Aulan remppasuunnitelmia

Mä ajattelin kertoa jatkoksi aiempaan remppapostaukseen liittyen että missä nyt mennään.
Mua on häirinnyt aina suunnattomasti meidän kamala aula. Olen yrittänyt sitä sisustella edes jotenkin mutta eihän se juurikaan auta. Nyt kun remontti vielä siirtyi sinne, niin kaunista ei tietenkään ole. Muovimatot, hämärä tila jne.

Oman osansa rumuuteen on lisännyt vielä koiramme Unto. Sehän on repinyt kaikki vanhat tapetit kaikkialta mistä yltää. Meidän ulko-oven väliovi on myös aivan järkyttävän näköinen, sekä listat välioven ympärillä. Nekin lisää työtä kun joudutaan paikkailla koiran tuhot. Onneksi koira ei ole päässyt kauniin ulko-ovemme kimppuun.

Niitä on kuitenkaan turha voivotella, kuopan pohjalta tie on vain ylöspäin. Täytyy tosin toivoa että koiran sekoilut olisi vihdoin sekoiltu ettei remontointi mene hukkaan.

Unton peti on aulassa, ja olemme aloittaneet työt toiselta puolen aulaa. Meidän piti jo viikko sitten aloitella tapetointiakin mutta ei olla ehditty. Heti kun on aikaa, tapetoidaan osa huoneesta. Osa muovimatosta on irti, kattomaalia ei tarvitse kokonaan poistaa. Aula voisi valmistua suht nopeastikin jos aikaa sille vain olisi.

Aulaan tulee ekassa kuvassa näkyvää William Morrisin Golden lily-tapettia. Tapetin alapuolelle tulee taas panelointi niinkuin esim keittiössä on. Lautalattiaan maalataan ruudukko.

Haluaisin ruudukon johon tulee ns. reunat myös. Esimerkkinä ylempi ruutulattiakuva. Lisäksi mua houkuttais hirveästi tuo idea että lattia jäisi puun väriseksi ja vain ruudukko maalattaisiin. En tiedä onko meidän lattia tarpeeksi hyvässä kunnossa tuohon ideaan… Tuossa ei niin haittaisi aulaan herkästi tulevat naarmut.

Kattoon tulee olohuoneen kristallikruunu. Untolle täytyy jättää tilaan joku kiva peti. Lisäksi täytyy miettiä vaatesäilytystä tilassa järkevästi. Haaveena tilaan on vanha puinen vaatekaappi. Lisäksi tarvitaan joku pystynaulakko vieraiden takeille sekä jotain muita säilytysratkaisuja.

Eniten pohdintaa aiheuttaa tilan värit. Muuriseinien, paneloinnin sekä lattiaruudukon värit pitäisi valita. Tapetista jos nappaa sävyjä, niin sielähän olisi tarjolla vaaleaa sinistä/turkoosia, beigeä pohjavärinä, vihreää, lohenpunaista… Jotenkin olen nähnyt päässäni tilan melko tummana. Toisaalta aula on suht pimeä, ja tummat pinnat vielä lisää pimeää efektiä kun toisaalta haluaisin avaraa tunnelmaa… Väreillä on siis paljon väliä.

 Lattia voisi ehkä olla myös beige niinkuin esim keittiössä ja siinä vaalean turkoosi ruudukko. Muuriseinät voisi olla beiget niinkuin nytkin tai jopa vaalean siniset myös. Panelointi… en tiedä. Mietin tumman ruskeaakin muureihin, mutta jos vaatekaappi tulisi olemaan ruskea ja sen paikka on muurin edessä, niin sehän häviää seinään.
Täytyy kyllä tarkkaan miettiä miten värit toimisi hyvin yhteen. Liian kirjavakaan ei ole hyvä. Ehkä voisi olla jopa beige muuriseinä ja lattia, kauniin ruskea paneeli ja ainoa väri olisi turkoosit ruudut. Hmm… Pinterestistä nappasin yläkuvan, jossa sininen sopii ihan kivasti tapettiin. Vaikka tummaa tulisikin, valkoiset lattialistat ja paneelin reunalista raikastaisivat vähän. Valkoista pitää joka tapauksessa olla jossain raikastamassa.
Saa nähdä mihin päädyn, pitäisi keksiä joku hyvin toimiva kokonaisuus. Ehkä päätöstä auttaa kun tapetoi seiniä ensin.

Yllä vielä kuva jonka värimaailmasta pitäisin aulassa.

Asiasta viidenteen. Mä muuten myin meidän sohvan tänään. Olohuone on melkoisen autio tällä hetkellä. Uusi sohva on mielessä, mutta katsotaan koska ehdin uuden käydä ostamassa. Jos saan sen mitä haluan, olohuoneeseen tulee ihanasti enemmän tilaa. Tulevassa sohvassa ei ole divaaniosaa, minkä puuttuminen tekee tilasta huomattavasti ilmavamman. Lisäksi haluan ehdottomasti sohvan jonka alta pystyy helposti imuroimaan. Edellisen sohvan alta löytyi 10 kiloa karvaa ja ties minkälaista lelua ja lelun osaa. Ei hyvä, kun meillä kasvaa taas tuleva taapero.

Laitan sohvakuvia heti kun sellainen meille saadaan!

-Henna-

Linkit kuviin täältä ja täältä

Suuri pieni ihme

Pääsen vihdoin
kirjoittamaan postauksen, jota olen odottanut jo vuosia. Olen niin innoissani
kun pääsen kertomaan jotain todella ihanaa! Meidän perheessä on tapahtunut
ihme. Ihana pieni ihme.
Olen raskaana, me saamme syksyllä vauvan!
Olemme tällä hetkellä täysin onnesta
sekaisin, tämä vauva ei ole meinaan ollut itsestäänselvyys vaan meidän kohdalla todellakin ihme. Siitä meinaankin
kertoa nyt meidän perheen tarinan, vaikka tästä tuleekin nyt todella henkilökohtainen postaus… Haluan kuitenkin kertoa sen, jospa joku muukin saisi tästä toivoa.
Vuonna 2010
syksyllä, 3,5 vuotta sitten, päätimme että haluamme toisen lapsen. Olimme juuri
menneet naimisiin Samin kanssa, Miki oli noin 2-vuotias, asuimme kerrostalossa
Helsingissä. Olimme toimineet kriisiperheenä noin vuoden, ja etsimme
parhaillaan uutta kotia. Silloin olimme tulevasta vauvasta innoissamme, emmekä
onneksi vielä tienneet mitä on edessä.
Me löysimme pian
unelmiemme kodin, muutimme ja aloitimme vuosia kestävän ison remontin. Kuukaudet kuluivat,
Miki kasvoi, hoitolapset vaihtui. Oli pientä sylivauvaa, vähän isompaakin lasta
ja koululaista. Kaipasimme myös sitä omaa lasta, Mikillekin olisi ihana saada
sisarus. Olihan omat sisaruksemmekin meille tärkeitä.
Vauvaa ei kuitenkaan kuulunutkaan. Juoksin lääkäreillä, sain diagnoosin, PCO, sain monia erilaisia
hormonilääkkeitä jotka vain sekoittivat pitkää kuukautiskiertoani lisää. Lääkkeet
aiheutti myös munasarjaani kystan, lääkäri uhkasi jopa pahimmillaan toisen munasarjan
poistollakin, munasarjat olivat tukossa ja tilanne näytti epätoivoiselta…
Tulin kuitenkin
raskaaksi, vuoden yrityksen jälkeen, kahdestikin. Molemmat raskaudet menivät
kuitenkin varhain kesken. Ahdistus oli ihan hirveä, itkin, itkin ja pääsin
sängystä ylös vain lasten takia. Remontti ja työstressit eivät auttaneet asiaa,
eivätkä varmasti auttaneet raskautumisessakaan. 
Kalliilla lääkärillä
juoksut jatkui, lääkkeet jatkuivat. Minulle tehtiin tähystysleikkaus jolla
tutkittiin vielä tarkemmin tilanteeni. Mitään hälyyttävää ei löytynyt eikä mitään poistoja tms tarvittu. Tein kymmeniä raskaustestejä, toivo nousi joka kuukausi mutta en vain
tullut raskaaksi.
Arki jatkui, lapset
vaihtui. Pääsääntöisesti nautin kyllä elämästäni, olihan minulla kuitenkin
asiat ihan hyvin. Lapsenkaipuuni ei kuitenkaan hellittänyt, romahtelin välillä
ja maailma tuntui epäreilulta. Jotkut sai lapsia haluamattaan, jotkut ei, vaikka
kuinka halusi. Kodissamme vilisi lapsia, mutta se ei poistanut biologisen kelloni tikitystä… Olihan nämä lapset Mikiä lukuunottamatta vain hetken lainassa.
Minulla on Miki,
joka on elämäni tärkein asia ja joka päivä kiitin siitä että minulla on hänet!
Kunpa olisin häntä odottaessani aikoinaan oikeasti tajunnut mikä lahja hän onkaan! Miten
saimme hänet niin helposti, mutta tämä toinen ei millään tule…
Ajatukseni pyöri
vauvoissa ja lääkärikäynnit vain masensivat lisää. Sami yritti lohduttaa muttei pystynyt ymmärtämään, asia oli hänellekin menetys muttei pakkomielle. Läheiset olivat tukena, välillä tosin tuntui että ihmiset varoivat kertomasta raskauksistaan ja vauvoistaan. Vauvabuumi jylläsi, läheiset ympärilläni odotti vauvoja toinen toisensa perään, mutta minä sain vain seurata vierestä. Sanoin rehellisesti että ne sattuu mutta olen onnellinen heidän puolestaan. Jotkut yrittivät lohduttaa että olemmehan vielä nuoria… Olemme, mutta Miki kasvaa ja ikäero vain suurenisi lasten välillä. Se oli iso surunaihe minulle.
Lopulta syksyllä
2013 tapahtui muutos, päässäni. Lähdin jälleen lääkäriltä kotiin kaksi lääkepakettia kainalossani. Toinen lääke oli oikeastaan rintasyöpälääke, toinen
diabetes. Jotenkin niiden piti auttaa raskautumaan lääkärin mukaan, en muista
miten. Paketti lupasi sivuoireina mm. pahoinvointia.   En aloittanut lääkkeitä. Mieli sanoi, nyt
riitti! Ei näin voi jatkua!
Hain apua
vaihtoehtohoidoista joista merkittävin oli hakeutuminen homeopaatin
vastaanotolle. Lähdin vastaanotolta paljon kevyemmin mielin kuin sinne
mennessä. Aloitin homeopaattiset lääkkeet heti, ja
kiertoni lyheni samantein normaaliksi! Mulla ei ole koskaan ollut
normaalipituinen kierto!
Samoihin aikoihin
aloitimme PRIDE-koulutuksen. Pikku hiljaa päätimme että emme tarvitse välttämättä toista omaa lasta,
elämä on ihanaa ilmankin. Sen sijaan voimme vaikka antaa kodin jollekin
toiselle. Mieleni alkoi irrottautua pakkomielteestäni.
Kurssi alkoi olla
lopuillaan, olin syönyt homeopaattisia lääkkeitä pari kuukautta ja tein taas
testin. 
Plussa. Plussa!
Eka ajatus oli
järkytys, epäusko, jopa tunne etten haluakaan tätä, olin jo antanut mieleni
luovuttaa! Oikeasti halusin mutta pelotti niin kauheasti! Keskenmenot
kummitteli päässä ja aloin heti pelkäämään. Pelkäsin joka päivä. Heräsin painajaisiin ja
kipuihin, panikoin, itkin ja ahdistuin. Päivät kuluivat hitaasti eteenpäin.
Homeopatiasta sain apua paniikkikohtauksiin ja pahimpiin raskausoireisiin. Arki
piti kuitenkin hoitaa.
Viikot kului, kävin
neuvolassa, vietin 30-vuotispäiviä läheisten kanssa väsyneenä ja pahoinvoivana.
Teki mieli kertoa kaikille mutta en uskaltanut, kun en osannut itsekään iloita.
Neuvolasta en saanut
apua, vain kasan papereita ja neuvon olla stressaamatta… Viikot kului, olo
vähän helpottui. Pieni toivonkipinä iski, josko sittenkin….? Ultraääni-aika häämötti jossain viikkojen päässä. Vasta sen jälkeen
uskaltaisin hengittää.
Tiistaina oli lopulta
tuo maaginen ja odotettu päivä. Heräsin painajaisten keskeltä totaalisen
hermona, jännitti ihan hirveästi!
Ruuhkassa ajoimme
sairaalaan, eksyimme osastosta, pääsimme suoraan lääkärin huoneeseen. 
Hengitin
syvään, odotin, ja sielä hän oli! Pikkuinen ihana ja niin odotettu rakkaamme,
hyppi ja pomppi masussa kuin ajatellen ”Hei äiti ja iskä, täällä mä olen terveenä,
ei tarvitse huolehtia!”
Itkin, mutta vihdoin
ilosta. Tunne oli uskomaton, ja niin odotettu. 6 cm pitkä vauvamme oli terve,
elossa ja vihdoin saan kokea taas raskauden ilon ja vauva-arjen.
Miki sai tietää
isoveljeydestään samana iltana, hän oli yhtä hymyä ja hyppi ja pomppi kuten
pikkusisaruksensa. Hän ei varmasti osannut odottaa tätä, mutta taisi olla salaa
toivonut että hänestäkin tulisi vielä isoveli.
Me vietämme tämän kesän
toistaiseksi viimeisten hoitolasten kanssa, minä saan kulkea ylpeänä masu
pystyssä kesän. Loma työstäni on tervetullut, en jaksa elämää surun ja
kriisin keskellä ikuisesti. Syksyllä voin keskittyä hetken omien lasteni
pieniin arkisiin ongelmiin, töitä ehtii jatkaa myöhemminkin. Ehdimmekin jo auttaa yli 20 lasta. 
Olen niin
kiitollinen.
Meidän perhe kasvaa
yhdellä ensi lokakuussa.
-Henna-

Ps. Tämä oli elämäni
henkilökohtaisin postaus, toivon että kommentoit asiallisesti. Sekundaarinenkin
lapsettomuus voi olla iso kolaus perheille, sitä ei pidä vähätellä. Toivon että
joku sai tästä tekstistä lohtua ja siksi halusin sen nyt jakaa kaikille. Ihmeitä voi oikeasti tapahtua.

Kollaasi käsityö-ja askarteluhuoneesta

Mä ajattelin jälleen, pitkälti omaksi iloksenikin, tehdä taas tällaisen kuvakollaasin mun käsityöhuoneesta eli ateljeesta.
Remppa on täysin kesken vieläkin, mutta nyt on levyt melkein kaikki pois lattiasta, aloittelin lattian rapsutusta ja mies aloitti katon rapsutuksen. Vanhat tapetitkin on melkein pois revitty.
Huoneeseenhan tulee tuota kielo-tapettia, harmaata ja pieneen erilliseen tilaan mustaa kieloa. Siihen pieneen tilaan tulee myös ruskeita avohyllyjä lattiasta kattoon, ja hyllyille maalipurkkeja, värikkäitä laatikoita, pensselit, kynät, tarvikkeet, ehkä mun korkkareitakin tms. Kaikkea mitä mahtuu.

Lisäksi huoneeseen tulee pitkä työpöytä, valkoinen, sekä joku vitriinilipasto, paljon tauluja ja hyllyjä. Kaikkea mihin saa säilöön askartelu,maali- ja käsityötarvikkeita.
Näistä oonkin kertonut ennenkin.

Mietinnässä on eniten ollut huoneeseen tuleva vuodesohva sekä lattian väri. Mähän olen jo jonkin aikaa metsästänyt huoneeseen ruskeaa vanhaa puusohvaa, mikä olisi tosi ihana. Koska sohvan täytyy oikeasti toimia myös vierassohvana, jouduin luopumaan ideasta. Ei sellaiseen vanhaan sohvaan mahdu, ne on niin kapeita. Sekä epämukavia, vaikka mulla olikin tarkoitus hankkia pino ”prinsessa ja herne”-tyyliin värikkäitä patjoja. No, sen idean voitti järki ja piti keksiä muuta.
Vanhaa rautasänkyäkin mietin, mutta lopulta mä alan olemaan ton Ikean mustan levitettävän rautasohvan kannalla. Helpoin, ihan kivan näköinen ja varmaan kestävä.
Mä haluaisin hirveästi huoneeseen jonkun vanhankin huonekalun, mutta esim sitä vitriiniä voisi metsästää vanhana. Tai sitten joku ovellinen kaappi. Sellaisia ei vaan kauheasti voi etukäteen miettiä, se tulee mikä joskus löytyy.

Lattian väri taas, harmaa vai valkoinen?? Mä olen kyllä tykännyt valkoisista lattioista mutta kun tähän muutettiin, totesin että meille ei valkoisia lattioita. Lasten ja eläinten takia, ja ajattelin että josko tämä valkoinen on vain joku ohimenevä muotivillitys johon kyllästyn. Silloin niitä meinaan alkoi paljon näkymään lehdissä.
 
Nyt mun kuitenkin tekisi hirveästi mieli valkoista ja raikasta lattiaa mulle. Tonnehan se kävisi, huone kun tulee olemaan vain MUN aluetta, ei juurikaan lapsille eikä edes koiralle! Eikä varsinkaan miehelle, heh! Kissat korkeintaan. Mullakin täytyy olla joku oma tila kun sitä omaa aikaa ja hiljaisuutta ei ole koskaan.
Mä olen pohjimmiltani ihminen joka rakastan rauhaa ja hiljaisuutta, (ja silti mulla on tällainen työ, heh!) joten todella kaipaan tota omaa tilaa. Ääniä ei pääse karkuun, mutta koirankarvoja, muiden rojuja ja sotkuja, vilskettä ja vilinää pääsee hetkittäin tuonne pakoon. Sinne siis sopisi valkoinen lattia. Ehkä kiiltävä valkoinen….

Tavoite olisi saada huone syksyllä valmiiksi. Keväällä ehtii vielä vähän tehdä mutta pikkuhiljaa tässä siirtyy remppahommat ulos, joten keväällä ei millään ehditä.
Syksyllä on aikaa, Mikilläkin alkaa esikoulu ja mulla yksi lapsi vähemmän aamupäivisin helmoissa pyörimässä.
Remppatahti meillä hidastuu koko ajan, mutta se on nyt vain hyväksyttävä. Asiat kuitenkin etenee, ei junnaa täysin paikoillaan vaikka tätä elämää tässä on muutenkin tarpeeksi.

Ihan kökkö päivä ollut mulla tänään, siksi oli kiva vähän fiilistellä sisustusjuttuja! Kohta lähdetään ulos aurinkoon.

-Henna-

Kuvalinkit pääosin täällä