Koti ennen ja jälkeen

Olin jo pitkään miettinyt, että poistaisin suuren osan vanhoja blogipostauksia. Toisessa vaakakupissa keikkui ajatus blogin päiväkirjamaisuudesta ja siitä, että vanhat projektit kulkevat matkassa mukavana muistona. Eilen sen sitten kuitenkin tein. Armotta painelin deleteä tuntematta sääliä vanhoja blogitekstejä kohtaan. Kuvat olivat niin kauheita, että en yksinkertaisesti voinut enää elää asian kanssa. Yksi asia jäi vanhoja blogitekstejä selaillessa mietityttämään. Vanhat tekstit olivat saaneet paljon enemmän kommentteja kuin nämä nykyiset, vaikka lukijamäärä on vuosien mittaa vähintäänkin kolminkertaistunut. Mistäköhän johtuu? 
Karsimisvimmassa poistin tunnisteita ja yritin saada jonkinlaisen järjen tuohon tunnistepalkkiin, jotta navigointi olisi teille lukijoille entistä helpompaa. Karsimisen tuloksena halusin tehdä tähän väliin postauksen, johon kokoan kotimme muutokset ja täten säilyttäisin myös itselläni muiston kotimme muutoksista. Tästä listasta puuttuu vielä vierashuone, wc ja sauna jotka nekin on kolmen vuoden aikana uusittu. Vierashuone itseasiassa kahteen kertaan ja on edelleen hieman kesken. Toivottavasti pääsen esittelemään sen teille pian!
Pienenä vinkkinä vielä, StyleRoomista löytyy ennen ja jälkeen tunnisteen alta melkein 500 kuvaa! Kannattaa siis käydä katsomassa, että mitä kaikkea mahtavaa muut ovat remonteillaan saaneet aikaa. 

Ja hei, kiitos muuten ihan kauheasti edellisen postaukseen tulleista vertaistukikommenteista! Kyllä muuten nauratti niitä lukiessa. Naurattaa vähän vieläkin. Kiitos, olette te vaan niin ihania!
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Oi mitä muutoksia! 🙂 Voi että, nyt tuli heti himo lukea ne kaikki poistetut postaukset. Itse en oo raaskinut poistaa yhtään, vaikka häpeän puna joskus poskilla viivähtääkin. 😉 Ymmärrän toki tekosi. Iloista kevättä kauniissa kodissanne! <3

    • 1.1

      sanoo

      😀 Jätin minä sitten jotain muistoja. Kehittyminen on aina hyvästä ja mitä sitä vanhoja aikoja häpeilemään. Tuli sellainen olo, että pitää karsia kevään tullen myös blogista pölyt pois! Hyvä fiilis tuli! 🙂 Ja kiitos! <3

  2. 2

    sanoo

    Samaa olen pohtinut täälläkin, mutta toistaiseksi homma on jäänyt tekemättä. Kai se kehittyminenkin on hyvästä? �� Mut hurjan hienoja muutoksia teillä on tehty siellä!

    • 2.1

      sanoo

      Kehittyminen tosiaa on ihana nähdä ja muistoja jätin – kaikkea en raaskinut poistaa. Se olis kyllä bloggaamisen loppu, jos huomaisi jämähtäneensä. Niin tyylillisesti kuin taidollisesti. 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Keväällä tekee tosiaan mieli siivota oikein kunnolla – myös täällä blogin puolelta pölyt pois! 🙂

  3. 7

    sanoo

    Mahtavia muutoksia! Mulla on myös alkupäässä blogia vaikka mitä kuraa, ja tyyli on muuttunut tosi paljon niistä ajoista. Olen pitänyt blogia kuitenkin samassa osoitteessa viisi vuotta, niin pakostikin elämässä tapahtuu vaikka mitä siinä ajassa. En ole vielä lähtenyt mitään poistamaan, jos joku ei kestä blogiani sen alkupään postausten takia niin eipä maha mittään 😀

    • 7.1

      sanoo

      No se on kyllä totta! Minä tein poistoja omaa itseäni ajatellen. Jätin kivoja muistoja ja historiaa, mutta jostain syystä tuntui, että blogikin kaipasi pientä kevätsiivousta. 🙂

  4. 9

    sanoo

    Huikea muutos, lemppari on kyllä tuo eka! Aikamoinen kontrasti originaalin ja nykyisen välillä. 😀 Pidän siitä myös siksi, että kodinhoitotilanne on lämmin ja kutsuva – inhoan niitä kliinisen kalseita tiloja mitä taloissa yleensä on!

    • 9.1

      sanoo

      Voi kiitos! Kodinhoitohuone on kyllä omiakin lemppareita – kunpa aina näyttäisi näin siistiltä! 🙂

  5. 10

    sanoo

    Upeita muutoksia <3 Olette kyllä saaneet paljon aikaan!

    Mä oon kans välillä miettinyt poistavani joitain ihan kamalia kuvia! Hävettää oikein, mut toisaalt kiva nähdä muutos ja kasvu! Mä en ole vielä valmis poistelemaan niitä!! 🙂 Tunnistepilven mäkin olen siivonnut 🙂

    • 10.1

      sanoo

      Voi kiitos S! <3 Joo, jätin minä muistoja vielä, ihan vain siksi, että päiväkirjamaisuus säilyisi ja tarina. Kasvua tämä on onneksi koko ajan. 🙂

  6. 11

    sanoo

    On kyllä huikeita muutoksia! Ja samaistun täysin siihen alkuaikojen postausten (ja etenkin kuvien!) aiheuttamaan häpeään 🙂 Mä en tosin raaski poistaa niitä, koska kehitystä on ollut mukava seurata. Ja onneksi sitä on tapahtunut!

    • 11.1

      sanoo

      Jätin minäkin vielä jotain. Kehitys on aina hyvästä ja toivottavasti kehittyminen ei koskaan lopu. Se vasta olis karmeaa! 🙂

  7. 12

    sanoo

    Täälläkin karsintaa aina välillä tehdään. Mutta ihania ennen ja jälkeen kuvia – osoittaa tällaisella ei-remppa ihmiselle, että miten sitä voi muuttaa näkymiä monella tapaa.

  8. 13

    sanoo

    Aivan älytön muutos tapahtunut! Teillä on nykyään ihanan freesi ja inspiroiva koti <3
    Nuo vanhat postaukset pitäis kyllä itselläkin käydä läpi ja deletoimassa. Onhan ne vaan aika kauheaa katseltavaa 😀

    • 13.1

      sanoo

      Voi kiitos Venla! <3 Joo, mä en enää voinut elää vanhojen postausten kanssa. Jätin minä sinne joitan mukavaksi muistoksi ja osaksi tarinaa, mutta osa oli vaan karsittava. Pitkän pohdinnan tuloksena. 🙂

  9. 14

    sanoo

    Mietin joskus samaa, mutta oon kyllä antanu vanhojen olla. Muutaman ( ei itsestäni johtuvasta syystä ) vanhemman tytön kuvia käsittelevän postauksen olen poistanut ja juttuja, joissa kuvat ovat jostain syystä kadonneet. Juu, aika kaameita osa on, mutta kertoo kivasti mielestäni sekä omaa, että blogin historiaa ja kehitystä. Ja kehitystähän täällä tapahtuu koko ajan 🙂 Suotta niitä häpeilemään!

    • 14.1

      sanoo

      Jätin minäkin muutamia muistoja ja kehityksen näkeminen on tärkeää. Ja en ehkä häpeillyt, mutta ei tuntunut enää hyvältä. Jäi sellainen olo, että ne kummittelee. 😀

    • 17.1

      sanoo

      Voi kiitos! On kyllä ihana palata katsomaan, että mitä sitä todella on saanut aikaan – PALJON! 🙂

  10. 18

    Anonyymi sanoo

    Hienoja muutoksia! Mitä materiaalia on tuo kodinhoitohuoneen matto ja mistä olet hankkinut? Minulla vessan muutos edessä ja haluaisin valkoista ja puuta sinne, ja kodinhoitohuoneenne tunnelma on juuri sitä mitä olen ajatellut.

    -Tilipoppana

    • 18.1

      sanoo

      Kiitos! Matto on Ikeasta, sinnerling -mallistoa. On sellainen "ruokomatto". Tykkään, mutta tekee jonkin verran sotkua. :/ Silti en siitä ainakaan vielä luovu. 🙂

  11. 19

    sanoo

    No mutta nehän ovat olleet osa sinun blogiasi ja kohti sitä mitä tulet! Siksi tänne on tultu silloin ja kommentoitu, eli tykätty. Älä liikaa siivoa 🙂 Ja kyllähän täällä riittää edelleen näköjään kommentoijia.

  12. 20

    sanoo

    Huikeita muutoksia, todella tyylikästä! Kai se on niin, että blogeja on nyt niin paljon , että porukka käy ennemmin katsomassa postauksia kuin kommentoimassa.

    • 20.1

      sanoo

      Voi kiitos! <3 Ja niin se taitaa tosiaan olla, että kuvat on niitä kiinnostavimpia ja ihmisillä ei ole niin aikaa jäädä kommentoimaan. Onneksi teitäkin kuitenkin on. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *