Tauko

Aika pitää pieni blogitauko taas.
Ihan liikaa kaikkea kahdelle aikuiselle, joten pakko nyt jotain vaan karsia.
Tuskan hikeä pukkaa yötä päivää, ja olo on niin riittämätön. Remontti ei etene mihinkään, yhdestä päätyseinästä on ehkä vasta neljäsosa raaputettu. Miehellä kohta loma ohi, senkin sairasti ja arkena ei varmaan paljon ehdi. Ite en taas uskalla kiikkua tuolla katonrajassa, eikä mulla ole käsivoimaa siihen työhön niin kuin miehellä.

Saatikka että meillä on nyt pieni pelko että joudutaan maksamaan avustuksia takaisin. Museovirasto kun vaatii että työ johon on annettu rahaa, pitää tehdä vuoden aikana.(Eli kesän aikana) Me ei todellakaan parissa kuukaudessa, työn ohella, kahdestaan maalata näin isoa taloa, ei millään! Hyvä jos yksi päätyseinä saadaan valmiiksi tällä vauhdilla.
Toivottavasti ollaan väärässä eikä joudutakaan maksamaan, ensi viikolla vielä selvitellään pelisääntöjä. Järki sanoo kyllä ettei tarvitsisi maksaa, mutta virallisten tahojen kanssa pitää olla tarkkana.

Joka tapauksessa, kesä menee rapsutellessa, sisäremppa ei etene ja ulkoseinäkin hitaasti, joten mistä mä kirjoittelisin.
Facebookissa saatan päivitellä jotain pientä mutta täällä tuskin ihmeempiä ennen kuin jotain saadaan tehtyä.

Mukavaa kesää kaikille, nauttikaa lämmöstä täysillä! Kyllä mäkin yritän päivittäin edes pieniä annoksia muistaa myös nauttia.:) Oikeastaan nautin paljonkin, silloin kun en stressaa, heh!

-Henna-

Ps. Jos jollain on tekemisen puutetta, niin tervetuloa meille, hih!

Kommentit (16)
  1. Tsemppiä valtavasti, ymmärrän stressisi. Aurinkoista kesää!!

  2. Mä voisin kyllä tarjota apuani jossain,jos tarvetta sille on? 🙂 Kun ootte niin lähelläkin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *