Radan puolella ulkona

No olenhan mä tuolla radan puolella kuvia räpsinyt monesti, mutta räpsinpä taas ja laitoin tännekin vaikkei sielä mikään ole muuttunut. Koska mies on kaverinsa kanssa koko alkuviikon maalannut seinää ja ihan vähän on enää jäljellä niin pitihän siinä samalla vähän kuvailla. Varsinkin kun tuo puoli on vaan niiiiiin hieno etten saa siitä tarpeekseni!  Tässä hyvin näkee että meidän ikkunoiden edessä menee kävelytie. Sitten on muutama metri pusikkoa välissä ja junarata ja asemalaituri. Tuo kävelytie on rauhallinen, mä yleensä aina lenkitän tuota radan vartta pitkin Untoa juurikin rauhallisuuden takia. Tähän edustalle eli talon eteläpuolelle jää asemarakennus ja sen jälkeen alkaa heti Korson keskusta. Tuolla tietä eteenpäin taas tulee vain parkkihalli, autokorjaamoja, metsää, koirapuisto ja Mikin koulu. Tuosta tuo poika kävelee noin 500 metriä eteenpäin, kävelee junaradan ali ja on koulussa. Ihan paras koulumatka siis. Rauhallinen, turvallinen ja lyhyt.

Kaksi viimeistä kuvaa on itse asemarakennuksesta. Jotenkin tosi söpö tuo oven edusta kun oksa kaartuu tuohon päälle. Toivottavasti sitä ei kukaan mene sahaamaan. Itseasiassa tuonne ei edes kuljeta tuosta ovesta, joten oksan ei luulisi haittaavan. Päinvastoin se antaa suojaa. Korson asemarakennus ei ole niin vanha kuin meidän talo, koska ensimmäinen asemarakennus paloi aikoinaan. Nykyään tuo on toimistokäytössä.

Jos alkuviikon mies maalasi taloa, niin loppuviikko on otettu vähän rennommin. Lauantai tosin oltiin myös seinänmaalaus hommissa, sukulaisilla maalaustalkoissa. Vaikka sitä ei laske niin työksi kun porukalla saa tehdä. Päinvastoin, lisää saisi talkoita olla. Tänään mies siivosi vähän varastoa, mutta minä kyllä lähinnä nautin auringosta. Mikillä taas oli kavereita päivän. Nestori juoksi ympäri pihaa nassu kurassa ja suklaajäätelössä. Kaikki niin nautitaan tuosta omasta pihasta. Olkoonkin kesken, ja piha täynnä rikkaruohoa ja heinikkoa. Ei sillä niin väliä kunhan on se oma piha eikä edes naapureita vieressä.

Sitten loppuun isot pahoittelut etten ollut vastannut viimeisimpiin kommentteihin! Toivottavasti ette pahoittanut mieltänne. Mä olen yleensä saanut kommentit sähköpostiin ja sieltä luen ne, mutta nyt niin ei jostain syystä ollut enkä ollut siis tiennyt saaneeni kommentteja. Pahoittelut siitä. Yleensä on niin superkivaa saada kommentteja että pyrin aina vastaamaan. Ehken heti, mutta jossain vaiheessa kuitenkin.

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

-Henna-

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *