Syksyn alku

Mä pitkään pohdin että aloitanko edes aiheesta, mitä täällä on tapahtunut. Kerron nyt kuitenkin suoraan että mun isäpuoli kuoli toissailtana yllättäen… Olin tekemässä kauppaan tilausta ja viettämässä normaalia arki-iltaa, kun sain puhelun siskolta. Meidän kaikkien elämä muuttui kertaheitolla. Mulla rehellisesti on ollut melkein aina huonot välit isäpuoleen, ja varsinkin viimeiset vuodet oli vaikeita. Kummasti se viha vaan katoaa kuoleman myötä. Jäljelle jää vain suru, ja ne hyvät hetket. Jäljelle jää ahdistus ja pelko elämän hauraudesta. Viime syksynä vietimme myös muutamat hautajaiset, ja nyt tämä alkoi taas…

Eilisen vietin ihan koomassa. Näin kun isä vietiin pois ja päässäni näkyy vain se näky kokoajan. Sydämessä on huoli äidistä ja sisaruksista. Ahdistaa myös se, miten elämä muuttuu ja ihmisiä alkaa lähtemään elämästä. Mikään ei ole ikuisesti kestävää. Ikinä ei tiedä mitä huomenna tapahtuu.

Mä en oikein tiedä mitä mä sanoisin tai miksi kerron tämän tänne. Mun piti tulla kertomaan syksyisestä olohuoneesta, siitä normaalista arjesta. Arjen pienistä iloista. En kuitenkaan pysty.

Tänään olen puuhastellut koko päivän, aamusta iltaan. Tehnyt töitä, kuvaillut tuotteita, siivonnut ja kuvannut juttuja blogiin. Hoitanut Nestoria, leiponut pizzaa ja omenapiirakkaa. Kutsunut äidin ja sisarukset kahville ja jakamaan piirakan. Elänyt sitä arkea, sitä mitä tämä elämä on, tapahtui mitä hyvänsä. Minä en äitinä enkä yrittäjänä voi istua paikallaan, eteenpäin on mentävä. Välillä sitä pysähtyy kun ahdistus vyöryy yli, sitten taas jatketaan. 

Tänään on silti jo helpompaa kuin eilen, se puuhastelu auttaa ja aika parantaa. Onneksi Nestori sai tänään kaikki nauramaan, tiesin ja tunsin että tästä selvitään. Kaikki selviää kyllä. Mulla on edelleen mun äänekäs perhe, mun sisarukset, äiti ja muu suku, ystävät. Mulla on ihana koti. Vaikka elämä tuo niin hyvää kuin pahaa, aion silti edelleen nauttia kauniista kodistani. Uusista sohvatyynyistä, kynttilänvalosta ja kahvin tuoksusta. Elää päivän kerrallaan.

Mun isäpuoli ei koskaan nähnyt tätä kotia. Se mua vähän kaduttaa. Etten päässyt näyttämään mitä olen saavuttanut. Onneksi sieltä taivaasta on aika hyvät näkymät tänne.

-Henna-

 

 

Ei kommentteja.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *