Hääpaikan koristelu

Vanhempieni koti on varsinainen kesäparatiisi ja olemme erityisen onnekkaita, että saamme viettää onnen päiviä aina näissä maisemissa. Vanhempieni kodin vanhan navetan vintille on rakennettu juhlatila, jossa olemme pitäneet kaikki kesän juhlat. Vanhempani vuokraavat tilaa myös ulkopuolisille, joten jos juhlat Rautalammilla ovat suunnitelmissa, niin suosittelen harkitsemaan tätä tilaa. Maalaismiljöö ja kesä – voisiko olla mitään ihanampaa!
Lauantaina häitään täällä vietti pikkuveljeni, joka jäi jatkamaan meidän lapsuudenkodin maatilaa. On onni, että tuohua ei tarvitse pyörittää yksin, vaan on saanut rinnalleen vaimon joka jakaa samat arvot ja ajatusmaailman. Arvostan. 
Pääsin hääräilemään koristelujen parissa ja oli huippua, kun juhlia järjestäessä sai vastuulleen yhden osa-alueen. Omien häiden koristelu kun jäi puolitiehen, kun järjesteltävää oli puolivuotiaan vauvan ohella itselle kertakaikkiaan liikaa. Juhlatila itsessään on hurmaava, joten koristeluihin ei tarvinnut hirveästi panostaa. Valkoinen raikasti tilaa juuri sopivasti ja DIY periaatteella tehdyt ruukut olivat miljööseen vallan hyvät. Parisataametriä ommeltua valkoista paperista viirinauhaa oli koristeluiden osalta suurin ajallinen panostus

Eilen lähdimme takaisin kotiin kaupunkiin ja tuntui siltä, että olisimme voineet jäädä keltaisten rypsipeltojen keskelle koko loppu kesäksi. Ilman huolen häivää ja vailla murheita. Oi onnea! 

Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Hei, kiva kuulla! 🙂 Jäät on hommattu paikalliselta kalan "jalostamolta" Savon Taimenelta. Kestivät tosi hyvin vielä seuraavaan päivään saakka. 🙂

    • 2.1

      sanoo

      Mieletön paikka! Täällä on aivan ihana olla ja lapset ovat tietysti myös innoissaan aina, kun pääsevät maalle. 🙂

    • 4.1

      sanoo

      Häät olivat kyllä tosiaankin ihanat ja maalaismaisema antaa mitä parhaimmat puitteet kesähäille! Itse en olisi voinut kuvitellakaan meneväni naimisiin missäin muualla kuin täällä. <3

    • 5.1

      sanoo

      Kiitti! Ompelukoneella ajelu olis suorastaan terapeuttista! Paperin ompelu kun nääs vielä onnistuu. 😉

  1. 6

    sanoo

    Näyttää todella kauniilta! Kiva idea nuo pienet kukkapullot.
    Jotenkin tuntuu, että tällainen vähäeleisempi koristelu antaa enemmän arvoa juhlan tarkoitukselle, eli naimisiinmenolle ja hääparille, kuin useiden kymppitonnien koristelut kerroskakkuineen, kukka-asetelmineen ja sinfoniaorkestereineen.

    • 6.1

      sanoo

      Kiitos! Kukkapullot on tosiaan hyvä idea ja morsian haali niitä paikallisesta baarista melkoisen kasan. Happy Joe -pullot ovat tähän tarkoitukseen täydelliset! Vähäeleinen koristelu sopi kyllä mielettömän hyvin juuri tänne ja tilaa jää niin miljöölle kuin itse hääparille. Itsekään en ole mikään ökyhäiden kannattaja, vaan ennemmin perinteiden kunnioittaja ja maalaismaiseman ihailija. 🙂 <3

  2. 7

    sanoo

    Ihana paikka tuo, aina jaksan huokailla kun olet laittanut jotain kuvia teidän maalta ♥ Kauniit häät myös, uskon että tunnelma on ollut suloinen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *