Vanhan talon maalaus

Meidän talon maalaus-projekti jatkuu aina vaan, mutta voiton puolella ollaan kuitenkin.
Talon korkeat päädyt, ja pihanpuoli on maalattu, radanpuolelta puuttuu vielä noin puolet, josta siitäkin tosin on puolet varmaan jo rapsuteltu kuitenkin.

Tänä kesänä oli ehdottomasti tarkoitus saada maalaus-urakka loppuun, mutta mun yllättävä raskaus pistikin suunnitelmat uusiksi. Minä en nimittäin tuolla paljoa tikkailla keiku, ja ison talon maalaus on lähinnä miehen harteilla yksinään. Sääkin vaikuttaa tässä hommassa eniten, mä nyt toivon että vielä riittäisi kelejä maalaamiseen tänä syksynä. No, ei ainakaan ensi viikolla kun katsoo säätiedotuksia, pelkkää vesisadetta aina vaan…

Suurinosa urakasta tehtiin viime kesänä nosturilla. Me saatiin Museovirastolta avustus tähän projektiin. Avustuksella vuokrattiin nosturi, ostettiin maalit, teetettiin kahden tuhotun ulko-oven tilalle uudet ovet. Toissa kesänä palkkasimme myös ”ammattilaisen” korjaamaan kuisteja, mutta sehän oli ihan täys fiasko, joten enää ei samaa virhettä tehdä.
Moni asia on siis viivyttänyt näitä meidän hommia, mistä pienin syy ei ole arkielämä lasten kanssa.

Talo alkaa kuitenkin näyttämään tosi upealta, ja olen hirmuisen tyytyväinen edelleen talon uuteen väriin. Värihän päätettiin yhdessä Museoviraston kanssa, aikakauteensa sopivan väriseksi. Seiniin kellertävän ruskeaa ja koristeosiin ja kuisteihin maitosuklaan-ruskeaa, tosi pehmeä ja kotoisa väriyhdistelmä.

Maalina olemme käyttäneet Uulan Petrooliöljymaalia. Kyseinen maalihan on saanut sekä kehuja että haukkuja ainakin nettien keskustelupalstoilla. Toiset sanoo että helppo maali joka pysyy hyvin, toiset sanoo että maali tippuu heti alas.
No me ollaan kyllä tykätty! Maali on todella helppo, yksi paksu maalauskerta riittää, luojan kiitos! Maali on riittoisaa, ja vaikka sen väitetään olevan kallista, en ole samaa mieltä. Se on niin riittoisaa että tulee mielestäni nopeasti halvemmaksi kuin muut maalit. Me ei oikeasti olla edes montaa 9 litran pönikkää käytetty tähän taloon vaikka pinta-alaa on noin paljon. Seinissä maali on myös kestänyt, tosin tuo tummempi on haalistunut harmillisen nopeasti.

Vanhan maalin rapsutteluhan me aloitettiin alkuun ihan liian rankalla ja hitaalla menetelmällä. Me nimittäin luultiin että kaikki maali pitää poistaa alta. Onneksi saatiin pian asiaan uutta tietoa, pelkkä irtoavan maalin poisto riittää. Johan muuten nopeutui työtahti tuon tiedon jälkeen! En tiedä onko sama juttu jos pohjalla on joku muovimaali, tuskin. Meillä talo oli kuitenkin maalattu onneksi öljymaalilla, joten se sai jäädä alle suojaamaan puuta. Uuden kerroksen maalaaminenkin helpottuu kun ei joka ikistä koloa tarvitse peittää, vanhan maalin suojatessa jo tarpeeksi.
Lautoja ollaan vaihdeltu hyvin vähän. Jotain tippalistaa ym saa vielä vaihtaa, mutta missään ei tunnu olevan hometta niin että olisi mikään kiire. Nähtävästi seinälaudoitus on uusittu kuitenkin melko äskettäin.
Kuisteja olemme toki purkaneet sitten ahkerammin, parissa kuistissahan oli ihan iso reikä lattiassa, ja ne piti lasten takia ihan alussa korjata. Kuistien lopputyöt jää ensi kesään. Koristeosia puuttuu vielä paljon, ja keskikuistissa tukipalkkeja täytyy vaihtaa, mikä onkin sitten isompi juttu. Eli hommaa riittää, mutta ollaan me jo voiton puolella kun jälleen katsoo mistä lähdettiin vuonna 2011! Vitsi kun tekee hyvää palata näihin kuviin, eikä aina vaan valittaa mitä on tekemättä…

Mies on myös ahkeroinut meille aitaa pohjoispäätyyn, tänään se alkoi oikeasti jo näyttämäänkin aidalta.

Perinteiseen rima-aitaan päädyttiin, niinkuin täällä jo aiemmin kerroin. Ei ostettu mitään valmiita aitaelementtejä, vaan mies rakenteli tämän rima kerrallaan itse. No, ei se ihan viivoitinsuora ole, mutta mitäs sitten. Ollaan tosi tyytyväisiä. Tuo kun on se puoli mistä ihmiset edelleen kävelee eniten pokkana läpi. Portti vielä puuttuu ja laudat loppui kesken. Maalauskin jää ensi kesään. Yritetään myös kovasti miettiä että miten tuohon toteutetaan pensasaitaa, mutta niillä ei ole kiire.

Myös mun huone etenee, katon rapsuttelu, eli se rasittavin ja hitain homma on viimeistelyä vailla valmis. Ensi viikolla maalia kattoon ja sitten tapettia seinään, jee!

-Henna-

Kesä on täällä

Olipa mukava sunnuntai! Kesä saapui viimein Suomeenkin, ja toivotaan että näin jatkuu, lämpimästi!
Me oltiin tänään käsityökerholaisten kanssa Porvoossa. Oltiin ajateltu että perus kässäkerhon sijaan toukokuussa tehtäisiin joku retki, ja päädyttiin Porvooseen.
Oli tosi mukava päivä, Porvoo alkaa olemaankin sellainen joka kesäinen ”pakko kohde”, meiltä kun ei aja sinne kuin reilu puoli tuntia. Vähän sai aamulla arpoa että mitä laittaa päälle, että onko tosiaan niin kuuma kuin luvattiin. Olihan se, todellakin!

Illalla aloiteltiin maalausurakka tämän kesän osalta. Kun saatiin lapset sänkyyn, mä maalailin pikkuisen kuistien koristeosia ja mies rapsutteli pihan puolella seinää. Tästä se taas alkaa, puuh. Tulee kyllä aina alussa pieni ahdistus siitä miten paljon on vielä tehtävää…

Mä sain myös ns. suhteilla edullisesti Kekkilän kaksiovisen vihervitriinikaapin josta olen unelmoinut. Tänään saatiin se loppuun kasattua, ja nyt odotan malttamattomana huomista reissua Plantageniin. Kuisti huutaa kesäkukkia, vitriini ja istutuslaatikot taimia. Tomaatteja ainakin vitriiniin, laatikoihin salaatinlehtiä, ja jotain muuta. Keittiössä kasvaa basilikan ja chilin taimet. Toisessa kasvatuslaatikossa puskee ylös viime kesän mansikat.
Arki siis alkaa taas, mies palaa töihin ja mulla on vielä pari viikkoa lasten kuskaamisia edessä, sitten se alkaa, loma! Siis lasten loma. Mikillä enää kolme kertaa kerhoa ikinä. En kestä, pikkuinen menee kohta eskariin!

-Henna-

Projekti talovanhuksen ulkomaalaus

Lupasin aiemmin juttua talomme ulkomaalauksesta. Kaksi edellistä viikkoa meillä oli nosturi vuokralla ja maalasimme aivan hullunlailla. Vielä ei ole läheskään valmista, paljon jää ensi kesäänkin, ehkä seuraavaankin mutta voiton puolella jo ollaan selvästi!
Enkä jaksa odotella maalauksen valmistumista, vaan tehdään nyt pieni välivaihe-postaus aiheesta.

Mehän aloitimme maalaustyöt jo viime kesänä. Silloin vaan sää ei suosinut maalaria, ei sitten yhtään, ja muutenkin keskityimme kuisteihin, niiden korjailuun ja maalaukseen. Viime kesähän meni senkin osalta aivan pieleen, tilaamamme kirvesmies teki enempi oikeastaan tuhoa kuin hyötyä joten kuistitkin ovat vielä täysin kesken. Lisäksi asuimme vielä talon pienemmässä huoneistossa, ja palo päästä muuttamaan tälle nykyiselle puolelle oli niin suuri, että teimme lähinnä sisähommia.
Tämän vuoden alkukesän maalasimme pihan puolella, sielä kun yltää tehdä telineilläkin. Tosiasia on kuitenkin se, ettei arkena oikeasti ehdi saada mitään aikaiseksi, joten maalaus eteni melko vähän, kunnes meillä alkoi loma ja saimme nosturin pihaan.

Nyt on sitten talon pohjoispääty maalattu yli puoleen väliin. Eteläpääty maalattu kokonaan, pihan puoli puoliksi ja radan puolelta vajaa puolet.

Radan puolella keskityimme noihin jumalattoman korkeisiin ”kolmio”kohtiin. Tavoitteena oli maalata edes ne korkeimmat kohdat mutta ehdimmekin melkein alas asti. Loput pitäisi onnistua telineillä ensi kesänä.

Talon väri muuttui huimasti. Me ainakin tykätään ihan hirveästi vaikka alkuun vähän epäilyttikin. Värinhän päätti museovirasto. Alkuperäistä väriä ei tarkkaan tiedetty mutta mentiin ajankohdan ym mukaan, mitä se todennäköisesti olisi ollut. Seinät on nyt lämpimän keltaisen ruskeat ”ohrankeltaiset”. Koristeosat ihan maitosuklaanruskeat. Koristeosilla tarkoitan katon tukipalkkeja ja ikkunoiden vuorilautoja. Myös räystäslaudat maalaamme katolta käsin sillä, sekä kuistin lattiat ym on samalla värillä. Olen todella tyytyväinen kun maalasimme nuo katon koristeelliset tukipalkit myös ruskealla, nyt ne korostuu enempi.

Eteläpäädyn kuvasta pystyy suunnilleen hahmottamaan miten isoista seinistä on kyse, kun vertaa auton kokoon. Talo ei ole ihan perus omakotitalon kokoinen, leveyttä ja korkeutta riittää, eli työtä on ollut meillä ihan hirveästi! Kyllä tämän jälkeen joku huoneen lattian maalaus tms tuntuu todella pieneltä!
Itse työ taas, miten sen teimme. Asiantuntijoiden mukaan vanha maali oli hyvää öljymaalia ja sai jäädä alle. Rapsutimme vain irtoavan maalin kevyesti maalinkaapimilla pois. Korkeissa kohdissa maalia oli isokin kerros joka oli irtoilut melko rumasti. Silti teimme vain kevyen rapsutuksen. Rehellisesti jälki onkin melko rumaa korkealla, mutta meillä oli kiire eikä sinne kukaan näe, niin se sai jäädäkin niin. Silmän tasolla maalia oli niin kevyesti että siihen oli helppo maalata päälle, ja jälki oli kaunista.
Maalina käytimme Uulan Petrooliöljymaalia, johon olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä! Maali ei haise pahalle, on helppo maalata ja nopea maalata koska yksi kerros riittää. Jälki on kaunista ja maali on loppupeleissä halpaa. Purkkihinta on ehkä kallis mutta maali on niin riittoisaa että lopulta se tulee todella edulliseksi! Ruskeaa maalia meillä on mennyt toistaiseksi koristeisiin ja kuisteihin yksi 9 litran purkki ja keltaista seiniin kolme ja puoli purkkia!! Ollaan ihan ihmeissämme ja mietitty moneen kertaan että voiko oikeasti olla näin! Kyllä vaan on, tyhjät purkit on säästetty ja niitä on kolme.
 Tämän maalin plussaa on tietysti myös se, ettei se sisällä muovia vaan pitäisi olla terveellinen ja hengittävä valinta puutalolle.
Katsotaan nyt sitten ajan kanssa miten hyvin maali pysyy. Ainakin jatkossa pitäisi olla helppoa maalata tuohon päälle aina tarvittaessa.
Vaikka työ ei olekaan vielä valmis, niin otetaan nyt sitten kuitenkin ne ennen-kuvat, kuvat jotka nappasin vuoden 2011 talvesta täältä blogista, juuri kun olimme taloon muuttamassa. Hymynhän nämä vain tuo huulille, ja saa aikaan tyytyväistä hykertelyä. Väittäisin että talo on nyt jo huomattavasti kotoisampi, eikä syynä ole vain se että toisissa kuvissa on kesä ja toisissa talvi.

Huomaa iso tagi auton takana!! Se on nyt poissa.:)

Samoin kuin monet muutkin tagit ja tuherrukset. Todella monet! Vanha värikin oli jotenkin ankeampi ja tosiaan, ne palkit erottuu nyt paremmin.
Me ollaan tyytyväisiä!

Niin ja toisin kuin normaalit ihmiset, emme ottaneet kahden viikon rääkin jälkeen taukoa, vaan tällä viikolla vuorossa Mikin huoneen remppaa ja kuistien koristeosien kiinnittelyä. Saimme nimittäin tänään tilaamamme koristelaudat kuisteihin. Miehen vika lomaviikko täytyy käyttää hyödyllisesti.

-Henna-

Ps. Saa kysyä jos jotain kysyttävää maaleista, tarvikkeista tms.