Saako lapset sisustaa?

Saan välillä kyselyjä siitä, että kuinka paljon meidän perheessä muut saavat vaikuttaa sisustamiseen? Olisi virheellistä kuvitella, että minä saisin yksin ja mielivaltaisesti päättää miltä kotimme näyttää ja missä tavarat sijaitsevat. Entistä enemmän myös perheen kasvava miesväki on kiinnostunut siitä, että mihin mikäkin kuuluu – ja minun tehtäväni on joustaa.

Jutun yhteyteen laitoin myös muutaman vinkin lastenhuoneen sisustamiseen. Mitä erityisesti kannattaa ottaa huomioon, että myös lapset viihtyisivät omassa huoneessaan?

Lapsi mukaan päätöksentekoon

Omat lapset ovat ainakin vielä toistaiseksi kykenemättömiä valitsemaan esimerkiksi tilanteeseen sopivaa vaatetusta – sama koskee oman huoneen sisustamista. Lapset saavat päätäntävaltaa sitä mukaa, kun ovat kykeneväisiä hallitsemaan suurempia kokonaisuuksia ja tekemään ihan oikeasti järkeviä ratkaisuja. Yhdessä vanhemman kanssa on hyvä pohtia huonekalujen- sekä taulujen paikkoja. Piirrustukset voi kiinnitellä seinille mihin haluaa ja se on tässä vaiheessa vielä riittävää ”itsenäistä” sisustamista.

Tiedän perheitä, jossa lapset saavat pienestä saakka päättää täysin sen, miltä huoneessa näyttää. En ole heidän kanssaan täysin samaa mieltä, vaikka toki lapset saavat vaikuttaa oman huoneensa väreihin ja sisustukseen. Se, että lapsi valitsee muutamasta äidin valitsemasta tapettivaihtoehdosta mieluisan, antaa lapselle tunteen, että hän pääsee itse vaikuttamaan huoneensa sisustukseen. Pientä lasta on turha viedä tapettiviidakkoon ja lukemattomien tapettikirjojen eteen. Jos aikuisellekin tilanne on vaikeaa, niin on se tällöin lapsellekin. Lastenhuoneen on oltava lapsen mielestä viihtyisä. Jos leikki-ikäinen lapsi ei viihdy huoneessaa, kannattaa sisustukseen tehdä muutoksia.

Matolla on väliä!

Lapselle materiaalit ovat hurjan tärkeitä – meidän pojat olivat aivan hurmaantuneita, kun vaihdoin lastenhuoneen puuvillamaton pehmeään nukkamattoon. Nukkamaton kanssa on kuitenkin huomioitava myös se, että tilaan jää rutkasti tilaa myös matottomaan alueeseen. Pikkulegot ja muut pienet sipellykset tarvitsevat kovan alustan – nukkamatto imaisee nämä ikävästi sisäänsä. Markkinoilla on nykyisin myös valtava määrä laadukkaita, tiheänukkaisia kokolattiamattoja joka on lastenhuoneeseen mielestäni yksi parhaimmista lattiamateriaalivaihtoehdoista.

Tilaa aarteille

Jos äiti nauttii hyllyjen järjestelystä ja tuikkukuppien siirtelystä, nauttii siitä todennäköisesti myös perheen pienimmät. Seinähyllyt on lastenhuoneessa mahtavia! Lasten on helppo järjestellä hyllyjen sisustusta mieluisekseen ja laittaa esille saa sesongin mukaiset pienet lempparilelut ja aarteet. Tämän pienen talohyllyn ostin jonkin aikaa sitten hekkamaukan koti -osastolta. Meidän pojat kantavat kotiin milloin mitäkin pikkukiviä ja keppejä. Osa jätetään ulos, mutta ne kaikkein rakkaimmat pääsee myös sisätiloihin ja huoneen paraatipaikoille.

Vaikka minä olen meidän perheen sisustusintoisin, niin meidän perheessä kaikki nauttivat tasapuolisesti kauniista kodista ja siististä yleisilmeestä. Lapset muistavat huomioida aina sen, jos koti on siivottu tai se näyttää muuten erityisen kauniilta. Silloin on jotenkin aivan erityisen erityistä viettää aikaa kynttilöiden äärellä perheen kesken  – maailman tärkeimmässä paikassa.

”Tehtäisiinkö vähän tunnelmaa?”

Kysyy neljävuotias ja tarkoittaa sillä siistiä kotia, kynttilöitä ja jotain ihanaa ilta-palaa. Omena ei ole tainnut kauhean kauas puusta pudota.

Miksi ostamisesta tulee hyvä olo?

Kaupallinen yhteistyö: Finnish Design Shop

Vaikka kirjottelinkin aiemmin siitä, että Hygge -terminä herättää minussa hieman humoristisia tunteita, olen mielestäni melko hyvin päässyt sen ytimeen. Hygge tarkoittaa hyvää oloa ja etenkin sellaista, joka on tarkoituksellisesti itselle aiheutettu. Hyggessä on kyse tietoisesta hyvän olon tuottamisesta, kiireettömistä hetkistä ja rentoilusta. Näin syyslomalaisen näkökulmasta ei tunnu lainkaan hullummalta!

Myönnän, että kauniit asiat ympärilläni tuottavat minulle hyvää oloa ja kyllä, välillä myös niiden ostaminen. Vaikka en allekirjoita äärimmäisyyksiin vietyä kulutusjuhlaa ja kannatan paljon kierrätystä, olisi tekopyhää väittää ettenkö joskus ostaisi jotain uutta, ihanaa ja vähän kallista.

Pääsin tilailemaan Finnish Design Shopista jotain ihanaa syksyiseen kotiin ja stailailin olohuoneen lomatunnelmaan sopivaksi kynttilöin ja tekstiilein. Finnish Design Shop on tunnettu laadukkaista tuotteistaan ja esimerkillisestä asiakaspalvelusta. Tuotteet toimitetaan nopeasti ja sivuston chat -palveluun vastataan empimättä. Tuotetieto on vastaajilla erinomaisilla kantimilla ja itse olen toisinaan chatin kautta varmistellut mahdollisia värien paikkaansapitävyyksiä. Tuotekuviin ei välttämättä saa kätkettyä mahdollisia vivahde-eroja, joten näitä on toisinaan hyvä varmistella.

Vaikka sisustustrendeissä näkyy paljon ruskeaa sekä beigeä, en malta olla tykkäämättä puuterisesta roosasta ja siniharmaan eri sävyistä. Pastellit iskee siis edelleen ja syksykodin voi sisustaa kotoisaksi myös puuterisimmilla sävyillä.

Kirjoitin aiemmin tällä viikolla palvelun laadun tärkeydestä ja ostokokemuksen tunteen tärkeydestä. Ostaminen herättää tunteita ja itseensä sekä kotiin panostamiseen liittyvistä hankinnoista haluaa jäädä  plussalle. Noin niinkuin mielialan puitteissa.

Ehkä ostamisen tuottama hyvä olo johtuu juuri hyggen ytimeen pääsemisestä. Siihen voi riittää parin uuden ihanan sisustustyynynpäällisen ostaminen, kuppi kuumaa teetä, pehmeä viltti ja hyvä fiilis asiakaspalvelusta. Oli se sitten kuinka turhamaista hyvänsä on hygge juuri sitä – panostamista itseensä, jotain vähän turhamaista, itse aiheutettua ja ah niin ihanaa!

 

 

Tuotteet saatu kuvauslainaan Finnish Design Shopista:

HAY dot -sisustustyyny, puuteri

Ferm Living, kelim -sisustustyyny, squares

Marimekko, oiva liekki -kynttilänjalka

Marimekko, oiva loimu -kynttilänjalka

Lapuan Kankurit, eskimo -huopa, beige

Loman tarpeessa

Ajattelin pitää pienen syysloman. Pidennetyn viikonlopun, jota olen odottanut pitkään – jonkin aikaa on tuntunut siltä, että olen todellakin loman tarpeessa. Kesä meni muuttaessa, uutta remontoidessa ja uuteen tottuessa. Viikonloppujen aikana ei ehdi palautua työviikon kiireistä ja aika usein hoidan viikonloppuinakin joitain työasioita.

Loma tarkoittaa minulle oman kodin sisustamista. Se on minulle kuin terapiaa – rakastan sitä, että kuljen olohuoneessa edestakaisin siirrellen tuikkukuppeja paikasta toiseen. Käyn läpi epämääräisiä paperikasoja, siirrän nojatuolin toiseen paikkaan, kaivelen kaapista uusia sisustustyynyjä ja totean, että osan voisi laittaa myyntiin. Varaan kirpputoripöydän, piipahdan lasten kanssa ulos vesisateeseen, päätän leipoa porkkanakakkua ja siinä leivonnan lomassa paineetta kuvata ja kirjoittaa ajatuksia myös tänne.

Tälle lomalle ei tehdä suunnitelmia. Mennään täysin fiiliksen mukaan ja lasten ehdoilla.

Syysloma. Best.