurjasti viehättää tuo mustan ja pehmeän vaaleanruskean maton yhdistelmä! Ajopuun kiikutin uimarannasta jo keväällä omaan kotiin. Varastosta kaivelin vanhat lyhdyt ja löytyipä pihalta paikka tuolle anopin tuomalle valurautakynttelikölle. Ikean muovikasvi on ainut, joka säilyi kesän tiimoilta hengissä. Yritystä kuitenkin oli, mutta en ymmärrä, että miten en saa näitä kukkia säilymään hengissä paria viikkoa pidempään!?

Olipa muuten älyttömän hyvä fiilis istahtaa iltapalalle omalle katetulle terassille ja nauttia viimeisistä kesän tuoksuista. 
Elokuussa on sitä jotain!
Kommentit
    • 2.1

      sanoo

      Kiitti Kaisa! Pallovalot olen ostanut joskun Anttilasta. Ovat Annon pallovalot ja nämä voi laittaa ulos tai sisälle. Tykkään – tuo ihanaa tunnelmaa ulos ja voi käyttää jo kesällä. 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Kiitos Pia! Jotenkin ihanan syksyinen tunnelma tuli maanläheisistä ja tummista väreistä. 🙂

    • 6.1

      sanoo

      Voi kiitos! Pitää aina välillä uudistaa ilmettä. 🙂 Ja hei, tartun haasteeseen ehdottomasti. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *