Tulevaisuuden suunnitelmat ja arvonnan voittaja

Lauantai alkaa olla lopuillaan. Aika letkeästi mennyt tämä päivä. Oikein mitään ihmeempää ei olla tehty. Mikillä oli kaveri kylässä, mun sisarukset ja äiti käväs kahvilla ja illaksi haettiin irtokarkkeja ja vuokraleffa.
Mä olen jo pari päivää kutonut tuota kuvassa näkyvää villapaitaa Nestorille. Saan toivottavasti sen huomenna valmiiksi niin pääsen sitten aloittamaan villapaidan Mikille.

Multa on täällä blogissa jo pariin otteeseen kyselty tulevaisuuden suunnitelmia, ja ajattelin niistä tulla vähän kertomaan.
Nestorihan täyttää ens kuussa jo vuoden (Apua, nyt jo!!!) ja mä olen edelleen kotona kotihoidon tuella.
Meiltä lähti viimeiset hoitolapset viime kesänä heinäkuussa, ja tottakai ajatukset pyörii usein töissä ja siinä että mitähän sitä seuraavaksi tekisi.
Mä en oikeastaan tiedä vielä. Nykyään sijaisperheillä ainakin Helsingissä on sellainen sääntö, että oman lapsen täytyy olla 2-vuotias kun töihin palaa. Se on todellakin sääntö ja siitä ei poiketa vaikka kuinka sanoisin että jaksan ja osaan kyllä. Rehellisesti, onhan se järkevää. Miki oli aikoinaan just ja just 1,5 vuotias kun aloitin. Ennen kuin tämä 2-vuoden sääntö alkoi. Kyllähän se oikeasti näin jälkikäteen oli liian aikaisin. Varsinkin kun Miki oli meidän eka lapsi ja työ oli ihan uutta. Se alku oli henkisesti aika hurjaa, kaikki työn kriisit paino päälle ja samalla piti hoitaa se oma pieni.
Toisen lapsen kohdalla ja työn jo tuntevana voisin kyllä aloittaa jo keväällä, mutta kun sääntö on tuo, niin minkäs teet. Syksyyn on odotettava eli yli vuosi vielä. Toisaalta Nestori on vaativampi vauva kuin Miki oli. Tai ainakin vauhdikkaampi!

Mä olen miettinyt myös muita vaihtoehtoja, mutta en tiedä mitä haluaisin ja töihin en kuitenkaan ihan vielä edes halua. Olen myös pohtinut kuumeisesti, jatkammeko lyhytaikaisena vastaanottoperheenä vai pitkäaikaisena sijaisperheenä. Mehän kävimme sijaisperheiden koulutuksen juuri ennen raskauttani.
On vaan niin hirveän iso päätös ottaa pitkäaikaisesti lapsi. Toisaalta sijaisperheistä on kova tarve ja kyllähän meillä tilaa on. Toisaalta haluan sitä paljon, toisaalta työn tuntevana pelottaa ihan hirveästi.
Tottakai mietimme myös haluammeko vielä omia lapsia. Vai oliko omat lapset siinä. Olisi hirveän raskasta taas odottaa raskautta ja pelätä keskenmenoja. Toisaalta äidinhormoneissa aina haaveilee siitä ”vielä yhdestä vauvasta.”
Olen myös haaveillut että joskus perustaisin taloomme sisustuskaupan/kahvilan/harrastustilan. Senkään aika ei ole kuitenkaan vielä. Ei ole kuitenkaan kovin yksinkertaista sellaista perustaa ja mulla ei ole pienen vauvan kanssa voimia siihen just nyt.

Kaikki on siis vielä hyvin hyvin auki. Pitäisi itsekin nyt vaan osata olla, nauttia Nestorin vauva-ajasta ja luottaa siihen että asiat järjestyy. Nyt viime aikaisten uutisten keskellä erityisesti, haluaisi vaan taas voida jotenkin auttaa muita, varsinkin lapsia. Toisaalta haluaisi olla vain hyvä äiti niille omille lapsille.

Jos mun pitäisi nyt tällä sekunnilla päättää, niin me luultavasti jatketaan vuoden päästä vastaanottoperheenä, jos vain sinne asti pärjätään niin että olen kotona. Toisaalta elämästä ei koskaan tiedä.
Joka tapauksessa olen nauttinut kovasti tästä vauvavuodesta. Ihan erityisen kiitollisena, kyllähän tätä niin pitkään odotettiin. Olen myös saanut pohtia itseäni ”sijaisäitinä”, mitä tekisin paremmin ja miten osaisin levätä työssäni tarpeeksi. Irtiotto työstä on joka tapauksessa tehnyt todella hyvää, kyllähän sitä aika tauotta niitä töitä teki sen 5,5 vuotta, yötä päivää.

Saapa siis nähdä mitä tulevaisuus tuo, mutta nyt ainakin syksyn olen ihan kotona omien lasten kanssa. Teen ompeluhommia omaksi iloksi, vietän aikaa perheen kanssa ja kirjoittelen blogia.

Meinasin jo ihan unohtaa arpoa voittajan Kasvun Taika-arvontaan! Voittaja on Emilia K, joka voitti taaperosirkus-kurssin. Onnea voittajalle, laitoin sulle sähköpostia!

Kohta laitetaan Nestori nukkumaan, ja sitten leffa pyörimään.

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille!

-Henna-

Ps. Saa kysyä, jos on jotain kysyttävää sijaisperheydestä. 🙂

Lauantaina

Jotenkin mennyt taas päivä ihan ohi. Mä elän niin sumussa nykyään, että päivät vaan suhahtaa ohi. Se johtuu pitkälti siitä, että ensi viikolla on tiedossa niin isoja juttuja, joiden pitäisi helpottaa mun huolia suuresti. Odotan niitä niin paljon, että on vaikea elää tässä hetkessä.
Elämässä henkilökohtaisella puolella, sekä työn saralla, on sellaisia juttuja, että varmaan joskus kuukausien päästä voin taas vain ihmetellä että miten olen tästä selvinnyt. Nämä syyt ollut myös pitkälti syynä mun blogihiljaisuuteen.
Työssäkin olen taas tilanteessa, jolloin tuntuu ettei oikeasti pysty. Itsellä ei taidot riitä, ja kaikki päätökset ja isot ratkaisut on vain yhden tai muutaman ihmisen päätettävissä. Itse ei voi vaikuttaa, voi vaan jännittää mitä ammatti-ihminen sanoo, ja tyytyä tuohon ratkaisuun.
No joo, onhan tää vähän salaperäistä tämä mun teksti, mutta pointti on nyt se, että blogihiljaisuuteen on taas monta isoa syytä.
Toivottavasti jaksatte täällä silti vielä välillä käydä.
Kyllä tämäkin blogi taas jossain vaiheessa herää, kaikkea aikansa.

Tänään käytiin katsomassa veljen uutta koiranpentua. Niin suloinen pikkuinen bostoninterrieri (olihan se bostoninterrieri…?)-neito ettei tosikaan! Pikkuinen roikkui mun miehen parrassa ja nukkui jokaisen sylissä vuorollaan. Ihana pikkuinen, oikein innolla odotan mitä Unto tulee sanomaan siitä pikku neidosta!
Koirakuumetta en sentään saanut, ei kiitos sitä koiravauva-aikaa enää, kun sitä suunnilleen itki että miten näin söpö voi olla näin kamala, haha!

Meidän oma riiviö on viisastunut tuosta ajasta huomattavasti, mutta mä olen niin masentunut kun ollaan menty yksinoloissa taas takapakkia… Unto alkoi olla jo nätisti yksinään, mutta nyt se repii taas seiniä yksinään… Ei naurata, ei sitten yhtään…

Onneksi ensi viikolla mulla on viikonloppu lomaa, ja ajatuksena karata oman perheen kesken mökille. Pääsee Untokin taas sinne vapaana juoksemaan! Ei sitä kotona pysty nollaamaan päätään, joten onneksi mökille pääsee tänä vuonna jo säiden puolesta aikaisin!

Nyt pitkälleen sohvalle!

-Henna-

Sitä sun tätä

Meillä jatkuu sairastelut. Lapset alkavat olemaan yskää lukuunottamatta kunnossa, mutta mä sain flunssan toissapäivänä ja tänään isäntäkin on kipeänä. Kuumetta ei ole mutta kova flunssa ja sairas väsymys. 
Tämä keväinen ilma pakottaa kuitenkin vähän touhuamaankin, pieniä juttuja kerrallaan ja sitten taas lepoa. Tässä vaiheessa ajankohtaista kaikenmaailman kasvattelu, pihahommat ja talvivaatteiden varastointi. 
Herneenversoja ja chiliä mulla tulee jo, tänään lapset laittoi pääsiäisohraa myös. Kissoille toki laitettiin oma ohra, vaikka kyllähän tuolla ulkonakin alkaa olla jo vihreää pureskeltavaa kohta.
Mulla loppui just pakastemarjat, mikä harmittaa kyllä. On tullut niitä nyt ahkeraan käytettyä jogurtissa tai smoothieissa. Ostin Punnitse ja säästä-kaupasta kuivattuja marjoja, josko nämä korvaisi jogurttimarjat hetkeksi. 
Eilen Itiksessä muuten mietin, että onpa ilo miten luonnonmukaisuus ja terveellisyys kukoistaa kaupoissa. Itiksessäkin on vierekkäin Ruohonjuuri, Punnitse-ja säästä, Life… Kaikissa myös reippaasti asiakkaita. Itse kun suosin luonnonmukaista kosmetiikkaa, terveellistä ruokaa, superfoodeja jne niin on kivaa kun kaikkea on nykyään niin helposti saatavilla. Ostin myös ekan kerran punaiseen tukkaani Ruohonjuuresta luonnollisempaa hiusväriä. Jännä nähdä miten ne toimii!

Aina sairastaessa tulee myös toisena tai kolmantena päivänä kova siivoamisen tarve. Koti onkin siinä kohtaa jo ihan kaaos, mutta nyt teki mieli myös pakata talvivaatteita pois. Eteinen tyhjeni huomattavasti kun sai talvivaatteet- ja kengät pois! Talvivaatteiden varastointi on sinänsä kivaa puuhaa, varsinkin kun saa sitä tilaa. Ongelma on vain aina se, että mihin varastoi. Ullakolle kyllä mahtuu, mutta mieluummin jättäisin ne sisälle helppoon paikkaan. Se syksy kuitenkin aina tulee ja sitten niitä tavaroita on tylsä metsästää ullakolta.
Tänä keväänä yksi ehdoton tehtävä on ullakon siivous! Tai ainakin lasten vaatteet ja tavarat käyn läpi! Niitä on kertynyt sinne ja tänne, ihan hirveä kaaos kun vaatteita haetaan kiireellä eri ikäisille, kokoisille ja sukupuolisille lapsille, sitten vaan heitetään pussiin ja johonkin ullakolle. Joskus ne pitäisi taas löytää… Aika siis siivota nekin.
Ensin kuitenkin pitää saada itsensä kuntoon.

Tänään myös viimeisillä voimilla kasattiin lapsille kauan odotettu trampoliini. Lapset on intona, ja mä olen intona, koska se parantaa lasten fyysistä kuntoa ihan hirveästi! Tosin eipä ne kauaa hyppinyt kun alkoi yskiminen… Sairastelu siis jatkuu mutta kevät on täällä jo, ihanaa!

-Henna-