Tulppaani tekee kotini!

Olen joskus miettinyt onko normaalia, että rakastuu kukkiin tai onko normaalia, että himoitsee kukkia, tulppaaneja? Kyllä, normaalista en tiedä, mutta voisin laittaa tulppaaneihin puoli omaisuuttani. Ja joskus talvisin tuntuu, että näin käykin. Mutta en sanoisi, että ihan syyttä. Katsokaa nyt tämän päivityksen kuvia kotoani. Voiko kauneutta enää enempää vaalia?

Yksi kotini kauneimmista kohdista on ehdottomasti olohuoneen ikkunalaudallinen erkkeri. Sisustuksellisesti täydellinen kohta, kuten on joskus aiemminkin tainnut tulla todettua. Ja kukkien ystävälle – ehdoton.

No, tulppaaneista sitten. Nämä 20 kaunotarta ostin eilen Mariankadun La Reine stä, yhdestä Helsingin suosikkikukkakaupastani. Mietin pitkään, minkä värin otan ja myös sitä, mihin maljakkoon kunkin pituiset tulppaanit parhaiten istuvat. En käytännössä koskaan päädy mihinkään kimppuun hosuen, mietin aina tarkoin, miten kukka kodissani toimii.

Tällä kertaa päädyin maljakoissa ystävältäni jo vuosia sitten saamaani viinicooleriin, jota voi aivan muitta mutkitta käyttää myös maljakkona. Sen lisäksi, että se sopii täydellisesti vierellään oleviin Aalto -vateihin, tähän ”maljakkoon” myös tulppaanit istuvat erityisen kauniisti. Ja kauniistihan ne istuvat tietenkin myös Aalto-vaasiin, mutta tällä kertaa valitsin näin.

Tämä tarina oli siis pieni oodi tulppaaneille. Mahtaakohan tässä maassa olla yhtään bloggaria, joka ei jossain vaiheessa talvea ihastelisi tulppaaneita kotonaan, kukkakaupassa tai vaikkapa sisustuslehdissä.

Minulle tämä kimppu oli vasta tämän talven toinen, mutta ei taatusti viimeinen. Voin kuvata seuraavankin tänne, mutta erilaisessa maljakossa tietenkin:)

Onni on myös uudet liinavaatteet!

Laitoin eilen aamulla kaikki sänkyvaatteet ulos tuuletusparvekkeelle. Tyynyt ja peitteet olivat likemmäs -20 asteessa noin 10 tuntia. En tiedä, riittikö se vielä kaikkien pölypunkkien tuhoutumiseen, mutta jos edes muutama… Joka tapauksessa sain ainakin kodin pyhäksi kuntoon.

Mutta se tunne, kun toin ne iltamyöhällä sisään. Ne kaikki suorastaan rapsahtivat, ihana puhtauden ja raikkauden tunne. Plus, että pestyinä ja mankeloituina odottivat uusimmat suosikkini, ihanat Zucchin pussilakanat. Minulla on siis Stockan alennusmyynneissä yksi heikkous… Tai no siis ainakin yksi.

Minulla on myös sanoisinko jossain määrin ongelmallinen suhde liinavaatteisiin. Ei niinkään ettenkö pitäisi liinavaatteista vaan pikemminkin pidän niistä liian paljon. Ja mitä harjatumpaa puuvillaa sitä parempi. Ja kyllä, iso vanha liinavaatekaappini tursuaa toinen toistaan upeampia kokonaisuuksia.

Tästä postauksesta tulisi ehdottomasti liian pitkä jos kertoisin juurta jaksaen, miten mankeloidessa silloin tällöin myös tärkkään liinavaatteet jne. Ja mankelointi, se on tietenkin itsestäänselvyys. Olen saanut levitettyä vuosien varrella tätä mankeloinnin ilosanomaa myös lähipiiriini, suhteellisen vaikuttavalla menestyksellä.

Nyt lähden Finlandia -taloon. Siellä nimittäin alkaa tunnin ja kolmen vartin kuluttua Sibelius Akatemian sinfoniaorkesterin Strauss -konsertti loppiaisen kunniaksi. Tuskin maltan odottaa. No, tuskin sitäkään että taas pääsee illalla nukkumaan. Yhden yön kokemuksella voin nimittäin sanoa, että pussilakanat ja tyynyliinat eivät pelkästään näytä hyvälle vaan myös tuntuvat jumalaisille.

Toivottavasti teistä lukijoista joku muukin on liinavaatefriikki, onhan?

Oikea talvi on suuri onni!

Otsikko taitaa kertoa kaiken oleellisen – olen niin onnellinen siitä, että Helsingissä on oikea talvi. Ei haittaa pakkanen, ei lumesta ja pakkasesta kankea auto, ei tuuli ei mikään. Nautin joka sielullani vaikkapa hetkestä tänään Helsingin Kaivopuistossa. Nautin myös näistä ottamistani kuvista, joista ihan viimeinen tuolla alla on ehkä paras koskaan ottamani kuva.

Kylmää, niin kylmää. Meri pauhasi vielä avoimena ja tuuli oli hyytävääkin hyytävämpi. Parasta tässä kaikessa on pukeutuminen, sillä pukeutumiskysymyshän tämä on. Valtava kaulahuivi, paksuin villapipo, lähes nilkkoihin ulottuva takki. Tätähän sen olla pitää, talvi Suomessa.

Viikonloppuna kaivan, jos flunssani suo, sukset kellarista, monot kaapista ja suuntaan kohti hiihtolatuja. Olisi kiva myös kierrellä ja kaarrella luonnossa ja nauttia tästä kaikesta kera kameran. Mutta ei, laduille en kameraa ota.

Toivon sydämestäni, että talvi kestää tänä vuonna pitkään. Toivon vielä enemmän, että me eteläsuomalaisetkin saamme nauttia tulevaisuudessakin vuodenajoista. Isäni ostaa huomenna veljentyttärelleni hänen ensimmäiset suksensa. Olisi niin kivaa, että pikku-Noora saisi hiihtää tänä vuonna ja koko elämänsä.