Sohvapöytä

”No niin lapset, nämä ovat nyt äidin tavaroita.”

Vanha arkku sohvapöytänä on jo ehkä sisustustrendejä ajatellen nähty (entäs sitten!), mutta tämä pieni ja siro armeijan arkku saa nyt toimittaa sohvapöydän virkaa olohuoneessa ennen, kun löydän siihen täydellisen yksilön. 
Olen haaveillut sohvapöydästä jo pitkään, mutta en yksinkertaisesti ole löytänyt sopivaa ja omalle kukkarolle ystävällistä vaihtoehtoa. Arkku löytyi nettikirpparilta jo talvella ja mies hioi siitä kuluneen maalipinnan pois. Pitkään arkku on ollut makkarissa miehen sohvapöytänä, mutta tänään se sai uuden paikan tästä. 
Katsotaan kuinka pitkään tavarat saavat olla pöydän päällä rauhassa. Pikkulapsiperheellisenä sitä voi vain haaveilla kauniista ja harkituista asetelmista – etenkin sellaisista, jotka kestäisivät kauniina kuvaushetkeä pidempään. Etenkin kohta, kun kuopus lähtee kurottelemaan konttausasentoa korkeammalle.. Oh my.
Sohvalle olen tässä metsästellyt vähän syksyisempiä sisustustyynyjä. Murretut värit saavat minut syksyn tullen innostumaan, joten saattaapi olla, että pieniä muutoksia värimaailmassa tullaan tässä lähiaikoina näkemään. 

Hyviä sohvapöytävinkkejä otetaan siis ilomielin vastaan! 
Mukavaa viikonloppua. 
Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Voi sydänparkani, pyörähti ihan vallan nähdessään tuon lasiovien takana olevan vaaleanpunaisen komeuden ♥
    Teillä on hurjan kivan näköistä sisustusta 🙂

    • 2.1

      sanoo

      No eikös olekin ihana tuo vaaleanpunainen kaunotar! <3 Se on kyllä ehdottomasti meidän kodin aarre ja sydän. Ja kiitos ihanasta palautteesta Marika! 🙂

  2. 3

    sanoo

    Myönnän, olen pikkuisen kade tuosta arkusta! x) Itsekin haluaisin jonkinlaisen sohvapöydän, mutta meidän U-mallisen sohvan eteen sellaista on hiton hankala miettiäkään. :/ Täytyisi varmaan lähteä ensin sohvakaupoille ja sitten pöytää kehittelemään. 🙂 Aurinkoista viikendiä! <3

    • 3.1

      sanoo

      Arkku on kyllä täydellinen! Ja joo, on teidän lähdettävä sohvakaupoille – ihan noin niinkuin sohvapöytää silmällä pitäen. 😉

  3. 4

    sanoo

    Kuule Maru – mä niiiiiin tykkään sun tavasta käyttää värejä. Ihanan rohkeita yhdistelmiä. Sama pätee uuden ja vanhan liittoon. Raikasta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *