Siivouspäivänä

Meillä on valikoitunut torstait siivouspäiviksi. Aiemmin siivosin yksin koko kodin aina, kunnes kyllästyin. Ihan hirveä homma ja kyllästyin siihen että saan siivota yksin täällä vaikka muutkin täällä asuu. Vaikka olenkin kotona, se ei tarkoita sitä että mä olen joku piika täällä. Joten totesin perheelle että tästä lähin siivotaan yhdessä. Samalla isommat lapset siivoaa omat huoneensa ja saavat viikkorahansa. Torstaisin koti onkin kuin pommin jäljiltä, vaikka toki muinakin päivinä jatkuvasti siivoan kaikkea pientä ja korjaan tavaroita paikalleen tuhat kertaa päivässä. Kun yhdessä siivotaan, siivous on tehty noin tunnissa ja hetken saa edes nauttia siisteydestä. Sen kunniaksi räppäsin muutaman kuvan sieltä täältä vähän siistimmästä kodista.

Meillä on tällä hetkellä isoin ongelma tavaroiden paljous. Pyykkitelineet täynnä pyykkiä jatkuvasti, Nestorin lelut, iso vuori tavaraa menossa kirppikselle “joskus”. Niitä kuuluisia epämääräisiä pinoja kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista, laskuja, tärkeitä papereita, jonkun laitteen osia, askartelutarvikkeita, lankoja jne. Olenkin päättänyt ottaa taas syksyllä kohteekseni rojun poiston, kunhan saan lapset kouluihin ja kerhoon. Olen kyllä vaatekaappini siivonnut kunnolla ja se on edelleen siisti. Lelut ja se epämääräinen sälä on seuraava kohde. Sitten loman jälkeen.

Eteisen järjestely on myös työlistalla syksyksi. Pakko hankkia jotain säilytyslaatikoita joihin saa kenkiä, pipoja ym piiloon. Tällä porukalla jo se kenkien meri tuossa pikkueteisessä on jotain ihan hirveää. Varsinkin kun ne kengät potkaistaan jalasta just siihen missä ollaan eikä laiteta nätisti riviin. Minä niitä sitten yritän epätoivoisesti siivota sivuun kun puoti on auki.

Vaikka juu, syksystä ei pitäisi vielä edes puhua, “kesää” on kuitenkin vielä jäljellä. Tuo sateinen sää on vaan niin masentava ettei tässä osaa oikein muuta miettiä. Eikä tässä oikeasti ole lastenkaan kesälomaa enää montaa viikkoa jäljellä… Olen koittanut itse ajatella positiivisesti vaikka keli on mitä on. Mutta nyt alkaa iskeä pieni epätoivo… Kaikki kesätekeminen on jäänyt tosi vähälle, pihahommat ei etene ja Samin lomaa enää reilu viikko jäljellä. Mökillekin piti eilen lähteä mutta hulluksihan sielä pienessä mökissä tulisi lasten ja märän koiran kanssa. Uimassa en ole ollut vielä kertaakaan. Suoraan sanottuna ketuttaa. Vaikka säälle ei voikaan mitään, mutta kyllä se vaan ketuttaa. Suomen kesä on muutenkin niin lyhyt ja sitten kun se on vielä tätä, niin hulluksihan tässä tulee… Pliis sanokaa että huomiselle on luvattu parempaa!

Nyt mä häippäsen iltapalalle ja askartelemaan kalenteria.

-Henna-

 

 

Kommentit (4)
  1. On ollut kyllä surullisen tylsä ilma. Onneksi oltiin toukokuussa pari viikkoa Bulgarian lämmössä, että on edes sen ajan aurinkoa nähnyt. Jotenkin aneeminen kesä. juu, pitäisi myös tehdä kunnon inventaario tavaroiden suhteen. itse olen huono myymään mitään, mutta onneksi lähellä hyväntekeväisyyskirppis, jossa myyvät tavaraa halvalla niitä tarvitseville ja tuottokin menee vähäosaisille. Sinne vien kyllä meille tarpeettomat tavarat mielellään.

    1. hennaasemalta
      16.7.2017, 22:20

      Meillä jäi tänä keväänä perinteinen etelänreissu tekemättä rahatilanteen ja perhemuutoksen vuoksi. Täytyy sanoa että se myös tuntuu… Paremmin jaksaisi kesättömyyden jos olisi saanut edes etelässä aurinkoa tankattua. Onneksi nyt kuitenkin on ollut edes pari kesäistä päivää.
      Mäkin olen vienyt suurimman osan vaatteista uffin laatikoihin mutta parempia lasten merinovillavaatteita ym en ole raaskinut vain sinne heittää. Ne kun on kuitenkin paljon joskus maksanut. Jos tietäisin varmasti että ne menee hyvään käyttöön tarvitsevalle, voisin vaikka lahjoittaakin ne. En vain oikein luota että mihin ne uffin vaatteet menee…

      1. Hihii, nyt löysin ihanan blogisi. Mullakin kotona poika Nestori ja mies Sami ja yksi poika lisää. Ihana koti teillä! Etsin nyt väri-inspiraatioita, tylsistynyt tylsään harmaaseen..

        1. hennaasemalta
          23.7.2017, 19:49

          Kiva että löysit! 🙂 Eikä, onpa hauska sattuma! 😀 No meillä ainakin on väriä, toivottavasti inspiroidut. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *