Keltainen kerrossänky DIY / Tikkurila greippi

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila
Lastenhuone on paikka, jossa kuuluu olla väriä! Pojat muuttivat viime vuoden puolella takaisin vanhaan, melko mustavalkoiseen huoneeseensa ja ainakin äiti on kaivannut sinne kovasti vähän jotain ytyä. 
Löysin nettikirpparilta matalan, 120cm korkean kerrossängyn, joka on kuitenkin pituudeltaan parimetrinen. Se tarkoittaa siis sitä, että pojat mahtuvat nukkumaan sängyssä teini-ikään saakka, sillä sängyt saa eroteltua myös omiksi yksiköiksi. Sänky oli kuitenkin maalattu päädyistä vaaleanpunaisella ja -sinisellä sävyllä, joka ei oikein meille sopinut. Tämän lisäksi ”tehostemaalaus” oli tehty huonosti ja maali oli päässyt hilseilemään. Yhteistyö Tikkurilan kanssa osui hyvään saumaan ja pääsin heiluttamaan maalitelaa poikien sängyn maalauksen merkeissä. 
Lasten mielipiteet mukaan sisustukseen

Kun touhutaan lastenhuoneessa, niin silloin on ensiarvoisen tärkeää kuulla myös asukkaiden mielipiteitä väreistä ja tunnelmasta. Tikkurilan sivuilta löytyy mahtavia ideoita lastenhuoneiden sisustuksiin ja jos ei ihan sellaisenaan ole rohkeutta toteuttaa esimerkiksi viidakkoteemaista sisustusta, niin myös inspiraation etsimiseen sivusto on mainio. 
Näin vanhemman roolissa annoin lapsille sellaiset reunaehdot, että sängyn värin täytyisi olla jotain muuta kuin musta tai valkoinen. Kuopuksen päiväkotiryhmässä oli juuri sopivasti harjoiteltu keltaista väriä, joten kun pieni kaksivuotias ei muita värejä tiedä tai tunnista, niin ehdotus tuli hänen suustaan juuri sopivasti. Neljävuotias esikoinen ehdotti mustaa, joten valinta oli helppo. Tällä kertaa mentiin kuopuksen toiveella ja ensi kerralla sovittiin valita esikoisen mielen mukaan. Kaikki oli tyytyväisiä!
Tikkurila Greippi
Sävyksi valikoitui Tikkurilan Greippi (S302), joka on ihanan pehmeä keltainen. Sopii nätisti myös sinisen muovimaton kaveriksi, josta olen alkanut pikkuhiljaa itsekin pitämään – mukavan pehmeä materiaali lastenhuoneeseen. 
Muistathan, että lastenhuoneessa maalatessa on erityisen tärkeää ottaa huomioon se, ettei maaleista haihdu haitallisia yhdisteitä pitkäaikaisenkaan käytön aikana. Vesiohenteinen Helmi kalustemaali on hajuton ja turvallinen käyttää – lisäksi se on helppoa pyyhkiä tuoreeltaan vedellä pois, jos vähän maalatessa roiskuu. 

Ohjeet kalustemaalaukseen

Kalustemaalaus vaatii kärsivällisyyttä ja useamman päivän aikaa, jotta saat tehtyä työn huolellisesti ja noudattaen kuivumisaikoja. Tee hionta, maalipesu ja pohjamaalaus huolellisesti ja käy kurkkaamassa tarkemmat ohjeet lastensängyn maalaukseen täältä. 

Mitä tuumaat lastenhuoneen aurinkoisemmasta ilmeestä? 
P.S. Lastenhuoneen seinämaalauksen on toteuttanut ihana ystäväni Marjo. 

Kommentit
    • 2.1

      sanoo

      Niinhän sitä ajattelisi. ;D Mutta toisaalta myös totta, pojat ovat olleet maalauksen jälkeen ihmeellisen hyvällä tuulella. 🙂

  1. 4

    Anonyymi sanoo

    Hieno on, kiitos tästä! Tämän postauksen tiedoille tulee varmasti jossain vaiheessa käyttöä 🙂 Mistähän on kotoisin tuo yläpedin talo-hylly? – Jenni

    • 4.1

      sanoo

      Mahtavaa! Ehdottomasti kannattaa ottaa käyttöön – saa ihmeitä aikaan melko pienellä vaivalla. Hylly on H&M Homesta ostettu ihan tässä hiljattain. Vielä niitä näyttäisi siellä olevan. 🙂 Oli valkoisen lisäksi ainakin mustaa saatavilla.

    • 5.1

      sanoo

      Kiitos! Pirteyttä tosiaankin haettiin tähän huoneeseen ja sitä onneksi saatiin. Keltainen tekee ihmeitä! 🙂

  2. 6

    Anonyymi sanoo

    On kyllä freesin näköinen. Tuli tosi siisti, kun pohjatyöt on tehty huolellisesti. Meillä on yksi lipasto maalattu samalla greippi-sävyllä ja tykkään kovasti.

    • 6.1

      sanoo

      Kiitos! Huolellisuutta kalustemaalaus todellakin vaatii ja juurikin niiden pohjatöiden osalta. Kun malttaa tehdä, niin lopputulos onneksi palkitsee. 🙂

    • 7.1

      sanoo

      Kiitos Laura! <3 Teidän uusi koti on kyllä aivan ihana ja antaa hyvät raamit sisustaa millä tahansa värillä. Pikkuhiljaa, niin tulee yleensä paras. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *