Remppajuttuja

Pitkästä aikaa remppajuttuja. Me ollaan nyt pitkän tauon jälkeen saatu vähän remppaintoa taas kiinni. Jotenkin sitä väkisin on saanu tsempattua itsensä siihen, että jos haluaa joskus valmista, ei voi vaan istua ja odottaa. Mulla auttaa eniten haaveilu valmiista, sekä se, että laittaa itselleen jonkinlaisen tavoitteen. Tavoite olis saada edes katto rapsutettua tän kuun loppuun mennessä, ja lattiaakin mahdollisimman paljon.
Mies hoitaa katon, mä lattian, kuten aina. Kolmasosa katosta onkin jo rapsutettu, tätä tahtia se voisi viikon päästä olla valmis maalattavaksi. Riippuen paljonko ehditään.
Olen niin tyytyväinen tuohon Samin kädessä näkyvään Speedheateriin. Se oli kallis, mutta sitäkin järkevämpi ostos joka kyllä maksaa itsensä takaisin.

Mulla on tuo lattia yksi murheenkryyni. Muissa huoneissa oon Speedheaterilla poistanut maalin ja liiman hitaasti mutta varmasti. Tässä huoneessa ei ole maalia, vaan kalkkimaista tasoitetta ja mattoliimaa ihan hirveästi. Laudat ovat myös paljon kapeampia, uudempia ja kaikkea muuta kuin tasaiset. Tänään vähän kokeilin niin vedellä ja pesuaineella lilluttaen, ja skrapoilla voimalla rapsutellen, saan lattian suht puhtaaksi. Hirveä homma, kädet väsyy mutta kyllä tuosta vielä ihan hyvän saa!
Kuvissa lattia maton poiston jälkeen, ja tokassa rapsuttelun jälkeen.

Mä olen tässä myös suunnitellut taas itselleni pientä sivuprojektia. Meinaan aulan pikkuvessan (joo toi on ihan järkyttävän mini!!!) kevyt uudistus.
Vessat on tehty/korjattu reilu 10 vuotta sitten, joten ne ei suoranaisesti kaipaa kunnon remonttia vielä pitkään aikaan. Nuo kaakelit ei todellakaan miellytä mun silmää, siksi voisin tehdä jonkin pienen tuunauksen.

Katja Rinkisen “Sormustin ja sorkkarauta”-kirja oli tietysti jälleen aivan ihana, kuten Katjan edellinenkin kirja, ja sieltä sain taas monta hyvää ideaa. Kirjassa oli mm. tapetoitu makuuhuone vanhoilla kirjojen sivuilla. Ihan mielettömän kivan näköistä, halpaa ja varmaan helppoakin toteuttaa. Sitä meinasin tuohon vessaan kokeilla.
Eli seinät tapetoisin vanhoilla kirjojen sivuilla. Kivoin olisi joku lastenkirja jossa muutama kuva sielä täällä. Kaakelit maalaisin kaakelimaalilla valkoiseksi, peilin vaihtaisin ja kuten keittiössä, vahaisin tummaksi hyllyjä joita voisi laittaa ihan katon rajaankin.

Vessa toivottavasti raikastuu tuosta kummasti, ja olisi ihan kiva toteuttaa. Katsotaan nyt koska pääsen aloittamaan kun on tuo makkarikin kesken. Ainakin mun pitää löytää kirppikseltä niitä kirjoja nyt ensin….

Mutta tällaista täällä nyt. Haukku ei ole vielä tullut, tulo siirtyy näillä näkymin ensi viikonloppuun. Sitä odotellessa ehtiikin hyvin remppaa.:)

-Henna-

Kommentit (13)
  1. Hienosti edistyy, askel askeleelta rakentuu sellainen koti isolla koolla :)kiitos blogistasi, sitä on mukava seurata. Kiitos myös siitä, että teette osanne vanhan rakennuskannan säilyttämisessä. 🙂
    p.s. En halua huolestuttaa turhaan, mutta olethan tietoinen, että vanhoissa lattiatasoitteissa voi aina piiliä asbestivaara?

  2. hennaasemalta
    18.11.2012, 18:58

    Kiitos!:)
    No juu, askel askeleelta, vaikka välillä tuntuu ettei se jalka oikein jaksais enää nousta rempan suhteen…:D mut onhan tässä loppuelämä aikaa.
    Kyllä olen. Täällä on tehty asbestitutkimukset ja mitä oon asiasta lukenut niin tuo ei ole sellaista tasoitetta ollenkaan. Eikä täällä ole tehty remppaa silloin kun asbesti oli "in".

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *