Olohuoneessa syksyn värit

En olisi kyllä ikinä aiemmin uskonut, että tulen vielä joskus ostamaan ruskeita koristetyynyjä. En ikinä. Niin vaan tässä nyt kuitenkin kävi.

Katselin tuossa jo aiemmin sisustuslehtiä ja Pinterestiä, kun näytti jotenkin kivalta ruskeat samettityynyt. Silloin kuitenkin vielä vähän epäilytti. Kun kuitenkin näin nämä tyynyt H&M Homessa, se oli sitten menoa se. Mä rakastan syksyn sävyjä kyllä, siis puiden lehdissä ja luonnossa. Nyt ne sävyt siirtyi tänä vuonna sisällekin. 

Olen jo jonkin aikaa kaivannut kotiin vähän seesteisempää tunnelmaa. Kuitenkin keväällä rakastan sisustuksessa pastellivärejä, ja syksyllä sitten jotain tummempaa tai selkeämpää värimaailmaa. Se on onneksi ihan ok, koska meidän tapetteihin ja huonekaluihin sopii mun mielestä molemmat ihan hyvin.

Monet pelkäävät valita näyttäviä tapetteja. Mun oma sääntö on, että eniten käytetyimmissä tiloissa, kuten keittiö,makkari ja olohuone, olisi vähän rauhallisemmat tapetit ja seinät. Sielä on sitten näin helppo muuttaa ilmettä tekstiileillä. Kun taas esimerkiksi eteisessä, saa olla näyttävämmät tapetit koska sitä ei ehkä tekstiileillä niin usein muuta. Toki tapetit saa olla näyttävät kaikkialla, mutta värimaailmaa voi miettiä niin että siihen sopii erilaiset värit. Paitsi tietty jos olet se onnekas ihminen jolla on oma selkeä tyyli vuodenajasta toiseen. Itse kun olen tällainen kaikkea rakastava, monen tyylin ihminen, niin ei ole niin helppoa. 

Olohuoneen sohvapöytää en ole siis vieläkään maalannut, koska en ole päättänyt sitä väriä. Pöytä kuitenkin menee ihan hyvin hetken noinkin, varsinkin nyt näiden ruskeiden tyynyjen kanssa. Mun mielestä näiden antiikkihuonekalujen kanssa onkin ihan hyvä pohtia, eikä hötkyillä. Sama kuin vanhan talon kanssa. Ensin hetki eletään sen kanssa ja pohditaan, kyllä se oikea väri sitten jossain vaiheessa löytyy. Toki tuo ruskea vähän riitelee kirjoituspöydän ruskean kanssa mutta ei se kuitenkaan näin luonnossa häiritse.

Mun La Voliére-kattovalaisinkin näyttää nyt ihanalta kaikkien näiden sävyjen kanssa. Oikeasti tykkään tosi paljon näistä sävyistä nyt. Värikäs lapsiperhe-värimaailma vaihtui seesteiseen ja tyylikkäämpään tyylin. Keväällä sitten taas jotain muuta.

-Henna-

Kommentit (3)
  1. Neiti Kumma
    5.9.2017, 17:10

    Aivan mielettömän ihanat värit ja sopii sisustukseesi todella hyvin!

    1. hennaasemalta
      11.9.2017, 10:08

      Kiitos. 🙂

  2. Olohuoneen syksyä osa 2 - Koti asemalla
    19.9.2017, 19:00

    […] noin viikko sitten tänne postauksen meidän syksyisestä olohuoneesta. Tyylistäni poiketen, valitsin tänä syksynä olohuoneen väreiksi ruskean eri sävyjä. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *