Tunnustuksia

 Sain pari tunnustusta. Toinen tuli Kirsiltä. Kiitos sinulle Kirsi tästä!

Toinen tuli Tuulettarelta, ja sisälsi tehtävän. Kiitos Tuuletar!
Tehtäväni on kertoa kahdeksan totuutta itsestäni:
  1. Minulla on yksi tatuointi. Käsivarressani on tatuoituna Mikin nimi.
  2. Lapsena me vietimme joka kesä monta viikkoa mökillä. Aluksi vuokramökeissä, ja lopulta omassa mökissä. Vanhemmillani on vieläkin tuo mökki, mutta kovin vähän aikaa olla sielä. Nykyään olemme kesäisin mieheni ja hänen veljensä ja vaarinsa mökillä. Tosin tämän talon oston myötä tuo aika mökillä varmasti vähenee. Mökki on kuitenkin hyvä pakopaikka jos remontti täällä alkaa väsyttämään.
  3. Olen käynyt lukion, sekä olen ammatiltani lähihoitaja. Lähihoitajan töitä en kauheasti ole ehtinyt tehdä, jonkin aikaa olin töissä kotihoidossa. Kyllähän nykyinenkin työni alaan liittyy, hoitotyötä kuitenkin. 
  4. Olen todella ujo ollut aina. Monesti minua luullaan kylmäksi/epäsosiaaliseksi tämän takia. Kunhan minut oppii tuntemaan, näkee ettei asia ole niin. Nykyään ujouteni tosin on erilaista ja olen ulkomaanvuosien ym jälkeen rohkaistunut, mutta pohjimmiltani olen edelleen ujo.
  5. Olen ollut naimissa vasta alle vuoden. Suunnitelmissa olisikin pieni ensimmäisen hääpäivän reissu heinäkuussa. Häät itsessään viime kesänä olivat pienet mutta todella hauskat ja meidän näköiset.
  6. Vaikka olen lähihoitaja, en kestä veren näkemistä. Ollessani työharjoittelussa Hollannissa, meinasin ensimmäisenä työpäivänä pyörtyä tämän takia. Se oli niiiin noloa, varsinkin tällaiselle ujolle.:D
  7. En osaa luistella. Muutkin urheilulajit olivat tuskaa koulussa. Kuten telinevoimistelu, uinti ym. Äiti antoi minun usein lintsata näiltä tunneilta sen takia…:D
  8. Nyt kun meillä on tilaa, haluaisin usein järjestää meillä juhlia, grillibileitä/illanistujaisia. Sinänsä hassua että ujoudestani huolimatta pidän siitä että minulla on paljon ihmisiä ympärilläni.
Tällä kertaa laitan tämän tehtävä-tunnustuksen veljen vaimolle, joka pitää aivan ihanaa, melko tuoretta, blogia! Minun on pitänyt jo monesti häntä mainostaa täällä, joten tässä hyvällä syyllä.
Eli ole hyvä Liinu.
Käykäähän kurkkaamassa, varsinkin kaikki hyvän ruoan ystävät!
-Henna-
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *