Mun sisustushistoriaa ja vanhoja koteja

Olen tuossa vähän aloitellut postaus-sarjaa jossa kerron vähän mun sisustusvinkkejä. En siis ole niitä julkaissut vielä, vaan olen hiukan valmiiksi kirjoitellut odottamaan julkaisua. Sitä tehdessä mä pohdin että paras palata ihan alkuun, ja kertoa mun kodeista ja varsinkin mun sisustushistoriasta.

Mun sisustusintoiluhan periytyy mun äidiltä ja mummilta. Molemmat ovat vahvasti koti-ihmisiä ja nauttivat kaikesta kauniista ympärillään, just niin kuin minäkin. Kodissa pitää viihtyä, ja sen viihtyvyyden eteen jaksetaan kyllä pistää paljon aikaa ja vaivaa.

Mun sisustaminen alkoi jo koti-kotona eli lapsuuden kodissa. Mulla oli esimerkiksi tapana tosi usein vaihtaa huoneen järjestystä. Huone tuntui aina uudelta kun sielä oli kaikki uudelleen järjestetty. Kun Ikea saapui Suomeen, se sisustaminen vain villiintyi. Taisi olla silloin kun mulla oli tosi vahva sininen-kausi. Kaikki huoneessa oli tummansinistä. Verhot, tyynyt, matto, keinutuolikin oli maalattu tumman siniseksi. Lisäksi mulla oli niitä puhallettavia muovituoleja ja tyynyjä, muistatteko sen ajan?

Eka asunto 18-vuotiaana oli Helsingin Töölössä. Superpieni yksiö jossa oli kuitenkin ihanan korkealla katto ja söpö pieni keittiö. Huone oli pieni mutta sitä oli ihanaa sisustaa. Vaikkakaan ei ihan samalla intohimolla kuin nykyään, silloin kiinnosti kyllä bailaus enemmän… Tuohon ekaan asuntoon ostin myös mun ranskalaisen chat noir-julisteen, joka mulla on vieläkin. Aina muuttaessani asunnosta toiseen, rullasin julisteen ja otin mukaan. Nykyään olen sentään kehystänyt julisteen.

espanjan koti

Kuvaa ei espanjankodista löytynyt, mutta tässä parvekenaapurit.

Nuoruuteni vaihdoin asunnosta toiseen, kaikissa enemmän tai vähemmän tykkäsin laittaa kotia. Kun muutin Espanjaan 2006, Chat noir-juliste lähti sinnekin mukaan ja kimppakämppää sisustettiin yhdessä. Vaikka tuolloin mulla oli ajatukset niin vahvasti kaikessa muussa että sisustaminen jäi sivuseikaksi. Oma huone piti silti laittaa, se kun oli se oma pesä maailmalla.

Itseasiassa Espanjassakin asuin kolmessa asunnossa. Se kimppakämppä mihin muutettiin, sitten tutun nurkissa vähän aikaa ja lopulta Samin luona. Samin asunto oli kyllä kamalin missä olen koskaan asunut, haha! Itse kämppä oli kyllä ihan kiva, ja siinä oli koko asunnon kiertävä iso parveke. Sekin oli kimppakämppä jossa jokainen teki just ja just oman siivousosuutensa. Samin huone oli pieni, täynnä tietokonekrääsää ja ei juuri muuta. Vessa taas oli aivan järkyttävän likainen…. Silti mä otin ton miehen mukaani Suomeen, mitä lie ajattelin… haha! Saminkin asunnossa ajattelin vain sitä miten ihanan siitäkin asunnosta olisi saanut sisustamalla!

pasilassa

Tässä ollaan Pasilan asunnossa kun Miki oli ihan pieni. Kuva ei paljoa kerro, mutta vähän värimaailmaa. Sekä niitä tyynyjä, niitä on riittänyt jo sielä!

Espanjasta palasin Suomeen, Pasilan korkeisiin kerrostaloihin josta oli huikeat maisemat. Sinne muutti myös Sami, ja pian syntyi Miki. Sisustaminen alkoi taas kiinnostamaan ihan erilailla, oli niin kivaa tehdä kotia perheelle. Kuitenkin vuokra-asunto rajoitti tosi paljon luovuutta, kun seinille ei saanut tehdä mitään.

kotimyyntiinmikih2

Lastenhuoneessa on paljon itsetehtyä. Virkattu päiväpeitto, tilkkupeitto, tyynyt…

kotimyyntiinkeittiö2 2009 ostettiin eka asunto. Kerrostalo-kolmio Helsingin Myllypurosta. Silloin sisustaminen sai jo enemmän tuulta purjeisiin, kun koti oli oma. Sinne tehtiin ekat ”rempatkin”. Siis maalattiin jopa seiniä ja laitettiin laminaattilattia, haha! Tuolloin aloitin myös ekat omat blogini. Toinen kertoi perhe-elämästämme, toinen keskittyi käsitöihini, joita tein melko paljon silloin.

Koko mun elämän olen käyttänyt värejä sisustuksessa tosi paljon. Töölön yksiössä mulla oli punainen sohva, espanjassa espanjalaiset vahvat värit, Pasilassa vihreää. Ekassa omistusasunnossa meillä oli tummat laminaatti- lattiat ja joka huoneessa eriväriset seinät. Olohuoneessa vaaleanvihreä tehosteseinä, makkarissa tumman liila. Mikin huoneessa rohkeaa neonvihreää ja keittiön takaseinä ihanan aurinkoisen oranssi. Oranssilla seinällä roikkui myös tuttu Chat noir ja taulun viininpunainen jatkui esineissä ja tekstiileissä. Maalaisromanttista ja kodikasta. Tämän postauksen kuvat ovat pääosin just sieltä asunnosta. Jouduin kaivamaan kuvat mun vanhasta blogista. Muita kuvia en valitettavasti juurikaan tähän hätään löytänyt, ekat kuvat nyt oli muutenkin niitä paperisia.

Tyylistäni voi siis sanoa että seuraan kyllä trendejä, mutta tietyllä tasolla mulla on ollut aina se mun oma tyyli pohjalla. Oma tyyli josta haluan pitää kiinni.

partsi2010 koti 121 koti 052Sieltä kolmiosta me sitten lopulta muutettiin tänne Korsoon. Mun sisustaminen pääsi aivan uusiin ulottuvuuksiin, joka huoneen olen saanut laittaa erilaiseksi, ja no, lopun te tiedättekin. Tässä nyt ollaan, ja sitä väriä, sitä riittää!

Mitäs tykkäsitte tästä paluusta menneeseen? 🙂

-Henna-

Remontti-sarja: Millaista on remontoida perheenä kotiaan

 

remppa_keittio6Mä ajattelin tämän kertaisessa postauksessa pohtia sitä, että millaista on rempata kotiaan perheen kanssa. Aion jossain vaiheessa haastatella myös Samia, vähän mies-näkökulmaa asiaan, mutta ensin kerron omia fiiliksiä.

Kun me ostettiin tämä talo, meidän perhetilanne oli se että meillä oli 2-vuotias poika ja kouluikäinen hoitolapsi. Asuttiin kerrostalossa Helsingissä. Kummallakaan ei ollut kokemusta remontoinnista. Me rehellisesti lähdettiin tähän kyllä ihan sokkona. Siis sillain että meillä ei ollut minkäänlaista tietoa mitä tämä tulisi olemaan. Me vaan ihastuttiin taloon ja annettiin elämän viedä. Tiedettiin vaan se, että talon rakenne tuntuisi olevan kunnossa. Molemmilla oli super iso into tähän, ja molemmat olivat kädentaitoisia. Mieheltä löytyi myös taito tehdä asiat maalaisjärjellä, mulla taas oli kyky suunnitella ja selvittää tietoa etukäteen. Toisaalta ihan hyvä ettei tiedetty mitä tuleman pitää. Elettiin vain päivä kerrallaan.

remppa tapetit2Nyt kun isoimmat rempat sisällä on ohi, ja ollaan asuttu tässä 6 vuotta, ei voi sanoa kuin että huh huh. Ja toiset huh huh, kun tekemistä olisi vielä ihan hirveästi mutta kun enää ei oikein huvita, ei jaksaisi. Ollaan niin täysillä tehty monta vuotta. Nää vuodet on ollut ihan rehellisesti todella raskaita välillä. On kyllä pieni ihme että me ollaan vielä Samin kanssa yhdessä. Joku meillä vissiin toimii kuitenkin niin hyvin, että edelleen ollaan yhdessä ja aiotaan olla jatkossakin.

Ekat vuodet oli tosi rankat, me tehtiin kaikki vapaa-ajat remppaa, ihan kokoajan. Aina vuorotellen tai yhdessä. Välillä kinattiin kumman vuoro olisi nyt mennä yksin skrapaamaan maalia irti kylmän talon lattiasta. Kun kumpaakaan ei olisi huvittanut mutta kun oli pakko. Mutta jotenkin ne ekat vuodet jaksoikin ihan superhyvin, koska homma eteni ja vähän väliä pääsi iloitsemaan valmiista. Aina kun yksi uusi huone valmistui, se oli suuri ja hieno etappi eteenpäin.

Lisäksi, vaikka välillä kinattiin kun laitettiin tapettia seinään, remppa oli myös pääosin tosi kivaa puuhaa yhdessä. Illalla kun lapset meni nukkumaan, me avattiin siideri tai keitettiin kahvia, juteltiin ja tehtiin hyvässä sovussa yhdessä remppaa illan pimeydessä. Haaveiltiin tulevasta ja nautittiin yhteisestä hetkestä. Kun taas nykyään me lasten mentyä nukkumaan, löhötään sängyllä ja kumpikin katsoo padeilla omaa ohjelmaansa. Välillä sitä kaipaa yhteistä tekemistä, mutta ei kuitenkaan saa mitään aikaan kun ei ole ihan pakko. Se pakko myös antoi aiemmin virtaa siihen tekemiseen, kun tehtävä oli vaikkei tehnyt mieli tehdä.

remppa-nepanhuone8Lapset taas, noh, oon kokenut miljoona kertaa huono äiti-fiiliksiä rempan takia. Ihan hirveän monesti. Kun olen ärissyt rempasta väsyneenä lapsille, harmitellut että lomilla muut perheet lähtee reissuun, ja me vaan rempataan. Kokenut ettei lapset saa tarpeeksi huomiota ja joutuvat elämään keskeneräisyyden keskellä. Hoitolapset ovat saaneet muuttaa meille keskelle remppaa ja vanhemmat kyläillä myös lastensa luona talossa joka on ihan kesken. Tunsin syyllisyyttä ja harmia Mikin puolesta kun iskä teki vaan hommia aina.

Jälkikäteen ajatellen tuntuu kuitenkin että olin väärässä. Mä olen kuitenkin ollut kotiäiti kaikki nämä vuodet. Mikin on hyvin harvoin tarvinnut tulla koulusta tyhjään kotiin. Mikillä on aina ollut täällä kavereita hoitolasten myötä. Miki on myös nähnyt ettei mikään tule helpolla. Että unelmiensa eteen täytyy tehdä töitä. On hän myös päässyt nosturin kyytiin, vasaroimaan iskän kanssa ja auttamaan muutenkin hommissa. Eikä hoitolapset ole olleet heitteillä tai vaarassa. Jompikumpi on aina ollut lasten kanssa, ja remppahuoneet visusti kiinni. Jos kuitenkin tekisin tämän uusiksi, lähtisin tähän mieluummin vasta kun lapset on vähän isompia. Miki oli tosi pieni kun aloitettiin. Nestori taas on nyt niin pieni, mutta pahin remppaaminen on jo ohi ja aikaa pojille riittää ihan erilailla.

remppa-nepanhuone12Näiden kuuden vuoden sisään on mahtunut paljon suuria tunteita. Välillä ollaan oltu niin vihaisia Samin kanssa toisillemme, välillä on tuntunut että en vaan jaksa enää tätä. En keskeneräisyyttä, en riittämättömyyden tunnetta enkä sitä että aina on jotain hommaa. Välillä remppa on mennyt pieleen, välillä tuntunut ettei mikään valmistu ikinä. Välillä on juhlittu kun on saatu valmista tai opittu jotain uutta remontissa. Välillä ollaan oltu ylpeitä kun joku kehuu miten ihana koti meillä on tai ollaan itse huomattu miten hyvää jälkeä ollaan saatu aikaan. Välillä ollaan oltu ylpeitä toistemme osaamisesta ja oppimisesta. On myös itketty tuhannet itkut, ja naurettu tuhannet naurut. Eletty sitä arkea ja välillä juhlaa.

Toki tämä remppa olisi ollut helpompi myös ilman työtä vastaanottoperheenä, joka toi todella isot omat haasteensa. Toinen mikä oli haastavaa, oli meidän vuosien sekundaarinen lapsettomuus. Se kun osui just näihin vuosiin myös ja oli mulle henkisesti todella rankkaa aikaa. Muistan edelleen Nestorin huoneen tapeteista miten tapetoitiin niitä vuosia sitten, mä olin raskaana ja olin niin onnellinen. Kun sainkin keskenmenon, ne tapetit toi mulle alkuun vain pahaa oloa. Kun vuosia myöhemmin vihdoin odotin Nestoria, en muista tuosta raskausajasta remppaamista oikeastaan ollenkaan. Mä pelkäsin niin hirveästi että jotain sattuu taas. Joten ei se remppa yksin ole raskasta, vaan se elämä siinä ympärillä myös. Toisaalta, sitä pahaa oloaan sai purkaa siihen remonttiin. Kaikessa on siis puolensa.

Nyt kun katson vuosia taaksepäin, olen todella tyytyväinen että lähdettiin tähän. Tämä koti ei ole vain koti, tämä on elämäntapa. Tämän kodin takia mulla on blogi. Blogi joka on auttanut mua jaksamaan niin että en tiedä olisinko edes selvinnyt ilman tätä. Teidän lukijoiden kommentit auttoi jaksamaan, sain vinkkejä ja kannustusta ja tukea täältä. Tämän kodin takia meillä oli vastaanottoperhetyö, ja kunnon tilat lapsille. Tämän kodin ansiosta mulla on myös nykyään oma puoti ja edessä vaikka mitä suunnitelmia ja haaveita. Sellaisia joihin tarvitsen tämän paikan. Tämä koti on opettanut meitä tosi paljon. Olemme oppineet perinneremppaa, ekologisuutta, kierrätystä, vanhan arvossa pitämistä. Tässä kodissa on paljon historiaa ja me ollaan ymmärretty että me ollaan täällä vaan ohikulkumatkalla, hoivaamassa tätä jotta tämä saa tönöttää täällä Korson asemalla seuraavatkin sata vuotta. Täällä on asunut monia ennen meitä, ja tulee asumaan monia meidän jälkeenkin.

Vaikka ei me täältä lähdetä vielä pitkään aikaan. Remppa jatkuu, meidän elämä jatkuu täällä. Vaikka täällä on ollut rankkaakin, niin nyt on ihanaa nauttia siitä mitä ollaan tehty. Isoimmat hommat kun on tehty. Kaikki tämä on ollut just tämän arvioista, enkä mä vaihtaisi tätä mihinkään. Eikä varmasti muukaan perhe.

Loppuun vinkki, jos harkitset rempan aloittamista. Keksikää joku keino johon purkaa sitä stressiä ja uupumista jonka remontti tuo. Sen jaksaa jos saa välillä onnistumisen kokemuksia ja saa purkaa stressiä johonkin. Olkoon se sitten liikunta, päiväkirja, mitä hyvänsä. Mulla se oli blogi ja sisustuksen suunnittelu, sekä perheen ja ystävien tuki. Toinen on se, että ollaan pystytty puhumaan asiat halki. Ollaan toki riidelty kun tarpeeksi väsyttää ja ketuttaa, mutta lopulta myös puhuttu fiilikset läpi.

Helppoa ei siis tule varmasti olemaan kellään, mutta lopulta se pahin ja kiireisin aika on vain lyhyt aika elämästä ja sitten sulla onkin jo ihana koti. <3

-Henna-

Synttäriviikonloppu

synttarit1 synttarit3

Se olisi taas maanantai. Mulle näistä maanantaista on tullut sellaisia tietokonepäiviä. Käydään Nestorin kanssa aamupäivästä kaupassa ja viemässä postiin viikonloppuna tulleet puodin tilaukset. Sitten istunkin hyvin paljon olohuoneessa koneella teekupin tai vesilasin kanssa. Samalla Nestori touhuaa omiaan. Luojan kiitos poika osaa nykyään leikkiä itsekseenkin, tai en saisi mitään tehtyä.

Maanantaisin keskityn pääosin blogiin. Valmistelen loppuun huomiseksi remppapostausta, jonka olen yleensä aloittanut jo aiemmin. Ajastan sen aamuksi ja aloittelen ehkä jo seuraavaa postausta. Tällä kertaa kirjoitan tässä samalla myös tätä postausta, ja kerron vähän viikonlopun kuulumisia.

synttarit4

Mulla oli perjantaina synttärit. Täytin ihan vain 33-vuotta, ei mitään suurta siis. Toisaalta mulle juhlat, muiden sekä myös omat, on sellaisia että aina pitää jotenkin juhlistaa. Mun mielestä itseään pitää sen verran rakastaa että juhlii myös omia synttäreitään, eikä aina vain lasten. Mun mielestä pitää olla kiitollinen joka ikisestä vuodesta jonka saa elää. Pohtia omaa ikää, omia saavutuksia, haaveita. Ostaa edes itselleen kimppu kukkia ja jotain herkkua. Mulle mun synttärit on myös syy kutsua sukulaiset kahville ja juhlistaa vähän alkavaa kevättä myös. Arkea saa elää jatkuvasti, joten pienikin syy juhlaan on hyvä käyttää hyväksi.

Mun viikonloppu meni vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Itse synttäripäivänä aamu alkoi sillä että Minni-kissa oli huitaissut ison kukkaruukun alas ikkunalaudalta, multaa, ruukunpaloja ym joka paikassa. Sitten Nestori pissi lattialle, ja päivä jatkuikin samaan arkiseen tahtiin. Sisko kävi kylässä ja syötiin pizzaa ja laskiaispullia sentään.

synttarit5

Lauantaina käytiin perheen kesken syömässä ja ostoksilla. Jotenkin kaikilla oli vaan pinna kireällä ja ärsytti ihan hirveät ruuhkat ja ihmisten etuilu hisseissä. (Mikä hitto siinä on että sulla on toimivat jalat, eikä lastenrattaita mukana, ettei voi niitä viereisiä portaita/rullaportaita käyttää, vaan tukitaan hissi niiltä jotka sitä oikeasti tarvii?????!) Päivän kruunasi hillittömät laskut kirjanpitäjältä. (Pitääkö ne lauantai-illan iloksi lähettää??) Loppuillan tuijotin papereita ja työjuttuja ja väänsin itkua. Ajattelin ettei tästä mun yrittäjyydestä tule mitään. Kiukuttelin kaikille muille ja ärsytti.

Sunnuntaina vihdoin helpotti. Sain lopulta suuni auki ja avauduin Samille mun raha-asioista. Jo se että sain purkaa fiilistä, helpotti, vaikkei sillä laskuja maksetakaan. Kunhan toinen ymmärtää ja on tukena. Se auttaa alkuun, vaikka edelleen mun yrittäjyys on iso kysymysmerkki, että pystynkö näillä eväillä jatkamaan. Leivoin Nutella-kakkua ja päivällä sain siskon, veljet, äidin ja mummin meille kylään. Syötiin taas pizzaa ja mun kakkua. Koti täyttyi ihanista kukista.

Äidiltä ja siskolta sain ihanat Pernille Corydonin korut. Vaikkakin valitsin ne itse, mutta sain ainakin mitä halusin. Samilta sain, ei niin nätin, mutta sitäkin käytönnöllisemmän aktiivisuusrannekkeen jota olin jo jonkun aikaa toivonut. Mulle aktiivisuusranneke on kuin peli, pakko liikkua jotta saa tavoitteet täyteen. Sekä tajuaa vähän itsekin kuin paljon tulee päivän aikaa istuttua ja yöllä nukuttua. Illan kruunasi vielä lyhyt mutta sitäkin ihanampi joogahetki. Olen huono urheilemaan, mutta joogasta oon saanut nyt vähän iloista liikkumista. Tykkään kun se on oikeasti kivaa, ja saa hetken relata. Lyhyestäkin joogahetkestä tulee niin hyvä olo. synttarit2

Viikonloppu oli kyllä yhtä tunteiden vuoristorataa. Arkista aherrusta ja pientä juhlaa. Jotenkin niin 33-vuotiaan elämää. Saa nähdä millainen tästä viikosta muodostuu.

Mukavaa viikkoa kaikille!

-Henna-