Koti on myyty!

Olisi niin paljon kerrottavaa. 
Päiväkotitaipaleen päätöksestä ja jäähyväisitkuista. Siitä puristavasta tunteesta, jolloin oma lapsi kertoo kirkkaalla äänellä, ettei koskaan enää tule tapaamaan päiväkodissa tutustumiinsa ystäviin.
Lukuisista keskusteluista lasten kanssa. Muistutteluista, että kukaan meidän perheestä ei jää asumaan vanhaan kotiin, vaan että koko perhe muuttaa. Kaikki lelut, sänky ja muut tärkeät. 
Tunteesta, kun tekee viimeistä kertaa asioita juuri täällä. Viimeinen lenkki sinne ja kenties viimeiset kahvit täällä. Kohtaanko juuri sinut nyt viimeistä kertaa vai nähdäänkö sittenkin ehkä vielä joskus? 

Olisi niin paljon kerrottavaa siitä, kuinka lasten kanssa piipahdettiin uudessa kodissa. Siitä kuinka jännityksellä odotin heidän reaktiotaan. Tyykkävätkö he? Tyykkääväthän?
Kyllä he tykkäsivät. Pienet reppanat vain luulivat, että nykyisen asukkaan tavaratkin jäävät meille. Voi sitä pettymystä, kun kerroin, että tulevassa lastenhuoneessa sijaitseva tv lähteekin asukkaiden matkassa sen sijaan, että jäisi meidän poikien käyttöön.
Olisi niin paljon kerrottavaa siitä kuinka innoissani olen uuden kodin suunnittelusta. Uusista värimaailmoista, huonekaluista, tunnelmista ja meidän näköisestä uudenlaisesta elämästä. 

Olisi niin paljon kerrottavaa siitä tunteesta, kun saa antaa kotimme eteenpäin seuraaville asukkaille. Siitä, että kuinka tärkeää on se, että löytää kodilleen juuri ne oikeat tyypit, jotka jatkavat kodin tarinaa siitä mihin me jäimme. Arvostavat valintoja joita olemme tehneet ja tekevät itse uusia ja omannäköisiä. 

Siitä, että paikkakunnalta toiselle muuttaminen ja uuden remontointi ei tapahdu käden käänteessä, vaan vaatii aikaa ja järjestelyä. Sanoinko jo, että paljon aikaa ja järjestelyä? Uusi koti on nyt kauppakirjan kirjoittamista vaille valmis, keittiö suunniteltu ja lattian hionta tilattu. Muutamme kesäkuun lopussa Jyväskylään.

Kaikki hyvin ja haikeuden lisäksi ilmassa on paljon iloa ja kutkuttavaa tunnelmaa uuden ajanjakson alkamisesta. Kiitos, kun pysyt mukana! <3

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Onnea asuntokaupoista ja uuden ajanjakson alkamisesta! Voin vain kuvitella nuo kaikki tunteet, vaikken niitä ehkä tiedäkkään. Isoja asioita kaikki.

  2. 2

    sanoo

    Tervetuloa Jyväskylään! 😊
    Tsemppiä muuttoon ja kaikkeen uuteen tulevaan! Tunteiden kirjo on varmasti aikamoista vuoristorataa!
    Itse olen kokenut muuttojen jälkeen, kuinka hienoa (vaikkakin välillä väsyttävää) on ollut tutustua uuteen asuinympäristöön ja ihmisiin eikä taakse jääneet ystävät ja tutut ole kuitenkaan kadonneet! 💝

    • 2.1

      sanoo

      Kiitos Ulla! <3 Ystävät varmasti tulee jäämään ja se jos jokin lohduttaa tässä kaikessa. <3

  3. 4

    sanoo

    Nyt ehdin kommentoida! Musta on tullut ihan sun fanittaja instavideoitten kautta ja teidän Jyväskylään muutto on kolahtanut, kun näin jo untakin, että tapasin sut täällä meiän kotikaupungissa. 😀 Tervetuloa siis tänne meille päin!

    • 4.1

      sanoo

      Oih, ihana kun kommentoit! <3 Kiitos, tosi ihana kuulla, vaikka toki hassulta (ja kivalta tietty) kuulostaa tämä fanitus. 😀

      Tulehan siis moikkaamaan, kun näet minut siellä pyörimässä, ihan livenä. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *