Sunnuntai-fiiliksiä

Harmittaa kun tämä blogi on nyt ollut niin hiljainen. Toki oon ollut nyt kuukauden sisään paljon kipeänäkin, mutta jotenkin on ollut vähän inspiraation puutettakin. Onneksi sitä tietää jo kokemuksesta että näitä tulee ja menee.

Mulla alkaa olla jo flunssa parempaan päin, vaikka en vieläkään voi sanoa olevani terve. Nestorin kanssa vielä niiskutetaan. Sairastellessa kyllä huomaa ihan erityisesti, miten aika vain valuu ohi. Ihan järkyttävää tajuta että ensi viikolla alkaa jo huhtikuu! Vaikka ei sillä, huhtikuu ja kevät on kyllä erittäin odotettuja. Meillä on huhtikuussa myös ruotsinristeilyä ja Mikin 9-vuotissynttärit edessä. Huhtikuussa on myös kevätmessut Messukeskuksessa Helsingissä ja sekin on jotenkin kiva keväänmerkki. Mulla täällä puutarhaideat suhisee päässä, nyt täytyy vain päättää että mitä niistä ehditään toteuttaa.

Meillä meni viikonloppu taas ihan kivasti. Perjantaina oltiin shoppailemassa, käytiin syömässä ja lapset sai kaikkea tarpeellista. Ostettiin pojille myös vihdoin kineettistä hiekkaa. Nestorihan innostui siitä ihan hirveästi. Tosin seuraavana päivänä meni hiekkakin jo tauolle kun pikkumies alkoi heitellä sitä joka paikkaan… Muutoin se on kyllä hauska, kehittävä, monikäyttöinen ja hiekat on helppo imuroida lattioilta.

Eilen käytiin ostamassa Mikille uudet gerbiilit. Meillähän on ollut yhteensä neljä gerbiiliä kun Miki oli pienempi. Silloin remppa oli kiireisimmillään, joten niiden kuoltua ei otettu enää uusia. Nyt Miki on jo moneen kertaan pyytänyt jyrsijää. Puputkin olisi ihania mutta tarvitsee niin paljon tilaa että otettiin nyt gerbiilejä. Huomaa että Miki on nyt isompi ja osaa itsekin siivota häkkiä ja antaa ruokaa. Gerbiilien touhuja on kyllä niin hauska seurata. Niin on kissoistakin. Minnihän tajusi vasta viime yönä niiden läsnäolon, ja viettikin loppuyön gerbiilien terraarion ympärillä pyörien. On kyllä ihme ettei gerbiilit häiriinny siitä, touhusivat vain entiseen tahtiin. Sielä eläinkaupassa oli myös lintuja, ja mun lintukuume ei siitä kyllä helpottanut… Vielä joku päivä ehkä nekin otetaan. Aikamoinen eläintarha meillä siis kohta, haha!

Mun mielestä on kuitenkin ihanaa että lapset saa kasvaa eläinten kanssa. Eläimet opettaa lapsille niin paljon, ja onhan ne vastustuskyvynkin takia hyvä asia. Olen lukenut monesti siitä miten eläimet parantaa vastustuskykyä. Eläimet rauhoittaa, tuo turvaa, ovat kavereita ja lapsi oppii huolehtimaan pienemmistä. Miki huolehtii hyvin nykyään eläinten ruokkimiset ym. Nestori taas leikkii päivittäin Minni-kissan kanssa ja halailee ja pussailee kaikkia joka päivä. Kerran kun haettiin eläinkaupasta kissanruokaa, sielä oli iso musta koira. Nestori totesi vain ”hauva!” ja meni halaamaan itseään paljon isompaa koiraa. Ei ole siis koirapelkoa tuolla naperolla.

Ainoa miinus eläinten kanssa on se, että niitä on hankala jättää jos itse lähtee johonkin reissuun. Onneksi meillä on lähipiirissä hoitajia, mutta on siinä silti aina omat haasteensa. Varsinkin Unton kanssa joka edelleen ahdistuu yksin ollessa. Aina kun ollaan pidempi aika poissa, sen eroahdistus taas pahenee. Vaikka harvoinhan me missään ollaan, mökillekin lähtee koira ja joskus kissatkin mukaan.

On myös ollut kiva huomata miten hyvin Minni on sujahtanut perheeseen. Pian puolivuotias Minni on tainnut sulattaa jopa meidän Osku-kissan sydämen, niin hyvin ne tulee juttuun. Välillä tosin Minni haastaa Oskun painiin, mutta sekin tekee vain hyvää meidän pullukalle. Välillä taas Osku siirtyy Unton viereen nukkumaan, vissiin menee sinne vanhan kaverinsa kainaloon turvaan jotta saa nukkua rauhassa ilman hyökkäyksiä.

En tiedä onko se tämä flunssa vai mikä, mutta musta tuntuu että pää lyö ihan tyhjää. Paras siis sulkea läppäri ja toivottaa hyvät sunnuntai-illat!

-Henna-

 

 

 

 

 

Kuulumisia

Ihan ensiksi suuri kiitos kaikille viime postauksen kommenteista. Tuli niin lohdullinen olo teidän ymmärtävistä kommenteista vaikka olo muutoin onkin vielä aika haikea.
Tänään eläintenpäivä ei myöskään auttanut asiaa, vaikka olenkin entistä kiitollisempi meidän Oskusta ja Untosta. Kummatkin sai kyllä herkkuja ja Unto pitkän lenkin. Mulle päivä kuitenkin vain lisäsi haikeutta.
Edelleen tuntuu kuin palanen sydämestä olisi poissa, jokainen kissakuva kaikkialla kirpaisee ja mielessä pyörii Eppu. Vaikka arki viekin mennessään ja elämä jatkuu, niin Eppu on sydämissä aina.

Mä luulen että mulle tämä oli tässä perheessä kaikista kovin paikka. Eppu oli mulle läheisin ja mä olen muutenkin eniten tunne-ihminen meidän perheessä. Huomaan myös että Oskulle tämä oli kova paikka, tottakai. Vaikka välillä tuntui että ne näki eniten tappelemassa, niin olihan ne veljeksiä ja aina yhdessä. Nyt Osku on kovin hukassa. Vaikka se saakin nyt erityisen hyvää kohtelua, tuntuu ettei se oikein tiedä mihin mennä. Seilaa edes takaisin ja on jotenkin yksinäisen oloinen, vaikka kissat ovat muutenkin kovin yksineläjiä. Mua surettaa kovasti seurata Oskua…

Me saatiin onneksi, erittäin täydelliseen aikaan, pieni irtiotto arjesta. Oltiin yksi yö Tampereella hotellissa ja päästiin hetkeksi pois kotoa. Teki todella hyvää. Tästä reissusta kerron ensi kerralla tarkemmin.

Meidän Nestori, pieni Touhupetteri/Puuhapete pitää meidät niin kiireisenä että ei ehdi paljon murehtia. Usein naureskellaan että olisko sittenkin pitänyt jättää pojalle raskausajan kutsumanimi ”Eemeli”. Tuo poika on kyllä niin Eemeli. Tänään sillä raukalla on silmäkulmassa sentin vekki. Vaikka näytti alkuun ettei pahasti sattunut, niin kyllä sitten sattuikin. Sillehän sattuu muutenkin koko ajan. Aina joku kuhmu ja huuli auki tms… Varmasti erittäin tuttua monille varsinkin poikien vanhemmille. Meillä se on vain niin uutta kun veljekset ovat tuossa niin erilaisia. Mikillä on ollut niin harvoin mitään kuhmuja. Mahtavaa kyllä seurata poikia, mitä heissä on samaa ja mitä eroavaisuuksia.

Vähäiset vapaahetket mä olen viime aikoina käyttänyt bloggaamisen lisäksi maalailuhommiin. Päivän kuva nimittäin liittyy siihen, että meidän keittiön tuolit saa pintaansa uuden maalin. Mulla on testauksessa Chalk paint, ja kunhan saan viimeisetkin tuolit maalattua, niin laitan parikin postausta asiasta tänne. Tulee aikas erilaisia tuoleja, vaikka väriä niissä on edelleen. Kuitenkin erilailla. Kuvan tuolit ovat vielä kesken.

Uusi viikko ja uudet jutut. Mulle selvisi vasta illemmalla että tänään olisi ollut joku korvapuustipäivä. No pullia en olisi ehtinytkään tänään paistaa, mutta huomenna oli joka tapauksessa tarkoitus tehdä. Ajattelin muutenkin ainakin yrittää leipoa taas vähän enemmän. Se on jotenkin niin syksyistä puuhaa.
Mikin kanssa naurettiin jo nyt, että millaistahan tulee tänä jouluna olemaan pipareiden teko Nestorin kanssa. Voi luojan tähden, mahtaa tulla mainioita pipareita!

Eläinten viikko muuten jatkuu ensi viikon vielä. Tänä vuonna teemana on koirat. Katselin tuossa että täällä voi tehdä puhelimella lahjoituksen koirien puolesta.
Halatkaahan oikein lujaa rakkaita eläinystäviänne. <3

-Henna-

Terveisiä Oskulta, Epulta ja Unto Hermannilta

Juttelin just yksi päivä äitini kanssa siitä, miten ennen kirjoitin tänne hirveästi eläimistämme. Nyt huomaa että vauva on vähän niinkuin vallannut karvaisten poikien paikan ja eläintemme kuulumisia ihan kysellään täällä kun niitä ei muutoin kuulu. Eläinten kanssa on kanssa ollut nyt niin paljon kaikkea mikä on saanut mut helisemään, että sekin varmaan syynä ettei paljon huvita kirjoitella. Kaikesta huolimatta ne on perheenjäseniä, ja vaikka hermo meneekin välillä ihan totaalisesti, niin kyllä ne myös tuo sitä iloa.

 
Meidän kissoilla on selvästi kevättä rinnassa ja ovat niin levottomia että mä meinaan itsekin hyppiä seinillä välillä. Varsinkin Eppu (vaalea) ravaa edes takaisin asunnossa, käy ovella haistelemassa, käy ehkä ulkonakin mutta haluaa heti takaisin sisään jne. Kissat tappelevat keskenään niin että karvat pöllyää ja samalla esineet lentelee ryminällä alas tasoilta. Aamulla ei tiedä uskaltaako ovea avata olohuone/keittiötilaan jossa kissat yönsä viettävät.

Vähän aikaa sitten, oikeastaan koko syksyn, meillä oli isona ongelmana Oskun (musta) kakkiminen ja pissiminen sisälle. Parhaimmillaan sain joka päivä pestä mattoja herran jäljiltä. Olin niin väsynyt tuohon touhuun. Vastasyntynyt talossa ja kissakin protestoi. Ei todellakaan kiinnostanut täällä hehkuttaa kissojen söpöyttä. Yritimme pähkäillä mikä saa herkän kissaherran tekemään tuota. Usein haiseva ylläri odotti vielä kissojen vessan viereisellä matolla. Emme uskoneet vauvan olevan syynä koska kissa ei siitä välitä. Mietimme voiko johtua siitä ettei kissat pääse enää makuuhuoneeseen yöksi. Tai ehkä valtava Osku ei mahdu kannelliseen vessaansa.
Lopulta luin jostain yksinkertaisen vinkin. Kissan vessoja täytyy olla talossa ainakin yhtä monta kuin kissoja on, sekä vessa täytyy sijoittaa vähän piiloon. Ostimme toisen vessan, ja sijoitimme ne uusiin paikkoihin. Ongelmat loppui siihen! Tuli hiukan tyhmä olo, ei sitten aiemmin tajuttu… Tosin kissat kävivät pääosin pihalla tarpeillaan, ja sen vuoksi luulimme että yksi wc riittää.

Mä olen myös täällä blogin puolella harmitellut miten kissat on jatkuvasti olohuoneen divaanilla eikä muut siihen pääse. Ostin testimielessä pojille oman kissakorin johon asetin mustan (Oskun lempiväri) pyyhkeen tyynyksi. Ensin ne eivät edes vilkaisseet petiä. Sitten siirsin korin divaanin taakse, sielä se on hiukan piilossa, mutta niin että sieltä pystyy tarkkailemaan. Lisäksi paikka on lämmin. Osku löysi paikan heti, ja onkin viihtynyt siinä usein vaikka kori onkin meidän jättiläiselle vähän ahdas. Jee, nyt divaani on välillä ihmisillekin vapaa!

Mun huoneen työpöydästä on tullut myös kissojen uusi tarkkailu-lempparipaikka. Eppu myös tykkää kölliä välillä mun huoneen sohvalla, huone kun on niin rauhallinen. Paljon ovat vielä sisällä, ja odottavat mukavampia kelejä.
Osku täyttää loppukuusta 6 vuotta, ja Eppu puolen vuoden päästä myös.

Unto. Voi meidän Untoa. Unto-raukka on jäänyt niin kakkoseksi vauvan tultua taloon, ja olenkin nyt yrittänyt pikkuhiljaa korvata tätä. Meidän kiltti mutta välillä vähän innokas koira on todella tottelevainen pääosin mutta edelleen lenkkeily ja yksinolo on ne koiran kompastuskivet. Lenkkeily on parantunut mutta edelleen poika vetää ja hösöttää hihnassa vaikka kaikkea on jo kokeiltu… Yksinolon luulin jo alkavan sujua, kunnes mun Pariisinreissulla koira riehui ihan urakalla.

Mä olen isolla työllä pikkuhiljaa kouluttanut koiraa yksinoloon. Kuljimme pitkään ulos talosta toisesta ovesta jotta koira ei näe lähtöämme. Tämä auttoi täysin ja aloinkin uskaltaa kulkea myös pääovesta. Poissaollessani vannotin että miehen pitää kulkea taas ”takaovesta” poissaollessamme mutta… No eihän se mies asian tärkeyttä uskonut ja koira olikin riehunut oikein urakalla reissuni aikana. Se oli hypännyt paikaltaan aulasta portin toiselle puolelle. Repinyt tavaroita alas, raapinut seiniä ja lattioita, hyppinyt sängyllä jne. Vaikka itse en onneksi ollut kaaosta näkemässä, ei kotiinpaluu ollut kovin mieluisa kun nyt mm. olohuoneen tapetoidussa seinässä on reikä. Nyt sitten aloitettiin koulutus alusta ja kuljetaan taas toisesta ovesta joka päivä. (Mieskään ei ole ollut oikein mun suosiossa tämän jälkeen. Oppikohan se vieläkään…?)

Mitä taas tulee eläimiin ja vauvaan. Kissat ei välitä pätkääkään Nestorista. Untosta taas on kiva nuolla puhtaaksi vauvan maitoinen suu, ja siinä se. Lapset ja elukat pötköttää lattialla ja mä odotan mielenkiinnolla Nestorin ryömimisvaihetta. Mitenhän usein saan imuroida jotta ympäriinsä ryömivä elävä moppi ei ime vaatteisiinsa miljoonaa karvaa?
En pelkää pitää Nestoria lattialla, mutta varsinkin ruoan perään ryntäävä koira saattaa unohtaa välillä että pikkuinen on lattialla. Yläkuvassa Unto ei ole suojelemassa vauvaa, vaan vahtaa josko äidiltä tippuisi vähän ruokaa. Siksi läheiset tunnelmat lattialla.
Unto osaa kuitenkin hienosti erottaa omat ja vauvan lelut eikä koske kuin omiinsa. Hiukan on kuitenkin koiralle aiheuttanut päänvaivaa vauvan vinkuvat lelut, ja se että äiti lässyttää nykyään vauvalle eikä koiralle. Alussahan koira tuli aina paikalle kun puhuin vauvalle. Unton on täytynyt nyt oppia ettei ole talon vauva enää. Niin ja vauvan lattiaviltit on vauvan paikka, ei Unton.
Nestori seuraa mielenkiinnolla eläinten menoa ja onkin onni että eläimet ovat pieniin lapsiin tottuneet. Kohta kun alkaa ”ryömin/konttaan perässä ja kiskon turkista”-vaihe…

Ostettiin muuten Untolle myös pihalle puiden väliin juoksuvaijeri johon sen saa kiinni. Nyt se pystyy vaijerissa kytkettynä juoksemaan pihalla itsekseenkin, joten ulkoilua tulee paljon enemmän. Ennen se oli puussa kiinni hihnassa mutta sai itsensä siihen aina solmuun, ja lisäksi hihna katkesi. Nyt homma toimii paremmin!

Lopuksi vielä esimerkki Oskun hassuista unipaikoista, niitä meinaan riittää. Mä olen siis myymässä meidän sohvaa, ja kaivoin varastoista sohvan vanhat tyynynpäälliset ja pesin ne ja pinosin odottamaan. Yksi päivä ihmettelin että mihin kissat meni, ja tämä näky odotti keittiössä.
Miten se edes keksii noin hulluja paikkoja? Korkea pino johon se hyvä kun edes mahtuu! Tuleva sohvan ostaja ei voi ainakaan siis olla kissoille allerginen…

-Henna-