Sähköä

Huomenna alkaa sähkötyöt keittiössä.
Me ollaan ostettu monta kassillista sähkötarvikkeita, ja mä olen aivan pyörällä päästäni siitä kaikesta.
Mut pyydettiin miettimään mihin haluan pistorasiat ja virtakytkimet, ja tarvikkeet piti ostaa valmiiksi jotta pääsee miehet heti huomenna ajoissa töihin. Silti tuntuu että tarvikkeita puuttuu, niitä “ei näkyviä” juttuja.

Nämä Scheider Electrinicin Renova kytkimet ja rasiat olin jo päättänyt. Tämä “ulkonäkö/sisustusosuus” kun on mulle se helpoin osuus. Näitä tulee keittiön välitilaan laattoihin upotettuna. Samoin molemmalle ovelle tulee tuollainen virtakytkin.
Olisin eniten halunnut jotain oikeasti vanhaa, tai vanhan kopiota edes, mutta maksavat niin paljon että nähän nyt tyydyin. Katsotaan nyt sitten jos muihin huoneisiin löytyisi halvemmalla niitä vanhoja. Lastenhuoneeseen haluan ehkä mustat kytkimet ja pistorasiat. Joko tällaiset tai ne oikeasti vanhat.

Muualle keittiöön, lattian tasolle tulee ihan perus pistorasioita, nämä Renovat kun ovat aika hintavia myös, eikä ne sielä lattian lähellä ole niin näkyvillä kuin siinä välitilassa.

Katsotaan nyt miten onnistuu. Eihän näitä kuoria vielä paikalleen saa, johtojen sun muun vetämistä se huominen on, mutta tästä se lähtee.

Mua vähän huvittaa kun mies aina katsoo mua kun hullua kun sanon mitä haluan. Esim just nämä siihen kettiön välitilaan. Samoin se on suhtautunut tapetteihin ym. Kun sitten lopulta tapetit ovat olleet seinässä, se on todennut että “Hei, näähän onkin tosi hienot, sopii tänne!” Katsotaan miten näiden kanssa käy.

Vähän kyllä hirvittää olenko ajatellut kaiken järkevästi. Onko pistorasioita tarpeeksi, mistä mikäkin valo syttyy ym…Vaikea tässä vaiheessa ajatella kun ei sielä ole vielä niitä kalusteita…Täytyy toivoa että homma toimii.

Hyvää viikonloppua kaikille!

-Henna-

Nuo epäselvät kuvat ovat Clas Ohlsonilta kopsattu.

Kommentit (14)
  1. Meidän satavuotiaassa talovanhuksessa on nykyään nuo samat sähkövärkit. Ja tykkään kyllä <3

  2. Onhan se haasteellista miettiä mihin tarvitaan rasioita ja miten paljon. Me rakensimme uuden talon ja samoin noita paikkoja piti miettiä tosi aikaisin.

    Nyt kun talossa on asuttu 4-vuotta voi huomata, että osa rasioista on väärissä paikoissa. Esim. tykkään kovastit ikkunasta kun siinä on nuo tähdet (tai jouluvalot tms) ja onneksi on yksi rasia ylhäällä (on alunperin tehty ilmalämpöpumppua varten) ja kovassa käytössä (eli miettisin ihan näitä mieltymyksiä esim. lamppujen suhteen kun tekisin päätöksiä, lasten huoneessa on monesti kiva, että olisi vaikka ikkunalla joku valo ympärivuoden)

    Kun taas keittiössä on hassuissa paikoissa pistorasioita, mitä ei koskaan käytetä. Onneksi te jo asutte siellä ja keittiötä suunnittelette niin osaat ehkä jo arvioida mihin tulee kahvinkeitin ja mikäkin kone, on paljon kätevämpää että leivinpaahdin, kahvinkeitin jne voivat olla aika pöydällä, pistorasia kiinni, kun että niitä pitää vaihdella.

    Samoin esim. kännykän laturit meillä tuppaa olemaan yhdessä paikassa ja aina seinässä (meitä asuukin kodissa puhelinta käyttäviä 5) joten nekin tarvitsevat monta paikkaa, tai ainakin pari (kun erilaiset puhelimet).

    Eteinen on paikka, missä on kiva pitää myös jotain valoa tms sähköä tarvitsevaa. Vessat on ihan ehdottomia pistorasioiden suhteen, toisessa meillä on yksi (liian vähän) ja toisessa ei yhtään (aivan liian vähän).

    Rasiat menee helposti myös vääriin paikkoihin, jos se on kovin iso möhkäle, niin sen eteen ei mahdu kaappia (tai jää sitten monta senttiä seinän ja kaapin väliin)tai muuta eteen.

    Toisaalta elämäntilannekin muuttuu, nyt te tarvitsette tiettyjä juttuja, mutta entäs sitten kun perhe kasvaa ja teillä onkin vaikka 3 murkkua…no eihän sitä kukaan tiedä 10 vuoden päähän, mitkä laitteet ovat arkipäivää ja mitkä eivät.

    Kiva kun pähkäilet kaikkea, eikä se onneksi haittaa jos jokin menee väärin, hyvin sitä pärjää tarvittaessa jatkojohdolla tai mitä se ylimääräinen rasia jossain haittaa =)

    Mukavaa alkanutta vuotta. Olisi kiva kuulla onko sinulla hoitolapsia tällä hetkellä, muistaisin että syksyllä tuli kaksi mutta vieläkö he teillä asustavat. Tietenkään et juuri mitään voi kirjoittaa, mutta lähinnä mietin että miten taas olet onnistunut yhditämään rempan ja lastenhoidon. Ja oletko saanut/hakenut työnohjausta jne. Meillä siis omia ja sijoitettu ja lisäksi ollaan tukiperhe. Tavallista arkea eletään, mutta kohta se muuttuu kun hoitovapaani loppuu ja yritän yhdistää työn ja (ison perheen) perhe-elämän…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *