Ruusuja makuuhuoneessa

Tänä vuonna oli ainakin juhannusruusut ajallaan, viime vuonna kun ne aukesi jo todella aikaisin. Mielestäni ne myös kukkii todella runsaasti tänä vuonna. Harmi vaan ettei näillä keleillä niistä juuri tule ulkona nautittua… Joten toin yhden oksan makuuhuoneeseen ihailtavaksi ja tuomaan suloista tuoksua.

Me vietimme juhannuksen mökillä, niin kuin moni muukin. Ihan viimeiseen asti arvoin että mennäänkö vai jäädäänkö kotiin. Emme ole olleet vielä mökillä tänä vuonna joten oli ongelma saada kaikki autoon mahtumaan. Viisi ihmistä, iso koira, kaksi kissaa, ruoat, lakanat, vaatteet…. Ei mitään toivoa. Lopulta päätimme lähteä yhdeksi yöksi ja jättää Osku-kissa kotiin. Mennään uudestaan kun/jos kelit paranee.

Kyllä sen mökillä kuitenkin huomaa aina että kannatti lähteä. Vaikka kotimmekin on kuin kesämökki, jotenkin se mieli vaan lepää paremmin sielä tyynen järven rannalla. Ja sauna!! Oi että sitä arvostaa kun kotona ei saunaa ole. Ainoa miinus että yöllä oli melkein pakkasta eikä mökissä lämmitystä… Oli hiukan viileä yö… Eli perus juhannus!

Miehelläkin alkoi juhannuksena loma, joten koitamme tässä pohtia miten loman vietämme. Yritän itsekin nyt nollata ja jättää blogin ja yrityshommat vähälle. Keskitytään tämän loman aikana pääosin perheeseen ja tutustutaan uuteen lapsoseen. Luvassa reissuja Särkänniemeen, Muumimaailmaan, Linnanmäelle, Suomenlinnaan, kotieläinpihoille, mökille, piknikeille jne. Ollaan niin ansaittu tämä!

Toki kotona olisi kaikenlaista tekemistäkin, mutta en jaksaisi nyt yhtään ottaa stressiä niistä. Katsotaan mitä keretään. No kasvihuone on pakko saada kasattua, ja lapsosen uusi huone pitäisi tehdä valmiiksi. Puiden istuttamiset ym olisi kivaa extraa saada tehtyä. Voisi koittaa pitää sellaista hyvää tasapainoa loman ajan yllä: Kolmasosa hupia, toinen kolmas töitä ja viimeinen kolmas laiskottelua.

Tosin veikkaan että laiskottelu voittaa.

-Henna-

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *