DIY matto ja vanha lehtiteline

Viikonloppu vierähti nopeasti ja en ehtinyt koneen ääreen ollenkaan, vaikkakin aikomukset olivat kovat. Eipä se haittaa, sillä sää on ollut täällä Kuopiossakin upea, joten päivät vierähtivät melko tiiviisti ulkoilmassa!
Viime viikolla mies haki nettikirppikseltä bongaamani uudet huonekalut: vanhan lehtitelineen ja kirjahyllyn, molemmat kuuskytlukulaisia. Harmittaa, sillä kirjahylly on meille liian suuri, joten täytyy laitta se varastoon odottamaan seuraavaa kotia. Lehtiteline sen sijaan pääsi paraatipaikalle olohuoneen mustaa seinää vasten. Musta seinäkin näyttää pitkästä aikaa omaan silmään oikein kivalta. Seinä tosin huutaa suurta taideteosta ja kävinkin viikonloppuna hieman tähyilemässä Kuopion taidelainaamon tarjontaa. Edelleen pohdinnan alla on, että maalatakko musta piiloon vaiko eikö? 
Lehtitelineen alla olevan maton olen painanu perunalla. Perunalla painettu matto on DIY -työ kahden vuoden takaa ja edelleen käytössä. Voisipa siis sanoa, että oli varsin onnistunut tee-se-itse -homma! Jos kiinnostuit matosta enemmän, niin ohjeet perunapainantaan löydät tästä linkistä. Kannattaa tsekata myös Oblik -blogin jutan matonmaalausprojekti, jossa matto sai uuden elämän kalkkimaalin ansiosta. 

Olen aivan hullaantuntu näistä 50-60 -luvun huonekaluista! 
Mites sinä, iskeekö vanhat ja sirot kuuskytlukulaiset?



Kommentit
  1. 3

    sanoo

    Iskee, todellakin. Metsästin pitkään liinavaatekaappia ja nyt kuukausi sitten löysin ihanan siron kaapin. Ensin ajattelin haluavani alkuperäisen puun värisen, mutta tämä antiikinvihreäksi maalattu yksilö on täydellinen. 🙂

  2. 4

    sanoo

    Kaunis! Minua harmittaa vieläkin, kun löysin samaa tyyliä olevan vanhan mustavalkoisen kukkpöydän, ja se ei silloin mahtunut minulla autoon. Eihän sitä seuraavalla kerralla liikkeessä enää ollut.

    • 4.1

      sanoo

      Oijoijoijoi! Kyllä minä olen sen oppinut, että jos löytää jonkun aarteen, niin se pitää heti ottaa mukaan. Paitsi siinä tapauksessa, jos ei mahdu autoon. I feel you! 🙂

  3. 5

    sanoo

    Iskee ainakin noiden lehtitelineiden kanssa…mulla on jo kaksi tuontyylistä 🙂 Jutan mattotuunaus jäikin mieleen, täytyy kokeilla kun tulee sopiva matto vastaan. Perunalla on tullut tuunattua vain tyynynpäällisiä, mutta sie olet ollu ahkerampi!

    • 5.1

      sanoo

      Tämä perunapainanta on kyllä terapeuttista hommaa, vaikka aika aikaavievää. Onneksi tulos oli yllättävänkin kiva! 🙂

  4. 8

    sanoo

    Todellakin iskee! Aivan ihana lehtiteline. 🙂 Musta monet uudet huonekalut ovat liian isoja ja raskaita meidän pieneen rintamamiestaloon, joten mielelläni metsästän siroja 50-60-lukujen huonekaluja.

    • 8.1

      sanoo

      Jee, eikös vain olekin! Sama täällä – itsekin vaihtaisin myös sohvakaluston vähän sirompaan malliin. Kivaa on myös se, että nykyään tehdään sohvia tuohon 50-60-luvun henkeen. Oih, pitää jaksaa odottaa vielä pari vuotta ennen uuden sohvan hankintaa. 🙂

  5. 10

    sanoo

    Mahtava löytö! Mistä ihmeestä löydät näitä ihanuuksia? Asun myös Kuopiossa, mutta ei löydy ei, vaikka facessa koluan kaikki kirpparit läpi ja myös torin ja kuopion kirpparin;)

    • 10.1

      sanoo

      😀 No juurikin sieltä! Tämän bongasin kuopionkirpparilta. Olen erikoistunut suttuisiin kuviin. Kannattaa katsoa ne tarkkaan – sieltä usein löytyy jotain aarteita. 🙂

    • 14.1

      sanoo

      Tykkään kyllä kanssa hurjasti! Pitäisi vain verhoilla uudestaa, niin saisi vähän enemmän särmää, vaikka ei näissä nykyisissäkään varsinaista vikaa ole. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *