Taimihylly

Kerroin aiemmin että meidän keittiössä on jotain pientä uutta. No ei ehkä pientä mutta todella edullista. Ikeassa myydään sinkittyä Hyllis-hyllyä, joka maksaa 9,99€.  Kaipasin keittiöön hyllyä jossa voin säilyttää ruukkuja ym sälää, ja sitten keksin että kasvejakin ja keväällä taimia myös. Muistin nähneeni noita edullisia hyllyjä Ikeassa, ja siitä se ajatus sitten lähti.

 Kävin ostamassa hyllyn, ja samalla matkaan tarttui Ikean narsissit ja krokukset. K-raudasta hain vielä pinon siemeniä ja söpöt pienet istutustyökalut.

Vielä en päässyt upottamaan multaan kuin chilin ja laventelin siemenet mutta myöhemmin keväällä sitten kaikkea kivaa lisää. Jokakeväinen innostus siis alkoi taas, vaikka vähän huolettaa että miten kaikki muka pysyy hengissä kun on espanjanreissua ym tulossa… No, se on sen ajan murhe, jos nyt sinne asti saan nämä edes kasvuun.

Hyllykkö on mun mielestä oikein kiva, sitä voi säilyttää myös ulkona. Kevään jälkeen voin pitää siinä muita kasveja tai jotain keittiötarvikkeita ja halutessani nostan sen aulaan sitten kun aula joskus valmistuu. Miksen voisi myös ympärivuotisesti kasvattaa siinä esim kissanruohoa ja herneenversoja.
Eat your greens-julistekin pääsi nurkasta nyt paremmin esille ja on kuin tehty tuohon.

Mä olen muutenkin koko eilisen siirrellyt huonekalua huoneesta toiseen, ja täällä on vieläkin pienoinen kaaos. Niistä juttua lisää myöhemmin, ja siitä Pariisistakin pitää vielä kirjoitella. Oonpas mä “on fire!” niin kuin siskoni sanoisi.

-Henna-

Kommentit (4)
  1. Uups. Taimen on kala ja taimi on varmaan se mitä tarkoitat? Kiva hylly kuitenkin, tosi terävä vaan, tyypillistä Ikeaa…

    1. hennaasemalta
      21.2.2015, 16:06

      No virheitä sattuu kun kiireellä ja toisella silmällä kirjoittaa. Voi ollakin terävä kun on tuollaista matskua, kovin ihmeellistä laatua en tuohon hintaan odottaiskaan. Ajaa kuitenkin asiansa. 🙂

  2. Tianna Sievänen
    20.2.2015, 20:37

    Kevät on vaan ihanaa aikaa 🙂 Taidampa kipasta Ikeaan hakemaan moisen hyllyn kasvihuoneeseen .Mukavaa viikonloppua sinne 🙂

    1. hennaasemalta
      21.2.2015, 16:07

      Niin on, vuoden parasta aikaa monessa mielessä! Toi onkin varmasti hyvä kasvihuoneeseen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *