Sunnuntai-fiiliksiä

Harmittaa kun tämä blogi on nyt ollut niin hiljainen. Toki oon ollut nyt kuukauden sisään paljon kipeänäkin, mutta jotenkin on ollut vähän inspiraation puutettakin. Onneksi sitä tietää jo kokemuksesta että näitä tulee ja menee.

Mulla alkaa olla jo flunssa parempaan päin, vaikka en vieläkään voi sanoa olevani terve. Nestorin kanssa vielä niiskutetaan. Sairastellessa kyllä huomaa ihan erityisesti, miten aika vain valuu ohi. Ihan järkyttävää tajuta että ensi viikolla alkaa jo huhtikuu! Vaikka ei sillä, huhtikuu ja kevät on kyllä erittäin odotettuja. Meillä on huhtikuussa myös ruotsinristeilyä ja Mikin 9-vuotissynttärit edessä. Huhtikuussa on myös kevätmessut Messukeskuksessa Helsingissä ja sekin on jotenkin kiva keväänmerkki. Mulla täällä puutarhaideat suhisee päässä, nyt täytyy vain päättää että mitä niistä ehditään toteuttaa.

Meillä meni viikonloppu taas ihan kivasti. Perjantaina oltiin shoppailemassa, käytiin syömässä ja lapset sai kaikkea tarpeellista. Ostettiin pojille myös vihdoin kineettistä hiekkaa. Nestorihan innostui siitä ihan hirveästi. Tosin seuraavana päivänä meni hiekkakin jo tauolle kun pikkumies alkoi heitellä sitä joka paikkaan… Muutoin se on kyllä hauska, kehittävä, monikäyttöinen ja hiekat on helppo imuroida lattioilta.

Eilen käytiin ostamassa Mikille uudet gerbiilit. Meillähän on ollut yhteensä neljä gerbiiliä kun Miki oli pienempi. Silloin remppa oli kiireisimmillään, joten niiden kuoltua ei otettu enää uusia. Nyt Miki on jo moneen kertaan pyytänyt jyrsijää. Puputkin olisi ihania mutta tarvitsee niin paljon tilaa että otettiin nyt gerbiilejä. Huomaa että Miki on nyt isompi ja osaa itsekin siivota häkkiä ja antaa ruokaa. Gerbiilien touhuja on kyllä niin hauska seurata. Niin on kissoistakin. Minnihän tajusi vasta viime yönä niiden läsnäolon, ja viettikin loppuyön gerbiilien terraarion ympärillä pyörien. On kyllä ihme ettei gerbiilit häiriinny siitä, touhusivat vain entiseen tahtiin. Sielä eläinkaupassa oli myös lintuja, ja mun lintukuume ei siitä kyllä helpottanut… Vielä joku päivä ehkä nekin otetaan. Aikamoinen eläintarha meillä siis kohta, haha!

Mun mielestä on kuitenkin ihanaa että lapset saa kasvaa eläinten kanssa. Eläimet opettaa lapsille niin paljon, ja onhan ne vastustuskyvynkin takia hyvä asia. Olen lukenut monesti siitä miten eläimet parantaa vastustuskykyä. Eläimet rauhoittaa, tuo turvaa, ovat kavereita ja lapsi oppii huolehtimaan pienemmistä. Miki huolehtii hyvin nykyään eläinten ruokkimiset ym. Nestori taas leikkii päivittäin Minni-kissan kanssa ja halailee ja pussailee kaikkia joka päivä. Kerran kun haettiin eläinkaupasta kissanruokaa, sielä oli iso musta koira. Nestori totesi vain ”hauva!” ja meni halaamaan itseään paljon isompaa koiraa. Ei ole siis koirapelkoa tuolla naperolla.

Ainoa miinus eläinten kanssa on se, että niitä on hankala jättää jos itse lähtee johonkin reissuun. Onneksi meillä on lähipiirissä hoitajia, mutta on siinä silti aina omat haasteensa. Varsinkin Unton kanssa joka edelleen ahdistuu yksin ollessa. Aina kun ollaan pidempi aika poissa, sen eroahdistus taas pahenee. Vaikka harvoinhan me missään ollaan, mökillekin lähtee koira ja joskus kissatkin mukaan.

On myös ollut kiva huomata miten hyvin Minni on sujahtanut perheeseen. Pian puolivuotias Minni on tainnut sulattaa jopa meidän Osku-kissan sydämen, niin hyvin ne tulee juttuun. Välillä tosin Minni haastaa Oskun painiin, mutta sekin tekee vain hyvää meidän pullukalle. Välillä taas Osku siirtyy Unton viereen nukkumaan, vissiin menee sinne vanhan kaverinsa kainaloon turvaan jotta saa nukkua rauhassa ilman hyökkäyksiä.

En tiedä onko se tämä flunssa vai mikä, mutta musta tuntuu että pää lyö ihan tyhjää. Paras siis sulkea läppäri ja toivottaa hyvät sunnuntai-illat!

-Henna-

 

 

 

 

 

Remontti-sarja: Vanhan talon osto ja remppa. Riski?

remppa-nepanhuone7Pahoittelut että remppa-sarjan uusin kirjoitus on vähän myöhässä, tai no, jos saan tämän tänään tiistaina julkaistua niin eihän tämä oikeastaan myöhässä ole. Täällä taas sairastellaan ja kaikki hommat seisoo. Just katselin että siitä on vajaa kaksi viikkoa kun olin itse viimeksi kipeä, ja nyt se tuli takaisin, koko perheelle… Voitte varmaan arvata että ketuttaa. Yleensä valmistelen postaukset edellisenä päivänä, mutta eilisen makasin sohvalla aurinkolasit päässä ja oksukulho kainalossa. Siinä ei paljon tietokoneen ruutua tuijoteltu. Nyt olo on parempi vähän, mitä nyt kaikki niiskuttaa oikein urakalla.

Multa on monesti kyselty että miten uskallettiin lähteä tämän talon ostoon ja remppaan. Varsinkin näin iso talo, lasten kanssa, ilman remppataitoja tai isoa rahamäärää. Ajattelin nyt niitä asioita tässä pohdiskella, vaikka asiasta olen varmasti ennenkin kertonut monesti.

remppa_oloh7Tiedättekö kun on niitä ihmisiä jotka pohdiskelee ja miettii kaikki asiat tosi tarkkaan jokaisesta näkökulmasta. Sitten on niitä ihmisiä jotka menee tunne edellä, intuition voimalla ja vain uskoen että kaikki hoituu. Me kuulutaan niihin jälkimmäisiin, tai varsinkin minä. Sami järkeilee enemmän ja pitää jalat maassa mutta toisaalta hän pystyy aika nopeasti näkemään asioissa potentiaalia. Kumpikaan ei halua ottaa tyhmiä riskejä, mutta pieniä riskejä kyllä.

Mehän siis ihan yksinkertaisesti ihastuttiin tähän taloon niin täysin, ettei siitä ollut paluuta. Oltiin etsitty omakotitaloa jossa on pientä rempattavaa, ei mitään tällaista. Hassua oli se, että tää oli kamalassa kunnossa mutta me ihastuttiin silti.

remppa_keittio5Olen myös monesti kertonut että helpolla tätä ei saatu. Alkuun hinta oli liian suuri meille, eikä välittäjä suostunut siitä hintaa tiputtamaan. Laitettiin suoraan omistajalle viestiä että mihin hintaan tämä lähtisi jotta ne pääsee oikeasti eroon tästä mörskästä. Tiedettiin että tätä oltiin myyty jo kauan ja tämän jonkinlainen lämmitys ja ylläpito maksoi. Lisäksi tämä on suojeltu kohde ja tarvitsee oikeanlaiset omistajat. Joten kysyttiin suoraan että mihin hintaan tämä saadaan. Omistajahan tiputtikin hintaa ihan kivasti, ja se päätös oli siinä.

Seuraavaksi ongelmaksi tuli lainan saanti. Tosiaan talon ja tontin hinta ei ollut mitenkään korkea, ja meillä oli vakuutena antaa mökki ym. Kummatkin oli töissä ja kaikki kunnossa. Mutta suojelukohde ja talon kunto olivat ne este. Monet pankit sanoi ei. Kunnes Aktialta tavattiin se oikea tyyppi ja saatiin laina.

Seuraavaksi oli ongelmana myydä vanha asunto joulun alla. Tämä talo oli edelleen myynnissä vaikka meidän tarjous oli hyväksytty. Joten huonoon myyntiaikaan kiireellä myytiin edellistä kotia ja samaan aikaan jännitettiin että kukaan muu ei ehdi nappaa tätä. Voin sanoa että monet kerrat tuntui ettei tulla saamaan tätä taloa, kunnes lopulta saatiin kaikki asiat hoidettua ja talo ostettua meille. Myöhemmin olen kuullut että muillakin jotka ovat ostaneet vastaavia kohteita, on ollut vaikeaa saada lainaa. Mikä tuntuu hullulta, jos raha-asiat ym on kunnossa.

Joten jos olet vastaavassa tilanteessa, voin vain sanoa että taistele. Lisäksi ehdottomasti jonkinlainen kuntotarkastus kannattaa tehdä. Täälläkin sellainen oli tehty, tosin aika pienimuotoinen talon kokoon nähden. Toisaalta meillä oli luotto että Vr on näistä taloista pitänyt hyvää huolta. Lisäksi täällä ei oltu tehty remontteja aspesti ym aikaan, vaan vasta vuonna 2000 jolloin ehkä vähän paremmin tiedettiin asioista. Missään talossa ei haissut home tai muutenkaan oudolta, alapohja ja ullakko olivat kuivia. Jotain pientä valumaa oli piipun reunoissa tms mutta ei pahasti.

Eli ammattilaisen kuntotarkastus, ja lisäksi vielä oma nenä tai jonkin ammattitaitoisen sukulaisen nenä paikalle. Siitä on hyvä lähteä.

Kannattaa myös oikeasti miettiä sitä, että oletko valmis uhraamaan kaiken vapaa-ajan remonttiin seuraavat vuodet. Ja elämään sen kanssa että vanhoissa taloissa on aina jotain laitettavaa ja tekemistä. Me ei oikeasti tiedetty mihin päämme pistimme. Vaikka täällä olikin pääosin vain pintaremppaa, työ vei yllättävän paljon aikaa. Joskus tuntuu että uuden rakentaminen olisi nopeampaa kuin vanhan korjaaminen. Lattioiden ja kattojen rapsuttelu vanhasta maalista ei ole kovin herkkua eikä nopeaa hommaa. En silti kadu että lähdettiin. Silti sen jaksamisen kanssa saa taistella kyllä usein, edelleenkin. Hommaa on aina hirveästi mutta motivaatiota ei aina niinkään.

Mitä taas rahaan tulee, me ollaan keskiverto-palkansaajia ja ollaan pärjätty jotenkuten. Tosiaan itse talo ei maksanut ihan hirveästi, mutta remonttiin menee jatkuvasti rahaa. Puutavara ja maalit maksaa yllättävän paljon. Hienot paperitapetit maksaa ihan hirveästi. Toisaalta ollaan säästetty hurjasti tekemällä itse. Ammattilaiset maksaa todella paljon, mutta säästää omaa aikaa ja hermoja. Mä olisin ollut valmis maksamaan ammattilaisesta silloin tällöin, mutta mies on meistä pihimpi ja ollaan nekin hommat tehty itse. Myöskään ei kannata ekaa ammattilaista palkata. Hinnat ja ammattitaito heittelee tosi paljon. Lisäksi näissä vanhoissa perinneremppa-kohteissa tarvitsee erikoisammattilaisia.

Toisaalta taas näin ison talon ylläpito ja lämmityskulut on kovia. Lisäksi kaikki työkalut ym, nosturit, kaivinkoneet ym niin äkkiä sitä rahaa menee. Meillä on edessä vielä katon kunnostus, pihan laitto, mahdollinen saunan rakennus jne. Se on vaan sitten jostain muualta meidän kohdalla pois. Meillä ei ole kallista autoa eikä matkustella usein, ei käydä usein ravintoloissa, baarissa tai muualla viihteellä. Nämä on näitä elämän valintoja.

Myös tietoa on joutunut hakemaan todella paljon. Perinneremppa on ihan oma alueensa, eikä siitä tiedetä välttämättä perus remppakaupoissa mitään. Meillekin on koitettu myydä ties mitä muovimaaleja ihan pokkana. Mitähän kaikkea mekin oltaisiin seiniin sudittu jos ei oltais ensin luettu asiasta. Esimerkiksi kun käytiin etsimässä varastorakennukseen punaista maalia. Hyllystä löytyi jonkinlaista ”vanhan talon punamaalia” ja vielä edullisesti. Siihen olisi helppo tarttua, mutta ainesosaluettelosta näki että tämä oli kaukana perinnemaaleista. Ennenhän varastot ja talot maalattiin mm. punamultamaalilla, jota edelleen kannattaa käyttää jos rakennus on punamullattu. Tosiaan kuitenkin perinteistä punamultamaalia, eikä mitään vastaavan nimen omaavia muovimaaleja.

remppa talo ulkoaRempassa on saanut opetella myös sietämään keskeneräisyyttä, mistä tein jo postauksen aiemmin. Sekä oppia malttamaan, mikä on mulle ollut vähän vaikeaa. Mä kun haluaisin kaiken aina heti.

Monesti olen myös kirjoittanut miten parisuhde on myös tosi kovalla koetuksella tällaisessa. Että ei se remontti ole riski vain ajankäyttöön ja raha-asioihin, vaan se on riski myös oman perheen ja läheisten välille. Me ei osattu edes rempata ennen, mutta meillä on ollut ihan hyvä tiimi. Jos joku homma olisi molemmille tosi vastenmielistä, niin sitten palkattais ulkoinen tekijä mutta pääosin työt on jakautunut ihan hyvin. Vaikkakin välillä tuntuu että suurin riidanaihe on se, että toinen ei tee tarpeeksi. Täälä kun pitäisi aina jotain tehdä. Ehdottomasti sanon aina, että vaikka kuinka ketuttaa, niin se puhuminen on se tärkein osuus.

Kiteytettynä voisi sanoa että tähän pitää olla kova palo, molemmilla suhteessa, jos pariskuntana tähän lähtee. (Yksin ei ehkä edes kannata lähteä näin isoon remppaan, kaveri sitten vaikka mukaan jotta saa jonkun jonka kanssa vatvoa asioista.) Jostain täytyy löytää aina se into tekemiseen. Jos kovasti haluaa vanhan talon itselleen, niin täytyy kyllä uskaltaa ottaa pieni riski. Koskaan ei tiedä mitä talosta löytyy. Toisaalta, mikäpä elämässä olisi riskitöntä? Osaamista ei niinkään tarvitse olla etukäteen, tekemällä oppii jos vain haluaa. Malttia, keskeneräisyyden sietoa ja intoa senkin edestä.

Mä olen moneen kertaan sanonut että haluan muuttaa takaisin kerrostaloon, kun on kaikki tarpeeksi ketuttanut. Olisi se elämä niin paljon helpompaa jos olisi pieni kerrostalohuoneisto vaan. Toisaalta täällä on paljon tilaa, joten täällä on monet juhlat järkätty. Täällä on mun puoti ja lapsilla iso piha jossa leikkiä. Eläimiäkin on helpompi pitää täällä. Niitä ei saisi niinkään kerrostalossa. Kaikessa on aina puolensa. remppa_oloh7

Tällaista pohdintaa tällä kertaa!

-Henna-

 

 

Mun sisustushistoriaa ja vanhoja koteja

Olen tuossa vähän aloitellut postaus-sarjaa jossa kerron vähän mun sisustusvinkkejä. En siis ole niitä julkaissut vielä, vaan olen hiukan valmiiksi kirjoitellut odottamaan julkaisua. Sitä tehdessä mä pohdin että paras palata ihan alkuun, ja kertoa mun kodeista ja varsinkin mun sisustushistoriasta.

Mun sisustusintoiluhan periytyy mun äidiltä ja mummilta. Molemmat ovat vahvasti koti-ihmisiä ja nauttivat kaikesta kauniista ympärillään, just niin kuin minäkin. Kodissa pitää viihtyä, ja sen viihtyvyyden eteen jaksetaan kyllä pistää paljon aikaa ja vaivaa.

Mun sisustaminen alkoi jo koti-kotona eli lapsuuden kodissa. Mulla oli esimerkiksi tapana tosi usein vaihtaa huoneen järjestystä. Huone tuntui aina uudelta kun sielä oli kaikki uudelleen järjestetty. Kun Ikea saapui Suomeen, se sisustaminen vain villiintyi. Taisi olla silloin kun mulla oli tosi vahva sininen-kausi. Kaikki huoneessa oli tummansinistä. Verhot, tyynyt, matto, keinutuolikin oli maalattu tumman siniseksi. Lisäksi mulla oli niitä puhallettavia muovituoleja ja tyynyjä, muistatteko sen ajan?

Eka asunto 18-vuotiaana oli Helsingin Töölössä. Superpieni yksiö jossa oli kuitenkin ihanan korkealla katto ja söpö pieni keittiö. Huone oli pieni mutta sitä oli ihanaa sisustaa. Vaikkakaan ei ihan samalla intohimolla kuin nykyään, silloin kiinnosti kyllä bailaus enemmän… Tuohon ekaan asuntoon ostin myös mun ranskalaisen chat noir-julisteen, joka mulla on vieläkin. Aina muuttaessani asunnosta toiseen, rullasin julisteen ja otin mukaan. Nykyään olen sentään kehystänyt julisteen.

espanjan koti

Kuvaa ei espanjankodista löytynyt, mutta tässä parvekenaapurit.

Nuoruuteni vaihdoin asunnosta toiseen, kaikissa enemmän tai vähemmän tykkäsin laittaa kotia. Kun muutin Espanjaan 2006, Chat noir-juliste lähti sinnekin mukaan ja kimppakämppää sisustettiin yhdessä. Vaikka tuolloin mulla oli ajatukset niin vahvasti kaikessa muussa että sisustaminen jäi sivuseikaksi. Oma huone piti silti laittaa, se kun oli se oma pesä maailmalla.

Itseasiassa Espanjassakin asuin kolmessa asunnossa. Se kimppakämppä mihin muutettiin, sitten tutun nurkissa vähän aikaa ja lopulta Samin luona. Samin asunto oli kyllä kamalin missä olen koskaan asunut, haha! Itse kämppä oli kyllä ihan kiva, ja siinä oli koko asunnon kiertävä iso parveke. Sekin oli kimppakämppä jossa jokainen teki just ja just oman siivousosuutensa. Samin huone oli pieni, täynnä tietokonekrääsää ja ei juuri muuta. Vessa taas oli aivan järkyttävän likainen…. Silti mä otin ton miehen mukaani Suomeen, mitä lie ajattelin… haha! Saminkin asunnossa ajattelin vain sitä miten ihanan siitäkin asunnosta olisi saanut sisustamalla!

pasilassa

Tässä ollaan Pasilan asunnossa kun Miki oli ihan pieni. Kuva ei paljoa kerro, mutta vähän värimaailmaa. Sekä niitä tyynyjä, niitä on riittänyt jo sielä!

Espanjasta palasin Suomeen, Pasilan korkeisiin kerrostaloihin josta oli huikeat maisemat. Sinne muutti myös Sami, ja pian syntyi Miki. Sisustaminen alkoi taas kiinnostamaan ihan erilailla, oli niin kivaa tehdä kotia perheelle. Kuitenkin vuokra-asunto rajoitti tosi paljon luovuutta, kun seinille ei saanut tehdä mitään.

kotimyyntiinmikih2

Lastenhuoneessa on paljon itsetehtyä. Virkattu päiväpeitto, tilkkupeitto, tyynyt…

kotimyyntiinkeittiö2 2009 ostettiin eka asunto. Kerrostalo-kolmio Helsingin Myllypurosta. Silloin sisustaminen sai jo enemmän tuulta purjeisiin, kun koti oli oma. Sinne tehtiin ekat ”rempatkin”. Siis maalattiin jopa seiniä ja laitettiin laminaattilattia, haha! Tuolloin aloitin myös ekat omat blogini. Toinen kertoi perhe-elämästämme, toinen keskittyi käsitöihini, joita tein melko paljon silloin.

Koko mun elämän olen käyttänyt värejä sisustuksessa tosi paljon. Töölön yksiössä mulla oli punainen sohva, espanjassa espanjalaiset vahvat värit, Pasilassa vihreää. Ekassa omistusasunnossa meillä oli tummat laminaatti- lattiat ja joka huoneessa eriväriset seinät. Olohuoneessa vaaleanvihreä tehosteseinä, makkarissa tumman liila. Mikin huoneessa rohkeaa neonvihreää ja keittiön takaseinä ihanan aurinkoisen oranssi. Oranssilla seinällä roikkui myös tuttu Chat noir ja taulun viininpunainen jatkui esineissä ja tekstiileissä. Maalaisromanttista ja kodikasta. Tämän postauksen kuvat ovat pääosin just sieltä asunnosta. Jouduin kaivamaan kuvat mun vanhasta blogista. Muita kuvia en valitettavasti juurikaan tähän hätään löytänyt, ekat kuvat nyt oli muutenkin niitä paperisia.

Tyylistäni voi siis sanoa että seuraan kyllä trendejä, mutta tietyllä tasolla mulla on ollut aina se mun oma tyyli pohjalla. Oma tyyli josta haluan pitää kiinni.

partsi2010 koti 121 koti 052Sieltä kolmiosta me sitten lopulta muutettiin tänne Korsoon. Mun sisustaminen pääsi aivan uusiin ulottuvuuksiin, joka huoneen olen saanut laittaa erilaiseksi, ja no, lopun te tiedättekin. Tässä nyt ollaan, ja sitä väriä, sitä riittää!

Mitäs tykkäsitte tästä paluusta menneeseen? 🙂

-Henna-