Pienen vessan tuunaus-suunnittelua

Mainitsin aiemmin että aloitin ihan hetken ajatuksesta toisen pikkuvessamme pintaremppaa. Ajattelin nyt hiukan avata suunnitelmia, vaikka vessan pitäisi olla suht pian valmis. Toivottavasti ainakin.

Mehän “rempattiin” tuo vessa vasta parisen vuotta sitten, joten sille ei sinänsä ollut tarvetta nyt. Ihan pikainen pintaremppa tehtiin kylläkin, eli laitettiin tapettia ja maalattiin kaakelit. Eli suoranaisesti rempasta ei voi puhua, paremminkin tuunaus. Iso muutos sekin kyllä ulkonäöllisesti. Alunperin wc oli niin ankea. Täällä kuvia millainen wc just oli, ja millainen se oli alunperin. Täällä taas kuvia meidän makuuhuoneen wc:stä.

Mä en kuitenkaan koskaan täysin tykännyt tapetista joka sinne valittiin pikaisesti. Se oli jotenkin niin… tylsä. Viikonloppuna sainkin idean vessaa varten, ja aloin heti repimään tapetteja. Mies vaan tuhahti mutta ei inttänyt vastaan kun lupasin sen itse hoitaa.

Ajatus lähti siitä, että viime vuoden lopulla suunnittelin täällä blogissa maalaavani aulan paneelit petroolin siniseksi. Eräs lukija ilmoitti että hänellä olisi antaa mulle puoli purkkia kyseistä maalia (Kiitos!!) joka oli heillä jäänyt käyttämättä. Paneelien maalaus ei ole ihan vielä ajankohtainen, enkä väriäkään ole päättänyt. Joten keksin yhtäkkiä maalata sillä saamallani maalilla vessan seinät.

Maalasin myös vessan kulahtaneet kattopaneelit valkoiseksi, ja nyt on tuo petrooli osittain maalattuna. Alaosan kaakelit jää edelleen valkoiseksi, vaikka sekin on vähän kulahtanut. (En ole ollut yhtään tyytyväinen kaakelimaaliin jota sinne laitettiin. Pirun kallista ja huonosti on pysynyt.) En nyt keksi mitä sille kaakelille tekisi niin se saa nyt olla mitä on. Varsinkin kun en tätä pikku remppaa varten osta mitään uusia maaleja, vaan mennään niillä mitä meillä on.

Pienen lämpöpatterin suunnittelin maalaavani mattamustaksi, jos maalia löytyy. Kuparinvärinen pyyhekoukku, mustat pyyhkeet, pari pientä kasvia ja pari pientä taulua. Itämainen pikkumatto. Siinä mun suunnitelmat. Katsotaan mitä tulee.

Kuvana mun Pinterest-kansiosta kuvakaappaus. Sielä jotain fiiliskuvia, joita pääset katsomaan tarkemmin täältä.

-Henna-

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *