Perjantain brunssi

Meidän piti eilen treffata hyvän ystäväni kanssa. Tuo ei lopulta onnistunutkaan, joten ystäväni ehdotti tälle päivälle yhteistä aamupalaa, tai oikeastaan brunssia.

Niin me sitten Miksun kanssa tänään nukuttiin pitkään, heräiltiin rauhassa ja klo 10 jälkeen ystäväni imestyi oven taakse isot kassilliset ruokaa mukanaan.
Itse olen todella huono syömään aamupalaa, vaikka se onkin päivän tärkein ateria. Oli kyllä ihana syödä välillä näin hyvin! Varsinkin Miki, joka taas on aamupalan suuri ystävä, nautti täysin rinnoin kun sai syödä vaikka mitä! Pojalla tuli melkein kiukku ennen ystäväni saapumista, kun aamupala ei tullut pöytään heti sillä sekunnilla kun silmät aukaisi. No, kyllä se poika hiljeni kun näki nämä ruoka-astiat.:)

Meillä hoitopoika lähti tänään. Ihan outo fiilis. Poika ollut meillä yli vuoden, joten tuntui ihan hullulta korjata hänen tavaroitaan pois. Toisaalta niin ihanaa olla vain Mikin kanssa! Vaikka en tiedä koska tulee seuraava lapsi, meinaan kyllä nauttiakin näistä “lomapäivistä” tässä välissä. Miki itse on aivan ulalla kun “veli” lähti. Täytyykin hemmotella poikaa nyt oikein urakalla kun pieni saa äidin jakamattoman huomion!:)

Mä sain muuten eilen sittenkin siivottua sen makuuhuoneen! ja ostin niitä paperimunia! Toys r us:ssa oli oikein isoja sellaisia. Eli eiköhän se pääsiäinen vielä meillekin tule.:) (Niin äidillä ei ollut niitä mun vanhoja enää…)

-Henna-

Ps. Tuliko nälkä?:) Ehdottomasti täytyy tällainen brunssi vielä uusia! Suosittelen muillekin.:)
Pps. Huomenna Earth hour klo 20.30. Ilmoitin meidät mukaan, tulkaahan tekin!

Kommentit (22)
  1. Ihanat herkut teillä oli !
    Kiva seurata blogiasi.
    Onnea vanhan kunnostamiseen !

    Marja-Riitta

  2. Kyllä on herkullisen näköinen brunssi teillä ollut!!! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *